”Kirjasto on kirjojen turvaverkko”

Kirsi Piha

Suomessa on maailman paras kirjastolaitos, hehkuttaa Kirsi Piha (40). Äitijohtaja ja Naisen opas -kirjojen tekijä, entinen kansanedustaja kehuu, että kirjasto on oikea kirjojen turvaverkko.

– Minusta on jollain tavalla hienoa, että siihen tutustuvat kaikki tai että he ainakin tietävät, että se on olemassa. Kun sitten tulee tarve, sinne voi palata.

Piha kertoo olleensa erityisesti lapsena kirjaston suurkuluttaja. Vahvimmat kirjastomuistot liittyvät kesämökkipaikkakunnalle.

– Meillä on mökki saaressa Savossa, eikä siellä ollut nuorelle oikein mitään tekemistä. Oikeastaan se, että nuori raahattiin pois kaupungista kesällä, oli väkivaltaista ja hirveää, Piha nauraa.

Nuorelle Pihalle kirjasto oli mökkipaikkakunnan pelastusrengas. Hän hankki kirjastokortin heti ja kävi lainaamassa kirjoja joka viikko. Tutuiksi tulivat niin klassikot kuin uutuudetkin.

Nykyään Piha käy kirjastossa lainaamassa lastenkirjoja 7-vuotiaan tyttärensä Siirin kanssa. Toisaalta Piha etsii kirjastosta sellaista kirjoja, joita ei ole enää kirjakaupan valikoimissa.

– Kirjojen kierto on kaupassa nykyään älyttömän nopeaa. Jos on muutamankin vuoden vanha kirja, sitä ei välttämättä enää löydä. Toisaalta tunnustaudun itse ihmiseksi, jolle kirjat ovat tärkeitä myös ihan omina esineinään. Hankin niitä siksi kotiin omaksi; se on minun ylellisyyttäni.

"Saan ottaa täältä mitä tahansa!"

Katja Kallio (39) on parhaillaan ajankohtainen kirjoittaja niin kirjailijana kuin käsikirjoittajakin. Tuore romaani Karilla julkaistiin eilen. Edelliseen romaaniin perustuva elokuva Sooloilua tuli ensi-iltaan vuoden vaihteessa.

Kallio oli nelivuotias saadessaan ensimmäisen kirjastokorttinsa.

– Se oli vaaleanpunainen pahvikortti, ja siihen sai joka vuosi oikeaan reunaan leiman. Ensimmäinen leima tuli vuonna 1972. Kävin silloin Turun kaupungin pääkirjastossa, joka oli tosi vanha ja hieno rakennus. Kirjastossa oli järjettömän korkeat huoneet ja lasi-ikkunat ja aivan ainutlaatuinen tunnelma.

Kallio lainasi lasten- ja nuortenosastoilta viikoittain urheilukassillisen kirjoja.

– Kassi painoi varmasti 25 kiloa, kun raahasin sen kotiin. En tiedä mistä muusta olisi lapsena tullut sellainen runsauden tunne, että nämä hyllyt ovat täynnä kaikkea ihanaa ja minä saan ottaa täältä ihan mitä tahansa! Saatoin lukea kolme kirjaa päivässä.

Teini-iässä Kallioon iski kirjastokriisi.

– Kun aloin olla 13–14-vuotias, tajusin, että kohta minulle ei ole nuorten osastolla enää mitään ja täytyy siirtyä aikuisten osastolle. Olin ihan varma, että siellä ei ole mitään, mistä pidän. Fiilis oli jotenkin ankea, että tämä loppuu nyt. Mutta sitten tietysti kävi ihan toisin; siellä kaikki vasta alkoi.

Runotyttö lasikaapissa

Ulla-Maija Paavilainen (53) on Sport-lehden päätoimittaja ja kirjailija. Paavilaisen esikoisteos on nuorena kirjoitettu Kontakti-kirja Valekierre, mutta varsinaisen esikoinen oli viime vuonna ilmestynyt Sinulle luotu.

Paavilaisen rakkaus kirjoihin on tullut uniin asti. Niissä kaikki seinät olivat täynnä kirjoja, jotka olivat täynnä tarinoita, ja siellä ne vain odottivat valitsemistaan.

Paavilainen on unelmoinut myös kirjastonhoitajan ammatista.

– Olen toivonut, että voisin viettää elämäni kirjojen ympäröimänä. Varmaan siinä on yksi syy siihen, että työhuoneeni on niin sotkuinen ja siellä on niin paljon kirjoja ja papereita, Paavilainen nauraa.

Toimittaja-kirjailijan tärkeimmät kirjastomuistot juontavat lapsuusvuosiin.

– Olisin lapsena halunnut päästä vaikka joka päivä käymään kirjastossa, mutta se oli niin pitkän matkan takana, että se ei onnistunut kuin kerran viikossa. Se oli aina juhlapäivä.

Paavilainen muistelee, että ennen vanhaan osa kirjoista oli lukittu lasikaappiin. Lukkojen takana olivat varsinkin nuorten kirjat.

– Olin tosi ihastunut, niin kuin tietysti moni muukin, L.M. MontgomerynRunotyttö-kirjoihin. Hyökkäsin lasikaapille heti kirjastoon päästyäni, ettei kukaan muu vain ehdi lainaamaan niitä ennen minua.

Lehtinen ei päässyt verhon taakse

Tuija Lehtinen (53) tunnetaan Mirkka-, Laura- ja Janne-kirjasarjoistaan. Dekkarihulluna hän on kirjaston suurkuluttaja.

– Jos ostaisin kaikki dekkarit, joita haluan lukea, minulla olisi niitä talo täynnä. On siis hyvä, että niitä saa varattua ja lainattua.

Lehtinen on ollut kirjailijakollegoidensa tavoin pienestä pitäen himolukija ja kantanut kirjoja kotiin kassikaupalla.

– Joskus olen lainannut koko Pekka Töpöhäntä -sarjan ja lukenut kirjat yhteen pötköön.

Lapsena Lehtinen haaveili aikuisten puolelle pääsystä. Se oli verhon takana erikseen, eivätkä lapset saaneet mennä sinne.

– Lopulta kun olisi ollut ikää jo tarpeeksi, enpä päässytkään verhon taakse, kun ne rakensivat uuden kirjaston ja siellä oli kaikki avointa. Minulta jäi se salaisuus kokematta!

Kuuntele Kati Hyttisen kirjailijahaastattelu Radio Novasta.