Kirjailija Jari Tervo MTV:lle: "Kuvittelin, että kaikki tuomitsevat rasismin"
Kirjailija ja televisiopersoona Jari Tervo toteaa MTV:n haastattelussa, että rasistisen mölyn määrä on kasvanut suomalaisessa yhteiskunnassa
Kirjailija Jari Tervo on viime vuosina antanut voimakkaita lausuntoja yhteiskunnan nykytilasta. Tänä syksynä hän nousi otsikoihin, kun hän kutsui suomalaisia autistiseksi kansaksi Helsingin Sanomien haastattelussa.
Tervo osaa nimetä syyn sille, miksi hän haluaa osallistua julkiseen keskusteluun ja kertoa mielipiteensä, vaikka se synnyttäisikin voimakkaita vastareaktioita.
– Se, että olen alkanut puhua isoista yhteiskunnallisista asioista, johtuu yksinkertaisesti siitä, että minä hölmöyksissäni kuvittelin pitkään aikuisiälle asti, että kaikki ovat tällaisista asioista samaa mieltä. Kaikki tuomitsevat rasismin kaikissa sen muodoissaan. Niin minä kuvittelin.
– Elin tässä uskossa oikeasti. Sen jälkeen Suomeen alkoi tulla turvapaikanhakijoita ja netti alkoi täyttyä normaalilla taustamelulla. Yhteiskunnan normaali taustamelu on nykyisin rasistinen kakofonia.
Tervo kokee, että julkisen mölyn määrä on lisääntynyt voimakkaasti viime aikoina.
– Nyt elän siinä uskossa, että rasistit suomalaisessa yhteiskunnassa ovat pieni, äänekäs vähemmistö, joka haluaa esiintyä hiljaisena enemmistönä.
Katso Tervon haastattelu kokonaisuudessaan jutun yläosasta videolta.
Uusimmat
-
23:26
Kreml: Ukrainan rajan läheisillä venäläisalueilla lähetettiin Putinin väärennetty puhe – MTV seuraa sotaa
-
22:52
Mitä astronautit syövät avaruudessa? Mars-lennoille kehitettiin nyt jotain ennennäkemätöntä
-
22:23
EU asetti pakotteita oppositioaktivisti Kara-Murzan vangitsemiseen osallistuneille venäläisille virkamiehille
-
22:16
Craig Breenin kumppani juoksi huippuajan – julkaisi kuvan koskettavasta yksityiskohdasta
-
22:13
Asuntokaupan myyntiluvut jatkavat karua linjaa: "Näin vaikeaa tilannetta ole ollut koskaan"
-
21:38
EKP:n pääjohtaja varoittaa hintapaineiden jatkuvan
-
21:31
Puolueeton Sveitsi kohtaa painetta muilta mailta – missä menee Sveitsin rajat?
-
21:15
Taksikuski Kari Pajunen kuristettiin tajuttomaksi kesken työvuoron Vantaalla – hyökkääjälle tuomio
-
21:00
"Joko voidaan avata samppanja?" – Salkkarit-Sallan pienokainen syntyy
-
20:56
Väite sotarintamalta: Ukraina saanut Leopard-tankkeja käyttöönsä taistelukentille
-
20:50
Joonas, 28, on valmis rakastumaan Love Islandilla – näin hän kuvailee unelmakumppaniaan
-
20:31
Lionel Messin lähdöllä miljoonaluokan seuraus
-
20:30
Leijonien MM-hyökkääjä teki NHL-sopimuksen
-
20:21
Nainen puukotti miestä 9 kertaa kuukausia jatkuneen lähisuhdeväkivallan päätteeksi – oikeuden mukaan "ei hengenvaaraa"
-
20:20
Miten Ukraina ja Venäjä mahtuvat samaan neuvottelupöytään Helsingissä? Näin vastaa ulkoministeriö
-
20:14
Näinkin voi käydä: Juoksumatto veti naisen leggingsit nilkkoihin kesken treenin
-
20:00
Nämä parit muodostuvat ensimmäisessä Love Island -jaksossa – varo juonipaljastuksia!
-
19:51
Elina Lampela seiväskisan voittoon Tshekissä
-
19:44
Yhdysvalloissa republikaanien presidenttiehdokaslista kasvaa – entinen varapresidentti Mike Pence ilmoittautui kisaan
-
19:21
Marketan poika joutui vankilaan – alkusokista toivottuaan äiti päätti toimia vankien hyväksi: "Minulla on nyt toivo"
-
Lataa lisää