Pariisi on muumioitunut ja museoitunut. Perinteinen työväestö ja muu pienituloinen porukka on lähes kadonnut Valojen kaupungista, sen 20 arrondissementista, kaupunkia ympäröivän kehätien Périphériquen, sisällä olevasta Pariisista.
Ei sentään, käsitys on harhaa. Gentrifikaation vastustajilla on yhä toivoa ja elintilaa.
Näin tuumaa Pariisissa koko ikänsä asunut entinen lääkäri, nykyään kirjankustantaja ja kirjalija Eric Hazan (s. 1936) hyvin henkilökohtaisessa, kaupunkiromanttisessa ja kasvottomalle arkkitehtuurille ärhäkässä pienessä kirjassaan A Walk Through Paris. A Radical Exploration (Verso, 198 s., ranskankielinen alkuteos Une traversée de Paris).
Hazanin päiväkävelyt alkavat Ivrystä kaakkoisesta Pariisista, ja päätyvät Saint-Denis’hin pohjoisessa. Kyse ei ole kaikki alueet halaavasta flaneerauksesta, vaan subjektiivisesta ja intiimistä kulkemisesta.
Ivrystä Saint-Denis’hin
Hazan aloittaa Envie de Lire -kirjakaupasta. Matkaa värittävätkin kirjakaupat ja kustantamot. Vuosikymmenien mittaan ne ovat tutustuttaneet hänet kuuluisiin ja vähemmän tunnettuihin henkilöihin. Myös elokuvateatterit ovat Hazanille sielunmaisemaa, entisten kotikortteleidensa ja työpaikkojensa sairaaloiden lisäksi.
Vastaan tulee kadonnutta ja katoamisvaarassa olevaa Pariisia, mutta myös muuttuvaa ja kasvavaa kaupunkia. Hazan pohtii muun muassa Goutte d’Orin korttelia Sacré-Coerin itäpuolella, ja uudempia asuinalueita ja niiden identiteettejä Saint-Denis’ssä.
Keskeistä on kuitenkin 1800-luvun Pariisi poliittisine ja historiallisine tapahtumineen ja henkilöineen. Rautatieasemia, romaanien tapahtumapaikkoja, lukemattomia barrikadeja ja työväestön ja armeijan yhteenottoja oikealla rannalla. Vuonna 1827 kahakoissa eri puolilla kaupunkia pystytettiin yli 4 000 barrikadia. Ne siis eivät ole vain klisee.