Kirja-arvio: Uutistoiminnan (surkea) tulevaisuus

Digitalisointi, internet ja some ovat muuttaneet mediaa 25 vuoden aikana todella merkittävästi. A.-P. Pietilän kirja kertoo juurta jaksain tuon muutoksen historian.

Ajan eläneille toimittajille tarina on tuttu, joten kirja lienee tarkoitettu nuorille alalle haluaville opiskelijoille. Heille se tosin voi johtaa päätökseen vaihtaa alaa, sillä niin surkean tulevaisuuden Pietilä alasta maalaa.

Kirja perustuu Viestintäalan tutkimussäätion raporttiin Uutismedian uudet polut. Pietilä on lisännyt tekstiin omia muistikuviaan ja sanoisinko, besserwissermäisiä näkemyksiään. Aina välillä mennään täysin harhapoluille, kun Pietilä haluaa kertoa itsestäänselvyyksiä joistain muinaisista tapahtumista, joilla ei kirjan sisällön kannalta ole mitään merkitystä.

Mutta kokonaisuudessaan kirja on ihan luettava.

Ensin haukutaan kustantajat ja toimittajat

Pietilän murskakritikki lähtee läheltä eli ensin haukutaan kustantajat, toimittajat ja heidän esimiehensä. Kaikki kun ovat varsin konservatiivisia ihmisryhmiä, jotka eivät ole oikein pysyneet muutoksessa mukana.

Kustantajat eivät ole riittävän ajoissa ymmärtäneet Pietilän mukaan investoida uuteen mediaan ja toimittajat eivät ole puolestaan ymmärtäneet, että nykyisin lukijat haluavat olla päättämässä siitä sisällöstä, mikä oli ennen yksinomaan toimittajien päätettävissä. Lisäksi esimiehet ovat kirjan näkemyksen mukaan hukassa eivätkä uskalla määräillä ja sanoa toimittajia alaisikseen.

Kun tähän vielä yhdistetään ulkoiset muutokset eli internetin ilmaistarjonta ja suurten ulkomaisten toimijoiden, kuten Googlen ja Facebookin rynniminen markkinoille sekä talouden laskukausi, tullaankin tilanteeseen, että suomalaisten mediatalojen tulovirrat ovat pienentyneet merkittävästi.

Tämä on johtanut toimittajien irtisanomisiin kustannusten vähentämiseksi. Toimittajien väheneminen on puolestaan tarkoittanut sitä, että juttuja tehdään yhä enemmän lehdistötiedotteista ja muusta helposti saatavilla olevasta materiaalista.

Kaiken tämän lisäksi Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on alkanut puhua valemediasta. Kotimaassa pääministeri Juha Sipilä sanoo puolestaan, että toimittajien kanssa ei kannata kamppailla, sillä toimittajat ovat herkkänahkaisin ammattikunta, jonka juttuja ei kannata lähteä oikomaan. Kun kuvaan vielä lisätään somen trolliarmeijat ja muut väärän tiedon levittäjät, ollaankin jo aivan erilaisessa mediaympäristössä kuin 90-luvun alussa.

Kaikki oikeat ratkaisut myöhässä

Pietilä ei varsinaisesti haikaile vanhoihin hyviin aikoihin mutta antaa ymmärtää, että alalla on tehty paljon vääriä ratkaisuja ja oikeitakin ratkaisuja pääasiassa myöhässä.

"Kaikissa suomalaisissa mediayhtiöissä vallitsi sama tilanne. Johto ei osannut päättää, mitä digitaalisilla markkinoilla pitäisi tehdä. Yhtenä hetkenä Sanoma panosti verkkojulkaisemiseen raivokkaasti, ja toisena hetkenä sitä saneerattiin rajusti. Välillä oltiin vakuuttuneita uutiskysynnän jatkumisesta ja digitaalisen laatujournalismin tarpeesta, ja välillä nostettiin kädet pystyyn, kun kilpailijoiden verkosta ryöppysi hyviä sisältöjä ja aamun sanomalehti kalpeni niiden rinnalla. Sanomassa ei pystytty hahmottamaan digitalisaation pitkän aikavälin vaikutuksia, vaan kehittämisen pääpaino oli ympäri Eurooppaa rönsyilevän mediayhtiön rakentamisessa."

Pietilä haukkuu paljon Yleisradiota siitä, että sillä on ainoana suomalaismediana riittävästi veronmaksajien ilmaisrahaa toimintansa pyörittämiseen. Toisaalta hän kertoo pitkään Yleisradion johdolla toteutetun tv-verkon digitalisoinnista, joka etenkin nyt jälkikäteen katsottuna oli kallis mutta järkevä ratkaisu.

Lehdistö, erityisesti maakuntalehdistö ei nähnyt digitalisoinnissa muuta kuin rahareiän, johon ei kannattanut lähteä. Parempi oli ostaa uusia painokoneita eli käytännössä vanhaa tekniikkaa. Tämä siitä huolimatta, että selvitysten mukaan nuoriso haluaa lukea lehtensä netistä, jos nyt ylipäätään haluaa lukea uutisia. Edelleenkin on etenkin maakuntalehtiä, jotka eivät panosta verkkojulkaisuihin.

Pietilä kuvailee, että samalla kun median rakenteelliset muodot ovat hurjassa muutoksessa, myös median sisältö muuttuu. Mielipiteellinen sisältö nousee somen myötä entistäkin merkittävämmäksi. Myös väkivaltainen aineisto on verkkojulkaisuissa kasvussa.

Kirjassa puhutaan paljon mediayhtiöiden taloudesta ja ansaintamahdollisuuksista. Netissä saa vähemmän mainostuloja kuin printissä ja kaupallista televisiota vaivaa armoton kilpailu lukuisine vapaine kanavineen, johon tulee päälle maksulliset netflixin tyyppiset palvelut.

Tulevaisuus on mahdollisuus, ehkä...

Entäpä tulevaisuus, sehän meitä kaikkia kiinnostaa. Pietilän mukaan kaupungistuminen jatkuu ja maaseutu autioituu. Tällä on suuri merkitys maakuntalehdille ja etenkin paikallislehdille. Lehdet pärjäävät joten kuten yhdistämällä voimiaan elleivät sitten kuole pois. Elinvoimaisissa mediataloissa robotit korvaavat bulkkityön, urheilu siirtyy täysin sponsorien maksettavaksi ja vaikkapa terveysalan firmat voivat alkaa toimittaa omaan alaansa liittyviä julkaisuja.

2020 alussa Suomessa on Pietilän mukaan parilla sormella laskettava määrä selviytymiskykyisiä mediataloja - siis kaksi. Nekään eivät saa tulosta ylös muuta kuin tehostamalla toimintaansa ja lukijoiden haluamaan materiaaliin keskittymällä. Tästä huolimatta monella on edessä surkea tie: konkursseja, irtisanomisia ja lehtikonseptien muutoksia.

"Digitaaliset uutispalvelut sijoittuvat verkkokauppojen, pankki-, kiinteistönvälitys-, terveys- ja matkailupalvelujen yhteyteen. Päivittäistavarakauppa voi ottaa uutispalvelut osaksi kanta-asiakasohjelmia, tai vakuutusyhtiöt voivat tarjota niitä bonuspalkkioina hyville asiakkailleen."

Eli jos ymmärsin oikein, toimittajia on olemassa tulevaisuudessakin mutta heidän tekemänsä jutut välitetään vaikkapa OP-pankin tai K-kaupan plussaohjelman kautta niitä haluaville asiakkaille. Osa ihmisistä saattaa jopa ostaa perinteisen median artikkeleita mutta tämä ei koko alan ongelmia ratkaise. 

Tähän voikin hyvin sanoa, että tulevaisuus "jää nähtäväksi".