Rami Kangas, Marko Nenonen ja Mari Välimäki: K niin kuin katastrofi - länsimaiden seitsemän tulevaisuutta (Atena 2021)
Kaksi tutkijaa ja yksi viestintäalan yrittäjä pyrkivät hahmottamaan kirjassaan K niin kuin katastrofi, miltä maailma näyttää koronapandemian jälkeen. Koska tulevaisuus on tunnetusti sumea, kirjassa ei anneta selkeitä tulevaisuudenvisioita vaan enemmänkin pohditaan tulevaisuuden eri vaihtoehtoja.
Katastrofikirjassa luetellaan aluksi, mitä koronakriisin aikana on tapahtunut. Läpi käydään lait ja niiden puutteet, vertaillaan tilannetta Ruotsiin, kerrotaan vahvan johtajan kaipuusta ja kriisinyrkkitoiveista, koululaisten ja eläkeläisten ongelmista.
Kirjoittajilla on hyvä havainto siitä, että aiemmin vanhuksiin liittyvä ongelma oli lähinnä se, että heitä ei käynyt kukaan tapaamassa. Koronakriisin aikana ongelmaksi on kuitenkin muodostunut, että kaikki olisivatkin ilmeisesti halunneet tavata vanhoja sukulaisiaan mutta koronan takia se oli mahdotonta.
Seitsemän näkemystä tulevaisuudesta
K niin kuin katastrofi -kirja vakuuttaa, että katastrofeja tulee olemaan aina ja useimmat katastrofit tulevat yllättäen. Yhtenä esimerkkinä tulevista katastrofeista mainitaan Auringosta johtuva massapurkaus, joka voi aiheuttaa esimerkiksi sähkönjakelun keskeytymisen pitkiksi ajoiksi.
Koronakriisillä kuten muillakin katastrofeilla on vaikutuksia muun muassa poliittiseen päätöksentekoon. Kuten olemme nähneet, demokratiassa päätöksenteko on hyvin erilaista kuin autoritaarisissa yhteiskunnissa, ja hyvä niin. Vaikka hallitusta haukutaan, on toki parempi että edetään lakien ja asetuksien mukaan.
Kriiseillä on myös vaikutusta kansainväliseen yhteistyöhön, kuten olemme esimerkiksi rokotehankinnoissa huomanneet. Tulevaisuuden hahmottamisessa on tärkeää pohtia, ajattelevatko valtiot yksinomaan omaa etuaan vai olisiko kansainvälisestä yhteistyöstä enemmän hyötyä.
Katastrofikirja pohtii menneisyyttä ja nykyisyyttä ja yrittää etsiä tulevaisuutta. Kirja tarjoaa lukijalle seitsemän tulevaisuuden kehitykseen liittyvää ennustetta tai pohdintaa siitä, mitä eri tilanteissa voisi tapahtua.
Viipurin menetys kuihdutti Itä-Suomen
Ensimmäinen ennustus käsittelee sitä mahdollisuutta, että jokin valtio tai valtiot romahtaa. Aihetta käsittelevässä luvussa käydään läpi historian monia katastrofeja ja niiden vaikutuksia valtioiden kehitykseen.
Esimerkiksi Viipurin menetys 1700-luvulla Venäjälle johti itäisen Suomen kehityksen taantumiseen, menettihän itäinen Suomi yhteyden "omaan" suurkaupunkiinsa. Itä-Suomi ei ole vielä tänäkään päivänä päässyt taloudellisesti Länsi-Suomen tasolle.
Itse koronan mahdollisista vaikutuksista valtioiden tuhoon tai muuttumiseen luvussa ei kuitenkaan päästä.
Muutoin ennusteissa pohditaan median muuttunutta vaikutusvaltaa, digitalisuuden vaikutusta "kulttuurien unohdukseen", kapitalismin kehitystä tai taantumista, kansainvälisen yhteistyön mahdollista tuhoutumista, ihmisiä sortavan politiikan vaikutusta ja viimeisimpänä mutta ei kuitenkaan vähäisimäpä ennusteena "politiikan loppua ja maailmankylän uuden demokratian alkua".
Twitter muutti viestintäkulttuuria
Kirjan suurin anti ei ole ennustuksiksi nimetyissä luvuissa, sillä ennusteet jäävät suoraan sanoen hieman epämääräisiksi. Merkittävin anti on historiallisessa tarkastelussa siitä, miten eri katastrofit ja toisaalta esimerkiksi tekninen kehitys ovat vaikuttaneet ihmisten ja valtioiden toimintaan.
Esimerkkinä teknisestä kehitystä on muun muassa twitter. Yksittäisillä twiiteillä on voinut olla merkittäviä vaikutuksia joko yksilön tai yhteisön elämään.
Twitteriin liittyy läheisesti myös niin sanottu valemedia ja erilaiset algoritmit, jotka voivat "päättää" puolestamme, mitä tarvitsemme, haluamme ja teemme. Kun kyse on koronasta eli aiheesta, jonka tahtotilaa asiantuntijoidenkin on vaikea ymmärtää, voivat valemedia ja some olla hyvinkin ratkaisevassa roolissa, kun ihmisiä syystä tai toisesta johdetaan harhaan.
Digitalisaatio voi johtaa historian katoamiseen
Digitalisaatio on yksinkertaisimmillaan tekstin, kuvien ja muun fyysisessä muodossa olleen kulttuurituotteen siirtämistä paperilta pilveen. Aluksi jo olemassaolevaa tietoa muutetaan ja siiretään digitaaliseen muotoon mutta lopulta kaikki tekemämme kulttuuriset tuotokset ovat jo alun perinkin digitaalisessa muodossa. Tällä on seuraksensa.
Paperin tai kirjan voi tuhota mutta pilvestä tuhoaminen vasta helppoa onkin. Vaikka meitä on monesti varoiteltu, että kaikki nettiin panemamme kuvat ja muut tuotteet säilyvät siellä ikuisesti, todellisuudessa voikin olla niin, että jostakin epämääräisestä pilvestä voi hyvinkin nopeati hävitä dataa vahingossa tai tahallaan.
Menneisyys voi siis kadota, jos joku niin haluaa tai Auringon massapurkaus tyhjentää kovalevyt.
Digitalisaation on näyttänyt etunsa, kun ihmiset ovat siirtyneet hyvinkin nopeasti etätöihin. Samalla on kuitenkin huomattu, että osa ihmisistä digisyrjäytyy eli muuttuu nykyaikaisessa mielessä lähes lukutaidottomaksi.
Kaikkea ei myöskään voi tehdä etenä, sillä hoidettavat on yleensä hoidettava ihan lähityönä. Tämän kehityksen hyvät ja huonot puolet vain korostuvat, kun kaikki palvelut lopulta siirtyvät digimaailmaan.
Katastrofi siirtää rahaa taskusta toiseen
Talous on ainakin mediassa ollut keskeisessä roolissa, kun on puhuttu koronan vaikutuksista. Toiset ovat joutuneet työttömiksi, kun taas toisille on jäänyt koronapaaston takia entistä enemmän rahaa tilille myöhemmin käytettäväksi. Yrityksille ja kunnille on jaettu rahaa avokätisesti mutta jotkut ryhmät on jätetty enemmän tai vähemmän oman onnensa nojaan.
Keskuspankit ovat "painaneet rahaa" ja valtiot ovat ottaneet velkaa jättimäisiä määriä. Onko velka siis ongelma? Kirjassa todetaan varsin monimerkityksellisesti, että "velka ei ole ongelma kunnes se on ongelma".
Kirjan ennusteen mukaan koronakriisi huonontaa erityisesti nuorten, köyhien sekä pienten ja keskisuurten yritysten taloudellista tilannetta; myös keskiluokan vapaat yrittäjät voivat menettää käytännössä kaikki tulonsa, kuten olemme uutisista lukeneet.
Lopulta kriisi voi kirjan mukaan lisätä sosiaalista levottomuutta etenkin nuorten menettäjien keskuudessa. Jos osa ihmisistä tippuu kelkasta, seurauksena on lisää rikollisuutta, varjotaloutta, kapinaa ja ehkä poliittisten ääriliikkeiden kannatuksen nousua.
Kriisit tuovat ongelmat näkyviin
Kirjassa ei käsitellä vain koronan aiheuttamia talousongelmia vaan ylipäätään nykykapitalismin ongelmia – erilaiset kriisit voivat voimistaa jo havaittuja ongelmia. Merkittävää on, että superrikkaat eivät tarvitse enää deokraattista markkinataloutta, kirjoittajat huomauttavat. Köyhät tarvitsevat mutta eivät välttämättä enää usko demokratiaan.
Vääjäämättä etenevä globalisaatio on johtanut moneen hyvään asiaan mutta samalla muun muassa huoltovarmuuden ongelmiin. Nämä ongelmat nähdään vasta nyt, kun kriisi on jo päällä. Globalisaaatio on johtanut siihen, että kun kaiken voi ostaa muualta kotimaista halvemmalla, miksi tehdä tavaraa kuten vaikkapa maskeja omilla nurkilla.
Päin vastoin kuin moni luulee, huoltovarmuus ei tarkoita viljasiiloja vaan kriittisen infrastruktuurin ylläpitoa. Huoltovarmuus käsittää muun muassa kuljetusten, sähkön ja vedenjakelun turvaamisen. Laivat kuljettavat Suomen tuonnista 70 prosenttia, joten ilman laivaliikennettä Suomi pysähtyisi hetkessä.
Omavaraisuus ei nykymaailmassa ole enää käytönnössä mahdollista ilman valtavia resursseja. Kirjan sanoin globalisaatio on megatrendi. jota ei voi kääntää – ratkaisevaa kirjoittajien mukaan on se, miten golobalisaatiota hallitaan siten, että siitä on maailman enemmistölle hyötyä.
Lopulta kaikki päättyy maailmanloppuun
Miltä tulevaisuus siis näyttää? Kirjassa muistutetaan, että lopulta kaikki päättyy kuitenkin maailmanloppuun, tosin vasta muutaman miljardin vuoden kuluttua. Vaikka loppu ei vielä häämötäkään, katastrofikirjan mukaan korona muutti tulevaisuutemme.
Tulevaisuutemme suunnan määrää kirjan mukaan se, kuinka paljon haluamme vapautta, sillä ihminen on kirjoittajien mukaan onnellisimmillaan vapaudessa. Vapauden puolestaan takaa demokratia, joka parhaimmillaan ottaa kaikki mukaan ratkomaan ongelmia. Loppuhuipennuksena katastrofikirja kehottaa parempaan elämään tähtäävän ihmiskunnan lopettamaan velaksi eläminen, koska vain työ voi pelastaa köyhyydeltä.
Kirjan sanoma lienee se, että koulutetut ja hyväätarkoittavat ihmiset voivat koronakriisin jälkeenkin pitää yllä demokraattisia instituutioita, tasa-arvoa ja yhteiskuntia, joissa kaikkien ihmisten tarpeet huomioidaan. Kriisit eivät välttämättä kasvata meitä mutta auttavat ymmärtämään pimennossa olevia ongelmia.
Kirjan monet historialliset esimerkit kriisien jälkeisistä ajoista ovat mielenkiintoisia ja opettavaisia. Erilaiset kirjan ennusteet tulevasta jäävät kuitenkin vahvasti ilmaan. Olisin toivonut hieman poleemisempaa otetta, kirkkaampia väitteitä ja suorempia näkemyksiä. Mutta kaikenkaikkiaan tämä on kelpo katsaus kriisien maailmaan.