Kirja-arvio: Tyynesti japanilaisessa teehuoneessa

”Mestarin tasolle ei ole oikotietä. Perusteet ja säännöt ovat kaiken oppimisen pohja ja niiden tulee olla hyvin hallussa, oli kyse sitten tieteestä, teetaiteesta tai kalligrafiasta.”

Japani-tutkija Minna Eväsojan kirja ei saata lukijaa mestariuteen (sellainen veisi puoli elinikää ja vaatisi siihen pyrkimisen oivaltamista), mutta se avaa Japania vähemmän tuntevalle kulttuurin, estetiikan ja ajattelutavan käsitteistöä ja sanastoa hänen omin tulkinnoin. Se ei ole kaiken kattava panoraama, vaan kiireettömiä askeleita perinteessä.

Luin kirjaa shoshin eli aloittelijan mielin, ”ennakkoluulottomasti, avoimesti, vaatimattomasti ja nöyrästi”, sillä nousevan auringon maa on tämän arvion kirjoittajalle vieras.

Teehuoneiden estetiikka

Keskeinen kulttuurisen estetiikan eräänlainen kokonaistaideteos on teetaiteen teeseremonia tiloineen, esineineen, hämärän tiloineen ja tapoineen.

Teehuoneet ovat ulkoa vaatimattomia, mutta onnistunut seremonia ei olekaan kiinni prameudesta, vaan ajan kanssa toteutetusta tapahtumien ketjusta, missä hienovaraisuus ja yksinkertaisuus ovat filosofian ydin.

Eväsoja puhuu sydämen asenteesta myös teehen liittyen, ja liittää sen zeniin. Lukemattomat toistot ovat perinteisen taidemuodon ytimessä Japanissa.

”Niin teessä kuin zenissä muoto vapauttaa mielen ja estetisoi liikkeen. Jokainen liike on tarkoin harkittu ja tehtävä pyritään tekemään mahdollisimman vähällä liikkeellä. Mitään ei tehdä turhaan, jotta tunnelman tyyneys ja hiljaisuus eivät häiriintyisi.”

Suomalaisten on helppo ymmärtää, että liika puhe ei ole tarpeen. Mobiililaitteisiin orjuutetuille teeseremonia olisi kuitenkin painajainen. Selfiet ja instagram-kuvat murskaisivat heti tunnelman.

Ranskalaisministeri ei tajunnut

Eväsoja kertoo eräästä Ranskan pääministeristä (nimi jätetään armeliaasti mainitsematta), jolle teehuoneen vaatimattomuus oli yllätys. ”Sen seinästähän kasvaa oksa”, ministeri sai töksäytettyä, kun häntä ei vietykään loisteliaaseen teepalatsiin, vaan olkikattoiseen majankaltaiseen. Versaillesiin mahtuisivat luultavasti kaikki Japanin teehuoneet, ja tilaa jäisi vielä kabuki-teattereille, niin pieniä ne ovat.

Teetaiteen neljä periaattetta ovat harmonia, kunnioitus, puhtaus ja tyyneys. Tärkeintä teeseremonioissa ja muussa tekemisessä on kuitenkin sydämen puhtaus ja asenne, jotka tekevät teosta kauniin, ei virheettömyys.

Japanilaisessa perinteisessä kulttuurissa harmonialla on merkitys, mutta niin on myös kontrasteilla. Vastakohtia haetaan vaikkapa ruokapöytään ja perinteisen teatterin esityksissä.

Hämärä, ja varjoisa Kuu

Allekirjoittaneelle kirkastui lisää hämärän, varjon ja kuluneisuuden merkitys viehättävällä tavalla. ”…asiat ovat kauneimmillaan hämärässä…” Eväsojan mukaan japanilaiset rakentavat räystäänsä pitkiksi, ikkunat peitetään valkoisella paperilla ja maarappausseinä on haluttu, sisään tulevan valon minimoimiseksi.

Ja se varjo. Onko Kuu kauniimpi kun se paistaa ilman rihman kiertäkään, eli ilman pilviä, vai saako se lisää kauneuden syvyyttä ollessaan osin pilvien verhoama. Kätketyn kauneuden estetiikkaa.

Eväsoja kertoo oppineensa sivelemään puupintoja Japanissa asuessaan. Ihmisten kosketus pikku hiljaa saa vaaikkapa puisen porraskaiteen ”hohtamaan himmeänä ja tuntumaan pehmeältä”. Puu tuntuu elävältä.

Eväsoja kirjoittaa myös niin vedestä, rakkaudesta, seksistä, siivoamisesta, ikääntymisestä, tyhjyydestä (joka ei kuitenkaan tarkoita olemattomuutta), kuin puutarhasta. Japanilainen puutarha on maisemapuutarha, joka kätkee eikä heti paljasta kaikkea. Puutarha ei kopioi luontoa sellaisenaan, vaan pyrkii korostamaan luonnon kauneutta.

Käsinkosketeltavan kaunis ulkoasu

Kirjan ulkoasu ja taitto on tasapainoinen ja rauhallisesti hengittävä. Se on Sanna-Reeta Meilahden käsialaa. Vanhat puupiirrokset toimivat tekstin kanssa harmonisesti, joskin lukijaa välillä harmittaa, ettei pääse tutkimaan niiden kaikkia yksityiskohtia kuvien pienen koon takia. Joistakin puupiirroksista on kuitenkin suurennettuja yksityiskohtia.

Tämä ei olisi hassumpi lahjakirjana, ulkoasun ja esteettisen muttei raskaan sisällön takia. Kirjaa on helppo lähestyä ja avata mistä kohtaa tahansa.

Kirjan pakottamattomaan henkeen sopii, että täydellinen vapaus on ”japanilaisen estetiikan lopullinen kulminaatiopiste”. Sellainen on mestarin toimintaa.