Massimo Vacchetta & Antonella Tomaselli. Hyppysellinen onnea. Aviador. 2018. 236 s. (Suom: Helena Hakola-Louko)
Eläinlääkäri Massimo Vacchettalle oli sydäntä särkevää jättää Ninna.
Vacchetta oli tottunut harjoittamaan ammattiaan maatilojen isompien eläinten parissa ja hätätilanteissa, mutta elämä oli rutiinia. Hän kiinnitti runsaasti huomiota ulkonäköönsä, mutta sisällä oli tyhjä olo.
Naisystävä Greta kehotti painokkaasti Vacchettaa kokeilemaan työtä pieneläinvastaanotolla. Eräänä päivänä hän piti kämmenellään 25 gramman painoista orpoa siilinpoikasta. Hän oppi heti sen, ettei siilille saa antaa lehmänmaitoa, koska siinä on liikaa laktoosia.
Ensi näkemä ei ollut hyppysellistä onnea, mutta tarinasta kehkeytyi sellainen.
”Sama yksinäisyys jota koin lapsena”
”Ehkä se oli epätoivoissaan lähtenyt ulos pesästään etsimään äitiä Ja sillä nimenomaisella hetkellä kuin salaman iskusta tunsin sen täydellisen ja pohjattoman yksinäisyyden. Tunnistin sen. Se oli samaa yksinäisyyttä, jota olin itse kokenut lapsena.”
Vacchetta alkaa syventyä pienten siilien elämään. Mitä ne syövät, miten ne toimivat, miten hoitaa niitä. Hän rakentaa ajan mittaan asiantuntijaverkoston, joilta kysyä neuvoa ja henkistä tukea.
Lapsuuden yksinäisyyden kaiut saavat hänet ripustautumaan Ninnaan, siihen löydettäessä 25 gramman pienokaiseen, niin, että lääkärikollegan täytyi muistuttaa, että on rakkautta päästää Ninna luontoon. Ollessaan ystäviensä luona safarilla eteläisessä Afrikassa hän soittelee äidilleen joka päivä tarkistaakseen miten hoidossa oleva siili voi.