Mainos

Kirja-arvio: Siili, joka pääsi Paratiisiin

Massimo Vacchetta & Antonella Tomaselli. Hyppysellinen onnea. Aviador. 2018. 236 s. (Suom: Helena Hakola-Louko)

Eläinlääkäri Massimo Vacchettalle oli sydäntä särkevää jättää Ninna.

Vacchetta oli tottunut harjoittamaan ammattiaan maatilojen isompien eläinten parissa ja hätätilanteissa, mutta elämä oli rutiinia. Hän kiinnitti runsaasti huomiota ulkonäköönsä, mutta sisällä oli tyhjä olo.

Naisystävä Greta kehotti painokkaasti Vacchettaa kokeilemaan työtä pieneläinvastaanotolla. Eräänä päivänä hän piti kämmenellään 25 gramman painoista orpoa siilinpoikasta. Hän oppi heti sen, ettei siilille saa antaa lehmänmaitoa, koska siinä on liikaa laktoosia.

Ensi näkemä ei ollut hyppysellistä onnea, mutta tarinasta kehkeytyi sellainen.

”Sama yksinäisyys jota koin lapsena”

”Ehkä se oli epätoivoissaan lähtenyt ulos pesästään etsimään äitiä Ja sillä nimenomaisella hetkellä kuin salaman iskusta tunsin sen täydellisen ja pohjattoman yksinäisyyden. Tunnistin sen. Se oli samaa yksinäisyyttä, jota olin itse kokenut lapsena.”

Vacchetta alkaa syventyä pienten siilien elämään. Mitä ne syövät, miten ne toimivat, miten hoitaa niitä. Hän rakentaa ajan mittaan asiantuntijaverkoston, joilta kysyä neuvoa ja henkistä tukea.

Lapsuuden yksinäisyyden kaiut saavat hänet ripustautumaan Ninnaan, siihen löydettäessä 25 gramman pienokaiseen, niin, että lääkärikollegan täytyi muistuttaa, että on rakkautta päästää Ninna luontoon. Ollessaan ystäviensä luona safarilla eteläisessä Afrikassa hän soittelee äidilleen joka päivä tarkistaakseen miten hoidossa oleva siili voi.

Lopulta on aika erota, toinen ympäristö kutsuu piikikästä ystävää, huolellisen, tunteellisen ja hitaan erottautumisen jälkeen. Hän valmisteli Ninnalle (ja poikasiili Ninnolle) huolellisesti kotoisat laatikot, laittoi ne autoonsa, soitti mielenliikkeisiin sopivaa musiikkia, ja ajoi autonsa Paratiisiin. Se on tila maaseudulla Pohjois-Italiassa. Sinne ne jäivät.

Hän tunsi onnellisuutta, sitten tyhjyyttä.

”Ajatus Ninnan vapauttamisesta toi mieleeni kaukaisen hylätyksi tulemisen tunteen, syvän surun, joka synkensi kaiken.”

Halu perustaa orposiilien keskus

Vacchetta (jonka tositarinan on kirjoittanut Antonella Tomaselli) alkoi hoitaa Ninnan innoittamana useita siilinpoikasia, orpoja, vammautuneita. Jotkut niistä eivät selvinneet hoidosta huolimatta. Syntyi idea perustaa löytösiilien pelastuskoti. Nimekseen se sai Ninna.

Vacchetta käy kamppailua ammattietiikan, luonnon, lapsuuden yksinäisyyden ja sydäntään särkeneiden kotieläinmuistojensa kanssa. Hän yrittää olla inhimillistämättä siilejään, mutta silti antaa niille nimet.

Yksi niistä oli Carolina, joka painoi löydettäessä yhdeksän grammaa. Carolina vahvistui. Mutta se ei selvinnyt. ”Hautasin Carolinan sen äidin viereen muutaman laventelinlehden kanssa. Maahan sen päälle laitoin suojaksi sydämenmuotoisen kiven. Joka puolella ympärilläni oli silminkantamattomiin valkoista lunta.”

Siili kaipaa kunnon ruohikkoa

Luonnon monimuotoisuuden kutistuminen, metsien ja pensaistojen jääminen ihmisen toiminnan jalkoihin, korkean suojaisan piharuohon leikkaaminen, autotiet, ehkä ilmastonmuutoskin – ovat uhka siileille.

Vacchettan ja Ninnan tarina on kaunis, yksinkertainen, ja surumielinen. Luonnosta on pidettävä huolta. Hän ei enää nähnyt rakkainta siiliään. ”Onko se kylläinen vai onko sillä nälkä? Onko sillä jano? Tai kylmä?” 

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.