Vain hetki sen jälkeen, kun suuri siilien ystävä Pekka Wahlsten oli siivonnut autotieltä raskain sydämin "siilipannukakun", hän näki tiellä pikkuisen siilivauvan.
Video: Yllä oleva kuvakooste Pekka Wahlstenin valokuvista näyttää, millainen on siiliparatiisi hyvinkääläisen omakotitalon pihamaalla.
Todennäköisesti ensimmäistä kertaa pesän ulkopuolella vaappuva siilivauva onnistui vaarallisella matkallaan oletettua emoaan paremmin, mutta se ei ollut vielä turvassa. Erittäin pienikokoinen poikanen oli ravintoa vailla, sen Wahlsten näki heti.
Raavas, isokokoinen mies punnitsi pienen poikasen – vain 220 grammaa – ja tarjosi sille illallisen.
– Se söi ja oli turvallisesti pihallani seuraavanakin päivänä. Kaikki hyvin, mies kirjoittaa suurta suosiota saaneessa Facebook-päivityksessään.
Kirjoitus on julkaistu viime viikon lopulla.
Seuraavana aamuna pihaväylällä seikkaili toinen siilivauva. Ehkä saman pesueen jäsen, todennäköisesti lähtenyt etsimään sisarustaan pesän turvasta.
Wahlsten ymmärsi, että tämän yksilön kohdalla tilanne oli jo huonompi. Puhti oli niin poissa, että poikanen oli uuvahtanut keskelle tietä nukkumaan.
– Tarjosin sille "kabinettiruokailun" omassa rauhassa ja se söi nestettä ja pähkinämurskaa. Se kuitenkin uuvahti jo saavutetun elämän rasituksesta ja puhti oli kokonaan pois. Se oli saatava hoitoon, Wahlsten kirjoittaa.
Arjen iloa
Tätä kaikkea kuuluu Hyvinkäällä asuvan Pekka Wahlstenin, 61, vapaa-aikaan. Siilien tarkkailua, niiden ruokkimista, niiden touhuista nauttimista, uuden oppimista, auttamista silloin kun tilanne sitä vaatii.
Viime viikolla löytyneiden siilivauvojen elämä pelastui pitkälti Wahlstenin toimien ansiosta. Hänellä on saman henkinen, auttavainen verkosto, jonka kautta huonokuntoisempi siili pääsi asiantuntevaan hoitoon ja valmiimpi sisarus sai vatsansa täyteen.
Niiden tilanne näyttää tällä hetkellä jo oikein hyvältä.
Aito puskaradio tuo tiedon ruokkijasta
Wahlsten muutti 90-luvulla omakotitaloon, jossa on vehreät pihamaat. Lintujen ruokkiminen toi pihapiiriin myös siilit, jotka alkoivat kiehtoa miestä.
– Siili on niin mukava pieni pullukka, joka tuhisee menemään. Heräsi uteliaisuus, että mitä tapahtuu tämän eläimen päivässä, joka käy kuin kello. Siilejä alkoi näkyä pihamaallani enemmänkin.
Hän uskoo, että linnuilla ja nisäkkäillä on tapa keskustella keskenään, ikään kuin aito oikea puskaradio. Ne kommunikoivat toisilleen, mistä löytyy ruokaa ja milloin.
15 vuoden siilikokemus
Wahlsten on yrittäjä, jolla ei ole ollut koskaan omia lemmikkejä. Silti siilit ja luonnoneläimet ovat vieneet miehen sydämen mennessään.
Ne ovat olleet iso osa miehen arkea jo 15 vuoden ajan.
Nyt pihapiirissä vipeltää 14-25 siiliä, miehen summittaisen arvion mukaan. Viime päivinä ruokailemassa on käynyt pari, kolme naarasemoa, neljä juhannuksen jälkeen syntynyttä junioria sekä kaksi avun tarpeessa ollutta pikkuruista poikasta.
– Yleensä sen poikaset syntyvät juhannuksen jälkeen, mutta tämä kesä on sekoittanut asioita. Tällaisissa olosuhteissa siilit voivat tehdä vielä toisen poikueen, joka ei kuitenkaan yleensä selviä talven yli. Olen kuullut, että muuallakin Suomessa ihmisissä on ollut käsissä näitä pikkuruisia poikasia.
Talvea varten siilin olisi hyvä saavuttaa 800 gramman paino, jotta sillä olisi edellytykset selvitä talvihorroksessa. Pienimmillä vipeltäjillä on siis kova syöminen ennen pakkasia.
Ihmisten sydämellisyys lämmittää
Kuuma kesä on aiheuttanut siileille monenlaista ongelmaa. Kun ötökät ovat kuivuuden takia monin paikoin vähentyneet tai jopa kadonneet, ei siileille ole ollut ravintoa. Myös nesteen saaminen on ollut työn ja tuskan takana.
– On hienoa, että ihmiset ovat ketjussa ryhtyneet ruokkimaan siilejä ja antamaan vettä, se on todella tärkeää. Tätä on rummutettu sosiaalisessa mediassa ja uskon, että se on pelastanut monta eläintä.
Wahlsten muun muassa ylläpitää siileihin keskityvää Facebook-ryhmää, jossa ihmiset kyselevät, kommentoivat ja keskustelevat siileihin liittyvistä asioista.
Hän saa paljon viestejä ihmisiltä, joiden mielestä raavaan miehen siili-innostus ja eläinten hyvinvointiin paneutuminen on mahtavaa ja ihanaa.
Palaute lämmittää, mutta Wahlsten painottaa silti tekevänsä työtä ainoastaan siilien takia, ei maineen tai kunnian tai kehujen.
Samasta syystä hän haluaa, että tämä artikkeli kuvitetaan siilikuvilla, ei hänen kasvoillaan.
– Se on se siilin arki ja sen seuraaminen, joka minua eniten ilahduttaa. Ja se, että näkee onnistumisen siinä, että siilillä on hyvä olo.
Ja kun luottamus on syntynyt, voi siili yllättää tarkkailijansa monin tavoin. Ne rentoutuvat leikkimään ja kierimään auttajansa silmien alla. Välillä ne unohtavat ihmisen läsnäolon ja esimerkiksi tönivät toisiaan.
– Monet naurut ne ovat minulle tarjonneet.
"Buddy" tunnisti ruokkijansa
Yksi erityisen huvittava muisto tulee Wahlstenin mieleen. Eräänä kesänä hän oli tarkkaillut ja ruokkinut poikasta, jonka hän oli nimennyt Buddyksi. Tällä nimellä hän oli jutellut siilille koko kesän.
Kylässä ollut ystävä oli maininnut, että noin 15 metrin päässä kulkee siili. Wahlsten kertoo huutaneensa leikillään, että "hei Buddy".
– Kaverin ilme oli hämmentyneen kauhistunut, kun tämä siili kääntyi ja vipelsi meidän luoksemme, Wahlsten nauraa.
Poikasten ruokkiminen on hänen mielestään senkin vuoksi palkitsevaa puuhaa, että ne suhtautuvat hoitajaansa avoimesti.
– Niitä saattaa olla yhdeksänkin saman kupin ääressä mupeltamassa ja jotkut tulevat ihan käden tuntumaan syömään. Aikuiset yksilöt ovat erakoituneempia.
Välillä huonokuntoiset siilit vaikuttavat selvästi hakevan apua tutulta, luotettavaksi osoittautuneelta ruokkijaltaan. Näitä siilejä Wahlsten on kuljettanut hoitoon.
Sairastuminen rikkoi luottamuksen
Luottamuksella on myös velvoittava puoli. Eläintä ei voi hoitaa ja ruokkia vain silloin kun itsellä on siihen aikaa ja halua.
– Tämä on asia, jota moni ei ehkä ajattele. Voit ruokkia kerran päivässä tai vaikka sitten kerran viikossa, mutta sen on oltava säännöllistä. Siilien kaltaiset, kellontarkat eläimet, mutta myös muut eläimet, kärsivät, jos ruokaa tulee silloin tällöin tai ei tulekaan.
Tämän Wahlsten on kokenut myös itse. Vuosia sitten hän sairastui vakavasti eikä kyennyt ruokkimaan siilejä neljään päivään.
Siilit katosivat. Wahlsten uskoo, että ne loukkaantuivat siitä, ettei illallista ollutkaan tarjolla totuttuun tapaan.
– Pikkuhiljaa pihapiiriini ilmestyi yksi siili, sitten toinen. Lopulta kanta palasi, mutta en voi olla varma siitä, ovatko ne samoja yksilöitä kuin ennen sairastumistani.
Säännöllinen ruokinta, vesipisteet ja erilaiset lepopaikat ja talvipesät ovat tämän jälkeen kelvanneet taas siileille ja Wahlstenin ystävät ovat säilyneet miehen arjen ilona.
Eläin jää helposti auttajan käsiin
Siilien ystävä on tunnettu kotiseudullaan ja eläinten pelastusryhmien kautta myös muualla Suomessa.
– Paljon ihmiset pysättelevät minua kadullakin ja kyselevät siileistä. Sellaisia päivän puheenaiheitahan ne usein ovat, Wahlsten kertoo.
Hän tekee parhaansa tiedon jakamiseksi, mutta eräs asia saa hänet surulliseksi:
Monen eläinlääkärin kaupallinen suhtautuminen luonnoneläinten hoitamiseen.
– Kaikki kansalaiset eivät välttämättä uskalla auttaa pulassa olevaa luonnoneläintä, kun helposti käy niin, että sen hoito ja kustannukset kaatuvat omaan niskaan.
Pysähdy, tarkkaile, opi
Laissa määritellään, että eläintä ei saa jättää heitteille, mutta asiaa ei kuitenkaan ole tarkennettu Wahlstenin mukaan tarpeeksi. Ei ole instansseja, joihin eläimen voisi helposti viedä.
– Paikkoja on vähän, ja nekin ovat yksityisiä, hyvin kuormitettuja henkilöitä, jotka auttavat. Apua voi kysellä esimerkiksi Eläinten pelastusrinki -ryhmän kautta Facebookissa. Korkeasaareenkin voi eläimiä viedä, mutta ei sinne ole niin helppoa lähteä edes täältä kehyskunnasta, saati kauempaa.
Hän kuitenkin toivoo, että jokainen pitäisi silmänsä auki apua tarvitsevien eläinten varalta.
– Kun ihmisellä on jano, on jano eläimelläkin. Poikkeavat olosuhteet, törmäykset autojen kanssa, kaikki sellainen voi aiheuttaa hankaluuksia eläimille.
– Ja kun pysähtyy ja tarkkailee lähipiirinsä eläimiä, oppii näkemään niiden vointia joka päivä helpommin. Tätä ei opi kuin kokemuksella.