Kirja-arvio: Röyhkeä työtön

Ossi Nyman: Röyhkeys (Teos 2018)

Ossi Nyman on tullut julkisuudessa tunnetuksi ylpeänä työnvälttelijänä, jonka mielestä jokaisen ihmisen pitäisi saada olla halutessaan työtön. Hän ei siis tarkoita, että ihmisen pitäisi saada olla työtön työnhakija vaan niin halutessaan ihan ilman palkkatyötä elävä ihminen.

Olen samaa mieltä. Jokaisen pitäisi saada halutessaan elää elämäänsä ilman työntekoa mutta silloin ei kuitenkaan pitäisi olettaa saavansa työttömyyskorvauksia tai työmarkkinatukea. Erilaisia sosiaalitukia saavat sellaisetkin, jotka eivät työtä halua tehdä ja hyvä niin. Tosin tukien määrä on tällöin varsin pieni.

Todellisuudessa Ossi Nyman ei ole ollut oikeasti työtön, sillä hän on kirjottanut esikoisromaaniaan Röyhkeys, joka on nyt myös julkaistu. Kirjaa voisi sanoa yhtä paljon työläisromaaniksi kuin työttömyysromaaniksi.

Nymanin kirja koostuu kolmesta osasta. Ensimmäisessä osassa kirjan päähenkilö käy usein työstä laulavan Bruce Springsteenin konsertissa, toisessa osassa keskitytään työttömyyteen ja siihen liittyvään kurssitukseen ja kolmannessa osassa kerrotaan pääosin kirjoittajakurssista ja kirjan kirjoittamisesta. Röyhkeys kertoo siis monin tavoin työstä ja sen eetoksesta.

Kerronta on etenkin aluksi hyvin hidasta, jopa äärimmäisen hidasta. Konserttiin menoa kuvataan yksityiskohtaisesti kymmenien sivujen ajan ja vaikka kerronnassa on ihan kiinnostaviakin havaintoja jonottajista, yleisöstä ja Bruce Springsteenista, joka kyllä laulaa työstä mutta ei ole koskaan tehnyt "oikeita töitä", on tarinointi kuitenkin pääosin tylsää ja varsin pitkäpiimäistä luettavaa. Lukija odottaa, että jotain tapahtuu mutta mitään ei tapahdu. Kirjallisuuden historiasta löytyy kyllä kaikenlaista uunin rakentamisen hidasta ja yksityiskohtaista kuvausta mutta tylsäähän se sellainen on.

Ensimmäisen osan jälkeen kirja muuttuu huomattavasti kiinnostavammaksi. Työttömien kurssitus kuvataan lähes yhtä yksityiskohtaisesti kuin kirjan ensimmäisen osan konsertissa käynti mutta nyt kirjailija kuvaa realistisin ja pakostakin hyvin ironisin sanakääntein varsin typeriä työttömien työnhakijoiden "urakoulutuksia". Kun elämäänsä pettyneiden luusereiden joukkoon heitetään vielä jarisarasvuomaisia urahypettäjiä, todellisuudesta itsessään tulee hauskaa - ainakin lukijalle.

"Uraohjaaja toivotti kaikille reippaasti hyvää huomenta, mutta kukaan ei vastannut hänelle ääneen. Uraohjaajasta näki, että tämä oli hänelle mahtava päivä ja täynnä erilaisia mahdollisuuksia. - - Hän oli sanonut meitä huikeiksi monta kertaa edellisten päivien aikana, ja minä mietin edelleen oliko hän oikeasti sitä mieltä, koska minun oli vaikea sitä huikeutta nähdä."

Kirjan mukaan uravalmennuskurssille päädytään, jos työ- ja elinkeinotoimisto on päättänyt, että ihminen ei edes etsi töitä vaan yrittää elellä kaikessa rauhassa. Kyse on siis eräänlaisesta työttömän työnhakijan aktivoinnista. Joku toinen voisi sanoa tätä aktivointia rangaistukseksi. Kirja kysyykin moneen otteeseen, mitä on oikea työ. Röyhkeyttä lukiessa havainnoi myös, että ihmisiä luokitellaan työn perusteella kunnollisiin ja kunnottomiin, onnistujiin ja epäonnistujiin. Ihmisarvo näyttää olevan sidottu siihen, onko työssä vai eikö ole.

Kolmannessa luvussa kerrotaan sitten kirjan kirjoittajan haaveista tulla kirjailijaksi, kirjoittajakurssista ja kirjoitusprosessista. Samalla kerrotaan edelleen työttömän arjesta ja "aktivoimisesta". Tarinointi hyppää yhdestä hetkestä toiseen ja ihmisestä kolmanteen.

"Kävin pian sen jälkeen yhdessä työhaastattelussa, mutta ei siitä mitään tullut. He hakivat tonttuja Joulupukin pajakylään ja minä olin jo silloin 190 senttiä pitkä ja painoin sata kiloa ja minulla oli lävistys silmäkumassa ja pitkät hiukset. Haastattelija soitti minulle kuitenkin vielä kotiin ja sanoi, että työtä täytyy haluta enemmän."

Kirja kritisoi sitä, että työstä on tehty jotain sellaista, jota ihmisten on pakko hakea ja saada. Työnhakijan on muututtava työnlöytäjäksi, kuten kirjassa kerrotaan työvoimaviranomaisten kirjoittavan. Samaan aikaan työn kritiikin kanssa kirjoittaja kuitenkin kertoo olevansa innostunut kirjoitajakurssista ja halustaan kirjailijaksi. Eikö kirjailijan ammatti sitten ole työtä, lukija kysyy.

Kaiken kaikkiaan tämä on hyvä esikoiskirja, kunhan ensin jaksaa kahlata alun hitauden yli. Työstä ja sen tekemättä jättämisestä on hyvä kirjoittaa, kun perinteinen työ näyttää vähitellen häviävän. Mutta ennen kaikkea kannattaa myös kirjoittaa siitä, mitä työ on. Onko urakouluttajan puhe työttömille työtä vai olisiko oikeaa työtä sittenkin se, kun urakoulutettavana oleva työtön kirjoittaa urakouluttajan näkemyksistä.  

Lue myös:

    Uusimmat