Kirja-arvio: Ekoistin muistelmat - kuinka ympäristömies päätti pelastaa maailman

Ympäristömies Leo Straniuksen muistelmat ovat monelta kantilta mielenkiintoista ja myös viihdyttävää luettavaa.

Ensinnäkin miehen lapsuus on repaleisuudessaan ollut varsin poikkeuksellinen ja toisekseen Straniuksen varsin nopea innostuminen ympäristöasioista on ollut äärimmäisen kokonaisvaltaista. Näistä molemmista on kiinnostavaa lukea.

Muistelmat kuvaavat myös erinomaisesti ihmistyyppiä, jota voisi varmaankin kutsua hyvinkin periaatteelliseksi ja itsepäiseksi.

Kirja paljastaa, että Straniuksen nykyisessä elämässä on paljon erilaisia sääntöjä, joiden avulla hän yrittää olla "hyvä ihminen". Straniusta alkoi jopa jossain vaiheessa suututtaa se, että media muisti aina mainita hänen käyvän kylmissä suihkuissa energiaa säästääkseen. Nyt hän on jo luopunut kylmistä suihkuista mutta shampoota ja deodoranttia hän ei edelleenkään (ilmeisesti) käytä.

En tunne Leo Straniusta kuin joidenkin lehtiartikkelien perusteella, joten minulle kirjan päähenkilö oli uusi, mielenkiintoinen tuttavuus. Sujuvasti kirjoitetut muistelmat avaavat todella hyvin Straniusta ihmisenä ja lisäksi kirja kertoo monipuolisesti ympäristöliikkeen etenemisestä Suomessa. Straniuksen keskiössä ovat ilmastonmuutoksen estäminen ja hiilijalanjäljen minimoiminen.

Laiskasta pojasta ahkeraksi aikuiseksi

Kirjan sivuilla tapasin miehen, joka on ollut köyhien isovanhempien ja yltiöliberaalin yksinhuoltajaisän kasvattama ja joka kouluaikana on ollut varsin laiska ja piittaamaton.

Hän on kuitenkin päässyt ammattikoulutaustalla hyvään it-alan työpaikkaan ja pystynyt palkkatuloilla ja työpaikalta saaduilla optioilla rikastumaan usean asunnon omistajaksi. Lisäksi hän on aikuisena opiskellut maisteriksi ja pyrkinyt sitten edistämään tärkeinä pitämiään ympäristöasioita hyvinkin päättäväisesti useissa alan organisaatioissa.

Samalla kun luen kaikista Straniuksen edistämistä ympäristön kannalta hyvistä hankkeista, luen myös ihmiskuvaa miehestä, joka on hieman uskonnollisen käännynnäisen tapaan löytänyt elämäänsä niin sanotusti oikean suunnan. Straniusta voisi muistelmien perusteella kutsua jopa hieman fundamentalistiseksi ympäristöoraakkeliksi.

Älkää ymmärtäkö minua väärin, sillä mielestäni Straniuksen löytämä suunta on ihan järkevä ainakin jos sitä katselee maailman pelastamisen näkökulmasta.

Yritykset ilmastonmuutoksen torjumiseksi tai ainakin vaikutusten minimoiseksi ovat tietenkin järkeviä, jos haluamme elää tällä planeetalla jatkossakin.

Henkilökohtaiset valinnat tärkeitä

Itse kirjassa Stranius kertoo paljon henkilökohtaisista valinnoistaan. Ne tuntuvat olevan hänelle hyvin tärkeitä ja hän on neuvonut muun muassa partiolaisia siitä, että yksilölliset valinnat ovat merkittävä muutosvoima. Hänen mukaansa onnistumisen kannalta ei ole olennaista se, mitä tekee silloin tällöin vaan nimenomaan ne asiat mitä tekee säännöllisesti. Erinomaisuutta ei siis Straniuksen mukaan ole hyvä teko vaan hyvä tapa.

Toisinaan tämä tapojen korostaminen yksittäisten tekojen sijaan on Straniuksella johtanut siihen, että hän päättäväisesti pesee kestovaippoja lomamatkalla myös paikoissa, joissa hanasta tulee vain kylmää vettä. Vedenhän voi aina keittää.

Kevytversio Pentti Linkolasta

Leo Stranius luo muistelmissaan itsestään kuvaa eräänlaisena uudenman polven kevytversiona Pentti Linkolasta vaikka ei sitä suoraan sanokaan. Pentti Linkola viihtyi maaseutumökissään kalastellen. Stranius puolestaan modernina Linkolana viihtyy Helsingin Käpylässä, pyöräilee, konmarittaa tavaroitaan, vähentää vedenkulutusta ja syö vegaanisti.

Kirjassa on ehkä hieman liikaa selittelyä. Esimerkiksi pitkä kertomus lasten hankkimisen problematiikasta tuntuu lukijasta enemmänkin kiusalliselta kuin kiinnostavalta. On toki mielenkiintoista tietää, että ilmastoahdistusta voi potea niinkin paljon, että pohtii oman lapsen sijaan adoptiolapsen hankkimista, jotta ei kuormittaisi maapalloa uusilla ihmisillä.

Stranius vaimoineen kävi jopa adoptioryhmissä ennen kuin he päättivät tehdä biologisen lapsen, ja vielä toisenkin. Mitähän moisesta mahtoivat ajatella adoptioryhmässä olevat ihmiset, jotka eivät oikeasti kykene saamaan biologista lasta?

Stranius tekee paljon töitä

Kaiken muun ohella Stranius pystyy kuvaamaan hyvin järjestötyön ja vaikuttamistyön logiikkaa puheenjohtajakilpailuineen ja kuinka tavoitteisiin pyritään erilaisin tempauksin, kirjoituksin ja vaikuttamistyön avulla.

Kiinnostavaa on myös lukea kahdesta tappioon päätyneestä eduskuntavaalikampanjasta - kuinka turhauttavaa on jäädä rannalle vaikka monen ihmisen voimin on tehty täysillä omannäköistä kampanjaa. Tässä kohtaa kirjaa muuten kiitellään vaimoa ymmärtämisestä ja lasten hoitamisesta ihan perinteiseen miespoliitikkotyyliin.

Eräänlaisena sivujuonteena kirja kertoo myös, kuinka työ, järjestötyö ja perhe-elämä voidaan yhdistää ilman suurempaa stressiä. Stranius antaa kredittejä ajanhallinnan opettamisesta Jari Sarasvuolle, joka puolestaa kehuu Straniusta.

Kirjaan on myös listattu hyvinkin pikkutarkasti Straniusen tekemien blogikirjoitusten, hänestä tehtyjen haastattelujen, hänen tekemiensä lausuntojen ja tiedotteiden määrä. Minulle ei täysin avautunut näiden lukujen esittelyn tarkoitus - ehkä niillä on haluttu kertoa, kuinka moneen asiaan mies on ehtinyt.

Itse olisin toivonut kirjaan hieman enemmän pohdintaa vaikkapa siitä, kuinka vaikuttaminen onnistuu omanmielisten piirien ulkopuolella ja kuinka omat näkemykset peilautuvat yhteiskunnan eri sektoreilta.

Koska ympäristöliikekään ei ole monoliitti, olisi ollut kiinnostavaa tietää myös liikkeen sisällä olevista erimielisyyksistä ja ristiriitaisuuksista. Nyt kirja kertoo hyvin paljon viherkuplan sisällä olevan yhden ihmisen näkemyksistä. Kuplan tuolle puolen tässä kirjassa ei juuri kurkotella.  

Korjaus 3.1.2020: "omaa lasta" muutettu  muotoon "biologista lasta".