Daniel Rydén: Maailman kovimmat valehtelijat – historiallista pöytypuhetta (Atena 2025). Suomentanut Paulina Immonen.
Valehtelu on perinteisesti ollut tyypillistä lapsille tietyssä ikävaiheessa mutta näyttää se olevan varsin yleistä aikuisillakin.
Ruotsalainen tietokirjailija Daniel Rydén on koonnut mainioon kirjaansa gallerian kuuluisista poliitikoista, yritysjohtajista ja tavallisista ihmisistä, jotka ovat syystä tai toisesta valehdelleet niin, että ovat jääneet historiankirjoihin.
Yhdysvaltain presidentit valehtelijoina
Kirjaan on päässyt useita Yhdysvaltain presidenttejä kuten melkein kaikesta valehteleva Donald Trump, Irakin joukkotuhoaseista kumppaneineen valehdellut George W. Bush ja seksisuhteestaan valehdellut Bill Clinton.
Nykypresidentti Trumpin valehtelu on välillä ällistyttävän suoraa eli kaikki huomaavat valheen. Hän valehteli jopa virkaanastujaistensa säästä, jonka kaikki pystyivät televisioruuduistaan tarkistamaan.
Toisinaan valheet ovat kysymyksen tai vihjailun muodossa, kuten tapauksessa, jossa Barack Obaman syntyminen Yhdysvalloissa asetettiin kyseenalaiseksi. Vihjailu riitti siihen, että monet Trumpin kannattajat uskoivat Obaman syntyneen ulkomailla ja ulkomailla syntyneet eivät pääse presidentiksi.
Trump on ehkäpä kirkkain niin sanotun paskapuheen edustaja nykypäivänä.
Tämä 1980-luvulla keksitty termi viittaa ihmisiin, jotka eivät itse asiassa edes välitä sanomistensa totuusarvosta. Valehtelu on ikään kuin jonkinlaisen eriävän mielipiteen esittämistä.
Epätotuus eli valhe on paskapuhujan mielenmaisemassa epäolennaista.
Valtiollista sumutusta
Venäjän itsevaltias Vladimir Putin on tullut kuuluisaksi sodasta, jota ei saa sanoa sodaksi vaan valheellisesti sotilaalliseksi erityisoperaatioksi. Tämä ei ole sinänsä uutta, sillä sanottiinhan talvisotaakin Neuvostoliitossa pitkään rajakahakaksi.
Muutoinkin todellisuus on hämärtynyt yhdeksi suureksi valheeksi, kun Venäjän tv-kanavat ovat valtion kontrollissa ja niistä syötetätään kansalaisille viihdettä ja valheita.
Turkissa puolestaan ei saa puhua armenialaisten kansamurhasta, koska sitä pidetään valheena. Kansalaisten on rangaistuksen uhalla oltava samaa mieltä lainsäätäjien luoman valheen kanssa.
Onko valehtelu sallittua?
Kirjassa pohditaan, pitääkö meidän puhua aina totta, kuten Raamatussa vaaditaan tai eräät filosofit kehottavat vai voiko valehtelu olla joskus järkevääkin ja jopa suotavaa.
Esimerkiksi jos sodan aikana piilotteli talossaan juutalaisia, pitikö ovella oleville natseille kertoa totuudenmukaisesti piilottelusta vai oliko sittenkin järkevämpää valehdella, että täällä ei piilotella juutalaisia.
Sitten on niin sanottuja valkoisia valheita, eräänlaisia sosiaalisia koodeja, joiden tarkoitus on pitää yllä hyviä ystävyyssuhteita. Hirveä taulu voi olla “ihan tyylikäs”, jos se on kaverin tekemä.
Valehtelua on monenlaista ja totuuden ja valheen välillä on monta kertaa myös harmaa alue.
Ainahan valheen kertoja ei tiedä itse valehtelevansa vaan hän voi itse uskoa asiaan, josta kertoo. Vieläkin on vaikea sanoa, oliko valehtelu Irakin joukkotuhoaseista tietoista valehtelua vai oliko Yhdysvaltain hallinnolla vain liian vähän tietoa. Valhe vaatii aina tahallisuuden.
Valehtelusta voi olla taloudellista hyötyä
Toisinaan valhe saattaa viedä mennessään, kuten kävi Elizabeth Holmesille. Hän uskoi keksineensä menetelmän, jolla yhdellä sormesta otettavalla veripisaralla saadaan kotioloissa tehtyä helposti aiemmin verikokeen vaatineita verianalyysejä.
Tieto “keksinnöstä” levisi talouslehdissä ja yrityksen arvo nousi kohisten. On arvioitu, että Holmesin tarkoitus ei ollut aluksi valehdella keksintönsä kehityksestä mutta kun ihmelaite ei toiminutkaan odotetusti, tulivat valheet mukaan - rahaa ja mainetta oli jo niin paljon pelissä. Nyt Holmes on vankilassa.
Valehtelemalla voi saada taloudellisesta hyötyä, jos vain ei jää kiinni valehtelusta.
Vuonna 2015 Saksassa paljastui jättimäinen päästöhuijausskandaali. Volkswagenin autoissa olevat päästölaitteet valehtelivat päästöt vähäisemmiksi kuin mitä ne todellisuudessa olivat.
Kun huijaus paljastui, yhtiön johto antoi ymmärtää, että ei tiennyt mitään tapahtuneesta.
Vääriä tuloksia antava laite oli asetettu 11 miljoonaan autoon mutta kukaan yhtiön 30 johtajasta ei ottanut vastuuta tapahtuneesta.
Todellisuudessa eri johtajat olivat valehdelleen viranomaisille, rahoitusmarkkinoille ja tavallisille autonostajille. Kyseessä oli niin sanottu kollektiivinen valhe.
Viihdyttävää tekstiä vakavasta aiheesta
Kirja “maailman kovimmista valehtilijoista” on varsin viihdyttävä, vaikka toisinaan kyse on hyvin vakavista asioista kuten sodista, maailmanpoliittista draamoista tai vaikkapa noitavainoista.
Valehtelu näyttää olevan varsin normaali toimintatapa poliitikkojen tai taloustoimijoiden keskuudessa varsinkin jos valehtelusta on jotain hyötyä itse valehtelijoille.
Niin sanotut tavalliset ihmiset valehtelevat valkoisia valheitaan. Syrjähypyistään puolestaan valehtelevat niin tavalliset kuin merkittävämmätkin ihmiset.