Kirja-arvio: Nainen ja äiti veljessodan armoilla

Sandra kärsii ja kestää. Kuten niin monet naiset ennen ja nyt Suomessa ja kaikkialla maailmassa. Historiallinen romaani, jota lukiessa vaikenee kunnioituksesta. Miten he jaksavat? Mistä he ammentavatkin voimansa selviytyä ja kasvattaa lapsensa?

Sota ja väkivalta tulevat pihaan, kylille, jakamaan ihmiset ”meihin” ja ”niihin”. Siitä ei koskaan seuraa hyvää. Ei myöskään Sandran kotimaisemissa Ruoveden, Vilppulan ja Mäntän seudulla.

Ytimekäs ja tiheä kerronta puristavat vatsasta. En kyennyt laskemaan käsistäni Heidi Köngäksen romaania ennen viimeisiä rivejä. Ne antoivat armoa ja valoa.

Tarina kulkee vääjäämättä kohti synkeyttä ja kuolemaa. Tiedämme, mitä Suomessa tapahtui vuonna 1918. Lukija aavistaa, tietää, että kohta tapahtumien kulman takaa vastaan kävelee tragedia. Sitä odottaa, jotta pääsisi yrittämään ottaa vääjäämätöntä haltuunsa.

Pakkolähtö heti joulun jälkeen

Köyhyys ja epäoikeudenmukaisuus ovat Sandralle syntymämerkki.

”Heti joulun jälkeen on lähdettävä, viimeistään vuodenvaihteeseen mennessä”. Näin isäntä häätää Sandra-tytön äidin lapsineen torpasta. Rästejä ei ole kyetty kuittaamaan.

Tätä ennen lapset jo yrittävät ymmärtää, mitä isäntä tarkoittaa sanoilla ”tilattu” ja ”ruotu”. Huutolaislapsiksi päätyvät, kuin orjakauppaa. Perhe hajoaa, pieni Sandra-sisko erotetaan pienestä Urho-veljestään. Mutta itkua ei huutolaisrivissä parane tuhertaa, toisilleen muistuttavat.

Sandra varttuu ja menee naimisiin tarmokkaan Jannen kanssa. Lapsia tulee, ja pystyyn oma torppa, ja navettakin. Sitten tulee itsenäisyys, talvi ja 1918.

Vahva, nuori ja hyvämaineinen Janne päätyy punaisten riveihin. Hänelle ei oikein anneta vaihtoehtoa siihen, kenen joukoissa seisoo, vaikka Jannekin seuraa, mitä vallankumous Venäjällä tuo tullessaan. Hevos- ja kyytimies, ei taistelija luonteeltaan. Mutta huonosti käy. Odottaa vankileiri ja tappavat taudit, nälkä, kuolemantuomion uhka.

Lapsuus antaa äidin voimaa

Lapsuudessaan Sandra koki sellaista, mikä ei koskaan salli hänen antaa perheensä hajota, lastensa päätyä väkisin pois äitinsä ja isänsä huomasta. Tästä hän saa voimansa.

Mutta on joskus suuttumuksenkin purkauduttava. Miksi se aviomies lähti sinne mukaan ja jätti hänet raskaana hoitamaan torppaa, lapsia ja miehensä vanhenevia vanhempia keskellä talvea.

Tarinassa on kaksi aikatasoa: Sandran, ja hänen lapsenlapsensa, nykypäivää elävän, Klaaran. Ne rakentavat muistojen ja tunteiden kaaren, kun Klaara ryhtyy selvittämään perhehistoriaana ja tapahtumia. Tämä ei olekaan vain historiallinen tarina. Sandra, Janne, Lyyti ja muut tulevat eläväksi ja tunnettavaksi nyt.

Kolmas naisääni on Lyyti, Sandran miehen Jannen sisko, ulospäinsuuntautunut ja rohkea nainen, joka saa kokea sydämessään yhteiskuntaluokkien erot, ja kropassaan voittajien fyysisen väkivallan. ”Hänet oli pistimellä uhaten pakotettu kolmelle miehelle…”

”Rivihauta meitä varten”

Suomalainen kykenee olemaan veljelleen ja siskolleen, isälleen ja äidilleen, lapsille, yhtä julma kuin kuka tahansa missä tahansa.

”Minua sieppasi, kai me köyhät rivihaudan tiesimme, meitä varten se oli kaivettukin.” Ilma ja maa olivat talvesta kylmiä ja kovia. Arkun laskuun ei herunut apua.

Kertomus näkee sisällissodan elämää ylläpitävän naisen mielestä ja sydämestä koettuna, kärsittynä, kestettynä. Sandra riipii sydäntä juurineen, hiljaisuuteen ja kyyneliin asti. Sota tuhoaa, ovat sen liput minkä värisiä tahansa.