Kirja-arvio: Muurit maalla, netissä ja mielissä

Fyysisiä muureja on rakennettu ja murskattu maailman sivu. Modernin ajan ehkä tunnetuin muuri, Berliinin muuri, rikottiin 1989. Se esti ihmisiä pääsemästä pois ’ihanneyhteiskunnasta’. Historia ei kuitenkaan päättynyt siihen.

Yleensä muureja nousee estämään ihmisten pääsy toiseen maahan tai alueelle. Näistä ratkaisuista pitävät erityisesti autoritääriset johtajat. Populistisia ’ihmeratkaisuja’, joita kerta toisensa jälkeen on onnistuttu kiertämään. Muureja kyllä pystyttävät muutkin.

Brittiläinen toimittaja, tietokirjailija Tim Marshall käy läpi tunnettuja ja vähemmän julkisuudessa näkyviä muureja ja aitoja eri puolilla maailmaa.

Kiinasta kirjoittaessaan hän ei kuitenkaan tartu tuhansia kilometrejä pitkään rakennelmaan Kiinan muuriin, vaan presidentti Xi Jinpingin yhä tiukempaan kontrolliin kansalaisistaan ja heidän mielipiteistään, Maon hengessä. Tässä keskeinen työkalu on digitalisaatio ja netin palomuuri.

On palomuuri ulkomaailmaan, ja sisäisiä palomuureja estämään kriittisten kansalaisten yhteistoiminta verkossa. Xi on ollut johtamassa maansa kyberstrategian päivittämistä, ja valvoo sen toteutumista.

Bangladeshin ja Intian erottaa pisin raja-aita

Aasiassa ei kaukana Kiinasta on maailman pisin raja-aita. Se on 4 000 kilometriä pitkä, ja kulkee Intian ja Bangladeshin välissä.

Bangladeshista on siirtynyt Intiaan miljoonia ihmisiä paremman elämän perässä. Rajaa ei kuitenkaan voi olla tarkastelematta ilman lähihistoriaa 1947 tapahtuneen Intian itsenäistymisen jälkeen. Samalla itsenäistyi Pakistan. Siitä puolestaan itsenäistyi verisesti Itä—Pakistan Bangladeshiksi 1971.

Kansalliset epäluulot eivät ole kadonneet, päinvastoin, ja Intian hindunationalistinen hallitus sanoo, että raja-aita on terroristien ja salakaupan torjumista varten. Käytännössä se estää siirtolaisuutta alueella, missä väestö kasvaa ja on köyhää.

Marshall myös muistuttaa Intian vanhasta ja yhä syvästi vaikuttavasta kastilaitoksesta, vaikka sitä ei pitäisi enää olla. Tätä sisäistä monikerroksista raja-aitaa ei helposti pureta tulevaisuudessakaan, vaikka kastijako on maan hyvinvoinnin ja vakauden kannalta aivan toisen mittakaavan este kuin maailman pisin raja-aita.

Muureja ja aitoja on niin Lähi-idässä, Persianlahdella, Euroopassa, Afrikassa (maailman pisin yhtenäinen miinakenttä kulkee Länsi-Saharan ja Marokon välillä) kuin Pohjois-Amerikassa. Latinalainen Amerikka näyttää päässeen muurienrakennusvimmassa vähällä.

Mentaaliset muurit Yhdysvalloissa

Donald Trump haluaa pakkomielteisesti lisää aitaa ja muuria Yhdysvaltojen Meksikon-vastaiselle rajalle.

Marshall kuitenkin pohtii paljon maassa yhä korkeammalle nousseita mentaalisia muureja, jotka liittyvät myös rajaan. Sen luvatta ylittävät ihmiset ovat ”toisia” ja uhkaavat ”amerikkalaista” kulttuuria, muurin kannattajien ajatus kulkee Marshallin mielestä. He tuovat mukanaan väkivaltaa, aseita ja huumeita, perustelu jatkuu.

Yhdysvallat perustuu siirtolaisuudelle, jonka keskellä valkoihoisten pohjoiseurooppalaisten ja anglosaksien jälkeläiset yhä pitävät poliittista ja taloudellista valtaa.

Muutos on kuitenkin väistämätön, yksi esimerkki tästä on lounaisten osavaltioiden väestömuutos. Yhä useampi on espanjankielinen. Olisi hyvä Yhdysvalloissakin muistaa, että samoilla alueilla puhuttiin alkuperäiskansojen kielten lisäksi espanjaa jo ennen englantia.

Marshallin kirja on parhaimmillaan fyysisten rajaesteiden kanssa.

Pohdinnat mentaalisista, kulttuurisista ja identiteettijakolinjoista sen sijaan ajautuvat – ansiokkuuden lisäksi - välillä löperöksi ja ylimalkaiseksi katsaukseksi.

Saudi-Arabian kruununprinssi Mohammed bin Salman saa liikaa ymmärrystä. Maan mittakaavassa sosiaaliset uudistukset eli henkisten vallien purkamiset voivat olla symbolisesti suuria, mutta samaan aikaan hän vainoaa vastustajiaan. Tämä on ollut tiedossa jo ennen toimittaja Jamal Khashoggin brutaalia murhaa.

EU ei enää houkuttele?

EU – jossa on paljon petrattavaa niin demokratiassa kuin yhteisten sääntöjen noudattamisessa - ei kuulemma enää houkuttele uusia maita hakemaan jäsenyyttä. Pohjoismaat puolestaan ovat keskustelleet mahdollisesta omasta unionistaan EU:n hajoamista silmällä pitäen”.

Myös ”epäonnistuneen järjestelmän kannatus hiipuu”. Marshall ei kerro, että Katalonia ja Skotlanti eivät vastusta EU:ta, päinvastoin. Itsenäisinä ne haluaisivat liittyä EU:hun. Niissä kansallismieliset vastustavat Madridia ja Lontoota, eivät Brysseliä, toisin kuin esimerkiksi Suomen, Ranskan ja Saksan nationalistit.

Yhdysvalloissa äärioikeisto valkoista ylivaltaa ylistävine aatteineen ei tapahtuneiden asioiden valossa näytä olevan ”vain marginaaliryhmä”. Nämä uusnatsit ja rasistit ovat tehneet lukuisia monia kuolonuhreja vaatineita terroritekoja. Valkoista taloa johtaa rasisti.

Marshall ei ole kuitenkaan brexit-mies. Hän on huolissaan Britannian henkisestä jakautumisesta. En tosin enää ole varma siitä, että ”Yhdistynyt kuningaskunta ylittää yhä käsitteenä identiteettierot, joita sen kansallisuuksien välillä on”.

Jaettu maapallo ei ole yhtä jäntevä teos kuin hänen suomennettu teoksensa Maantieteen vangit, mutta ehdottomasti lukemisen arvoinen, tietoa ja ymmärrystä lisäävä.