Markku Henriksson: Tähtilipun maa. Yhdysvaltain alueen historia. Tammi. 2021. 944 s.
Tämä ei ole Amerikka.
Tätä hokemaa kuultiin taajaan yhdysvaltalaisten – usein poliitikkojen – suusta trumpilaisten nationalisti- ja nativistipopulistien ja valkoista ylivaltaa ajavien äärioikeistolaisten militioiden jäsenten tunkeuduttua kongressiin Washingtonissa viime tammikuussa.
Väkivalta, liittovaltion hallinnon kiihkeä ja jopa salaliittoteoriamainen vastustaminen, valkoihoisen ”amerikkalaisuuden” korostaminen ovat sitä Amerikkaa, joka tammikuussakin haluttiin kieltää. Eivät tietenkään koko maa, kulttuuri tai sielunmaisema, mutta erottamattomasti osa sitä.
Asian kiistäminen kertoo haluttomuudesta työntää sormensa omiin historiallisiin kipupisteisiin.
Mieluummin sanotaan että amerikkalaista kuin omenapiirakka. Hyvälle tuoksuva hokema, jota Yhdysvalloissa käytetään myönteisissä yhteyksissä. Mutta kenen ja millainen omenapiirakka ja Amerikka, tai Yhdysvallat?
Historiantutkijat toki ovat näitä perinteiselle hallitsevalle valtaväestölle eli protestanttikristityille valkoisille vaikeita kysymyksiä valaisseet pitkään ja paljon.
Yhdysvaltojen tutkimus voi hyvin myös Suomessa. Viime vuosina on ilmestynyt useita yhteiskuntaa eri näkökulmista luotaavia teoksia. Erityisesti Donald Trumpin presidenttikausi on innoittanut niin tutkijoita kuin toimittajia.
Historian professori emeritus Markku Henrikssonin runsaasti kuvitettu tiiliskivi on oiva perusteos.
Kansien väliin hän on kirjoittanut vuosikymmenien tutkimustyötään ja kokemuksiaan.
Se on vankka perinteinen yleisesitys alueena aina varhaisimmista asuttajista ja heidän kulttuureistaan tähän vuoteen asti.
Perinteisyyttä ei pidä käsittää moitteena, vaikka poliittinen historia ja talous korostuukin – kulttuurisia ja ideologisia vaikutuksia ja virtauksia, ja mentaalis-kulttuurisen ja aatteellisen itsekäsityksen muotoutumista unohtamatta. Päinvastoin, kehotan lukemaan jo perspektiivin syventämiseksi ja laajentamiseksi.
Historiaa on valtavasti
Edes 900 sivuun ei voi saada kaikkea. Historiaa on paljon jo ennen maan itsenäistymistä, eikä se ole vain valkoisten eurooppalaisten ja heidän jälkeläistensä historiaa. Oman osansa toki ovat tuoneet meren yli siirtyneet suomalaiset 1600-luvulta lähtien.
Henriksson tuo esiin eurooppalaisten lisäksi niin intiaaniheimojen vaikutuksen ja esimerkiksi Irokeesiliiton federalistisuuden merkityksen, kuin orjuuden raskaan ja tämän päivän Yhdysvalloissa yhä vahvasti kaduillakin näkyvän perinnön.
Hän välttää amerikkalainen-termin käyttöä, sen sijaan voimme lukea yhdysvaltalaisista ja yhdysvaltainafrikkalaisista.
Yhdysvallat laajensi hanakasti maa-alueitaan Pohjois-Amerikassa ja vaikutusvaltaansa eri puolilla maailmaa, joskus rahalla ja tarvittaessa imperialistisin ottein vaikka merijalkaväen voimin. Monet osat maata olivat vuosisatoja paitsi eri intiaanikielien, myös espanjankielen hallitsemaa, koillisessa myös ranskan.
Riitaisaa politiikkaa vuosisatoja
Yhdysvaltojen historia oli riitaisaa jo ennen itsenäisyyttä. Politiikka on sitä yhä, erityisesti valtakunnan tasolla.
Jakolinjoja on paljon lähtien kaupunkien ja maaseudun eroista ja vastakkainasettelusta. Maassa käydään nk. kulttuurisotia arvoista, asenteista, uskonnoista, ihonväreistä, kielestä, historian tulkinnoista, menneisyyden vääryyksistä. Länsimaaksi uskonnon merkitys on suuri.
Yksi näistä historialliista jakolinjoista on orjuuden ja sisällissodan värittämä pohjoinen – Etelä -ajattelu. Henrikssonin mukaan etelä paradoksaalisesti voitti sisällissodan, vaikka se aseilla käytynä sen hävisi.
Entisen orjien elämä ei muuttunut vapaiden miesten ja naisten todelliseksi tasa-arvoksi. Totuus oli synkeän kaukana tästä. Merkittävä vuosiluku on niin kutsutun jälleenrakennuksen ajan sulkenut ”kompromissi”vuosi 1877. Sitä seurasivat mm. mustia syrjivät Jim Crow -lait.
”Etelään on onnistuttu liittämään sellainen mytologinen positiivinen salaperäisyys, joka on tehnyt alueesta mielenkiintoisen ja jopa ihailtavan, samalla kun orjuus ja muut epäkohdat on unohdettu tai haudattu positiivisemman materiaalin alle. Etelästä on tehty valkoisten kartanoiden, kauniiden naisten ja rohkeiden herrasmiesten sekä iloisten ja tyytyväisten mustien täyttämä yhteiskunta”, hän kirjoittaa.
Populaarikulttuurissa riittää tästä esimerkkejä kirjallisuuden ja elokuvien klassikoista lähtien.
Intiaanit oleellinen osa Yhdysvaltoja
Toinen ryhmä ovat intiaanit, joiden menneisyyttä ei mielellään suurennuslasin kanssa katsella. Muutosta tapahtuu, vaikka öljyputkia heidän mailleen halutaankin vetää. Se, että sisäministeriksi on noussut laguna-pueblo Debra Haaland, viestii yhteiskunnallisten mannerlaattojen liikkumisesta.
Ja osa näitä liikkumisia on valtaosaltaan valkoihoisen, osin väkivaltaisen joukon hyökkäys kongressiin.
Tuo historiallisesti etuoikeutettu väki kokee olevansa uhattuna monin tavoin: teknologisten muutosten tuoma taloudellinen epävarmuus ja työtätekevän minäkuvan rapistuminen, pelko siitä, kuka määrittelee ja hallitsee kulttuurista ja poliittista valta-asemaa, identiteettiä. Tähän katkeruuden ja kaunan tunteeseen Trump puhalsi tietoisesti liekkejä.
Yhdysvallat saavuttanut valtavasti monella alalla
Kaikista näistä yllä mainituista kipupisteistä ja rakenteellisista epäoikeudenkukaisuuksista huolimatta, tai niiden rinnalla, maa on saavuttanut valtavasti tieteestä, kulttuurista ja urheilusta lähtien. Ja on menestynyt muutenkin monin tavoin. Myös maan upeaa ja monimuotoista luontoa halutaan tuoda esiin, joskin Yhdysvalloissakin se kärsii talousvaatimusten alla.
Riitelyn lisäksi maassa onkin myös ns. tekemisen meininkiä ja optimismia. Itse pärjäämisen kulttuuri on historiallisista syistä vahva (ja sitä myös käytetään apua tarvitsevien ja saavien syyllistämiseen), mutta yhteisö (community) on erottamaton osa arjen tekemistä ja olemista, ja puheenpartta.
Kirjassa on paljon herkullisia pieniä yksityiskohtia.
Meille kaikille tuttu cowboy sanana on saattanut tulla yleiskäyttöön itsenäisyyttä edeltävän Carolinan mustista lehmipojista, lammaspaimenta tarkoittavasta shepherd-sanasta johdetusta cowherdistä. Ja toisin kuin niin moni länkkärielokuva on esittänyt, kaikki cowboyt eivät olleet valkoihoisia.
Vuonna 1983 Yhdysvaltain sotilasmahti hyökkäsi piskuiselle Grenadan saarelle Karibialla. Washington pelkäsi kommunismin leviämistä. Taistelu oli lyhyt ja yksipuolinen, 19 supervallan soturia kuoli.
”Kunniamerkkejä jaettiin yhdysvaltalaisille sotilaille enemmän kuin Korean sodassa.” Korean sodassa 1950-53 kuoli pelkästään kymmeniätuhansia yhdysvaltalaisia.
Teoksen nimi viittaa kaikkien tuntemaan symboliin
Tähtilippu kelpaa niin oikeistolle kuin vasemmistolle. Yhdysvaltalaisafrikkalaisilla on siitä oma versionsa, samoin poliiseja tukeville.
Jos jokin yhdysvaltalaisia yhdistää, se on lippu, Henriksson päättää kirjansa.
