Kirja-arvio: Indonesia on arka aihe hollantilaisille – rasismin ja kolonialismin historia nousevat pintaan

Karttapallo on seinäkarttaa parempi muun muassa siksi, että kädenkäänteessä planeettaamme voi katsoa mistä leveys- ja pituuspiirin suunnasta tahansa. Sekä maantieteellisesti että geopoliittisesti. Hups, Eurooppa ei olekaan enää suurmaanosa, eikä Suomi mittaansa mahtavampi.

Belgialaishistorioitsija David Van Reybrouckin Revolusi on kohteelleen, indonesialaisille ja Indonesialle, avoimen sympaattinen. Se on silti kerronnaltaan, historian avaamiseltaan ja vaikutukseltaan taidonnäyte – tour de force, kuten sanotaan. 

Kirjan alaotsikko modernin maailman synnystä on liian mahtipontinen, koska modernia maailmaa on mahdotonta tarkkaan rajata. 

Teos silti on suuri näkymä historialliseen muutokseen. Ja myös aikalaistodiste, sillä Van Reybrouck on haastatellut lukuisia Indonesian itsenäistymisvaiheeseen osallistuneita ihmisiä konfliktin monelta puolelta. 

Jos on käsitys, että alankomaalaiset ovat kalvinistisen Pohjanmeren reunavaltion tyyppejä, jotka vuosisatoja taistelivat isoja katolisia vihollisia vastaan, ja ovat siksi perusasenteeltaan liberaaleja, kolonialismin historia kertoo toista. 

Revolusi eli Vallankumous – eurooppalaisena perintönä – kertoo osaltaan, miksi Geert Wilders on suosittu.

Rasismi ja kulttuurinen ylenkatse ovat kulkeneet mukana kuin hollantilaiset kauppalaivat maailmalla. No, eivät tietenkään kaikki ole samasta kankaasta, mutta oli heitä, jotka viime tippaan ja muutoksille sokeina pitivät kiinni Kaakkois-Aasian saarien siirtomaastaan. 

Tuulimyllyjä vastaan ei kannata taistella, mikä etenkin Alankomaissa pitäisi tietää. Vaan ei tiedetty kuin vasta verisen opin jälkeen. 

Tämän kirjan ilmestyminen herätti Alankomaissa paljon ärtymystä. Maan lähihistoria on yhä epämukava aihe. 

"Alankomaat oli kasvanut yhteen idän kanssa. Tunneriippuvuus oli mikäli mahdollista vielä vahvempi kuin taloudellinen riippuvuus. Sen vuoksi irti päästäminen oli äärimmäisen vaikeaa, monille se saattoi olla suorastaan mahdoton ajatus", Van Reybrouck toteaa identiteetti- ja itsetuntokriisistä. 

Siitäkin huolimatta, että alue, josta Indonesia nyt koostuu, oli kokonaisuudessaan Alankomaiden hallussa suhteellisen lyhyen aikaa. 

Van Reybrouckin teos etenee kronologisesti, taustoittaen nykyisten Alankomaiden ja Indonesian suhdetta 1600-luvulta itsenäistymisen alkuun 1940-luvun lopulle. Välillä hän maustaa ja taustoittaa kerrontaansa Alankomaissa, Indonesiassa, Britanniassa, Nepalissa ja Japanissa keräämillään kokija- ja tekijämuisteloilla.  

Painopiste on 1900-luvussa, erityisen runsaasti ja tarkkaan hän käy läpi 1940-lukua. Tarina tihentyy kohti eurooppalaisesta siirtomaaherrastaan irtautumista. Tulivuori alkaa aktivoitua, virrata laavaa ja räjähtää.

Toisen maailmansodan köyhdyttämä ja raunioittama kolonialistiherra tarvitsi työntöä ja yhteistyötä Britannian ja Yhdysvaltojen kanssa. Indonesian kysymystä ratkottiin myös taajaan YK:n turvallisuusneuvostossa.

Alankomaille indonesialaisten kanssa tehdyt sopimukset olivat välineitä, eivät sitä mitä niiden oli tarkoitus olla.

Väestöllisetnisiä ja hallintasuhteita hän kuvailee läpi kirjansa vertauksella laivan eri kansilla oleviin ja toimiviin ihmisiin. 

Roolituksen aurinkokannella ovat luonnollisesti valkoihoiset, pohjalla monimiljoonainen paikallisväestö.

Siinä välissä olivat seka-avioliitoissa syntyneet indo-alankomaalaiset (jotka olivat puun ja kuoren välissä monella tapaa) ja esimerkiksi Alankomaissa koulutetut indonesialaiset. Tämän paikalliseliitin haaste oli saada mukaan laivan konehuonetasoilla majaileva väki. 

Se onnistui. Ja se väki oli nuorta, mitä seikkaa van Reybrouck jaksaa monesti korostaa. 

Yhdistelmä uppiniskaisen rasistisia eurooppalaisisäntiä (mukana oli toki valistunuttakin väkeä) ja itsenäisyyskamppailuun kiihotettuja nuoria tarkoitti julmaa ja säälimätöntä taistelua Indonesiasta.

Itsenäisyysliikkeen johtajilla oli täysi työ yrittää pitää nuoret pemudat kurissa. Väistämättä lukiessa tulivat mieleen Ranska ja Algeria, ja Britannia ja Kenia. 

Toisessa maailmansodassa Japani valloitti Indonesian. Paikalliset ottivat heidät aluksi hyvin vastaan. Olivathan he aasialaisia, ja taistelivat kolonialisteja vastaan (vaikka Japanilla oli oma julma imperiuminsa Aasiassa). 

Kotirintamalla Alankomaissa oli sukupolvien kuilu: Toisin kuin vanhaan rasistiseen menoon tottunut vanhempi väestö, nuorten maailmankatsomus oli muuttumassa, ja hehän joutuivat ottamaan kiväärin käteen ja lähtemään Kaakkois-Aasiaan sotimaan ymmärtämättä miksi.   

Tilanne kärjistyi äärimmilleen. Kovan linjan väki suunnitteli vallankaappausta, ja kertoi siitä kuningatar Vilhelmiinalle. Se meni myttyyn huhtikuussa 1947. Indonesian ensimmäisten vuosikymmenten presidentti Sukarno oli julistanut Indonesian itsenäiseksi 19.8. 1945. 

Van Reybrouck kutoo erinomaisesti yhteen kolmen antiokolonialistisen liikkeen: poliittisen islamin, kommunismin ja nationalismin. Tapahtumia ja henkilöitä on hengästyttävä määrä, mutta kirjoittajalla on taito pitää juoni käsissä. 

Van Reybrouck myös sitoo tapahtumat osaksi maailmanlaajuista historiaa ja vapautumispyrkimyksiä. Indonesia oli etujoukossa siirtomaavallasta vapautumisessa, se on suuri ja keskellä maailmaa, kun karttapalloa katsoo Aasiasta päin. Se oli ja on kauppareittien varrella ja solmukohtia.  

Van Reybrouck kirjoittaa lopussa Bandungissa Indonesiassa 1955 pidetystä sitoutumattomien maiden kokouksesta, ja sen jälkivaikutuksista. Bandungiin viitattiin inspiroijana – ja huolenaiheena – eri puolilla maailmaa.

Kirja on jo nyt tuhti. Silti olisin vielä kaivannut lukua Sukarnon kaudesta (1945–1967) ja hänen jälkeisestä Indonesiasta, Suhartosta nykyoloihin. Jää kaipaamaan, että mihin kaikki on johtanut. 

Kirjoittaja höykyttää ansaitusti Alankomaiden lisäksi muitakin suuria länsivaltoja. Neuvostoliitto, joka laskelmoiden kaveerasi niin kutsutun kolmannen maailman maiden kanssa, pääsee liian helpolla. Vaikka sillä ei ollut merentakaisia siirtomaita, se oli ja Venäjä on mannerimperiumi. Vettä tai maata, lieassa kulkeville kansoille se on ihan sama. 

Kirjassa on runsaasti karttoja. Erinomaista. Ongelma on, että yli kolmikymppisten silmille ne ovat piperrystä. Käden ulottuville suurennuslasi, jos sellainen on. 

Van Reybrouck on kirjoittanut suurenmoisen teoksen tähän muuttuvaan aikaan.