Minna Huotilainen & Leeni Peltonen: Uuden ajan muistikirja. Otava. 2020. 256 s.
Miltä kuulostaisi ”kiireetön, rauhallinen ja keskittynyt tunnelma” työpaikalla?
Niin minustakin. Tohottava multitaskaaminen, ”kognitiivinen joustavuus” ja katkeamaton ryöppy keskeyttäviä sosiaalisen median muistutuksia tai saapumisääniä pitäviä sähköposteja ovat oivallisia keinoja saada aivot väsymään, tehtyjen virheiden määrän lisääntymään, ja pidemmän päälle ihmisen tympääntymään.
Rutiineissa on voimaa, ne eivät uuvuta työmuistia ja pääkoppaa. Mutta rutiineja tuppaa olemaan vähemmän ja vähemmän, koska ne lykätään algoritmeille ja roboteille. Niinpä jatkuvat häiriötekijät ja ajateltavien tai reagointia vaativien asioiden muuttuminen väsyttävät aivoja ja muistia.
Miltä kuulostaisivat pidemmät tauot tai vaihtoehtoisesti lyhyemmät työpäivät? Niitä tarvittaisiin, pohtivat muistia käsittelevässä kirjassaan kasvatustieteen professori, aivotutkija Minna Huotilainen ja tiedetoimittaja Leeni Peltonen.
Muistia monesta näkökulmasta
Muistia on monenlaista. Se liittyy erottamattomasti tunteisiin, on pitkää ja lyhyttä muistia, ja muisti auttaa jäsentämään asioita ja katsoo myös tulevaisuuteen. Iän myötä muisti haurastuu (mutta sitä voi aina harjoittaa), mutta toisaalta muisti osaltaan auttaa erottaa olennaisen epäolennaisesta.
Huotilaisen ja Peltosen kirja käsittelee muistia niin toiminnallisesta kuin fysiologisesta näkökulmasta. Se antaa käytännön ohjeita esimerkiksi oppimistekniikoihin ja opitun muistamiseen.
Mutta lukijaa valistetaan myös muistin ja muistojen ja henkilökohtaisen elämänkokemuksen suhteesta. Kirjailija puolestaan kertoo kirjassa muistin, tarinoiden, kokemusten ja assosiaatioiden yhteydestä. ”Muisti on sielu”, Jalonen on kirjoittanut.