Anto Leikola: Sammakoiden nahkea todellisuus. Esseitä tieteestä, luonnosta ja kulttuurista. Into. 2017. 200 s.
Anto Leikolaa (s. 1937) on aina nautinto lukea. Emeritusprofessori, biologi, tieteen oppihistorioitsija ja kulttuurivaikuttaja kirjoittaa selkeästi, kiireettömällä tyylillä, pohtien ja perustellen. Syvä historiallinen asioiden tuntemus kertoo, että hän on perehtynyt elämänsä aikana muuhunkin kuin sammakoihin ja vesiliskoihin – niiden alkionkehitystä hän tutki väitöskirjassaan.
Sammakoiden nahkea todellisuus -esseekokoelmassaan hän liikkuu tutusti biologian, ihmis- ja luontokäsitysten, evoluution, geenien, tiedon, tieteen, teknologian ja elämän käsityksen kentillä. Kirjoitukset on julkaistu erikseen toisaalla, varhaisimmat vuosituhannen vaiheessa.
Kirjan alkuosassa Leikolan katse ja mietteet suuntautuvat menneeseen, siihen millaisena ihminen ja eläin käsitettiin menneinä vuosisatoina. Toisin kuin ranskalaisfilosofi Descartes (1596-1650), nykyään ihmisen mieltä ja ruumista ei enää yleisesti eroteta omiksi osikseen – tosin toisin ajatteleviakin yhä on. Eläimiähän (ei siis ihmistä) hän piti yksiselitteisesti tunteettomina koneina.
Leikola kirjoittaa myös kulttuurievoluutiosta, ja kristinuskon vaikutuksesta luontokäsitykseemme.
Kulttuurievoluution keskeiseksi tekijäksi ja muuttajaksi – kulttuurievoluutio voi liikkua moneen suuntaan, hän toteaa - Leikola esittää tiedon ja siihen pohjautuvan oppimisen.
Tieto ihmisen todellisuuden voimana
Ihminen on oppinut yhä kiivaammin varastoimaan, levittämään, käyttämään ja tuottamaan lisää tietoa. Tiedon avulla muokkaamme myös luontoa, ja matkaamme teknisten vempainten kautta jo aurinkokuntamme ulkopuolellakin, kaukoputkista ja muista tutkimusvälinestä puhumattakaan. Mutta onko kehitys edistystä?