Marko Annala: Paasto (Like Kustannus 2018)
Riisa on ikonin suojavaippa. Metallinen suojakuori. Maalauksen peitto. Rikkomatta riisaa ei voi olla varma mitä sen alta paljastuu. Minun on aika riisua riisani ja katsoa.
Yhtenä aamuna Matias Törmä tunnustaa eläneensä vuosia valheessa. Ortodoksisuus on määrittänyt tähän saakka hänen elämäänsä, mutta uskonkriisi ei jätä rauhaan. Pääsiäistä edeltävän suuren paaston aikana Matias alkaa riisua omaa riisaansa. Niiltä paikkeilta lähtee liikkeelle muusikko ja rocklyyrikko Marko Annalan kirja Paasto (Like 2018).
Metalliyhtye Mokoman nokkamiehen kirjassa keskeinen rooli on kristillisyydellä, mikä saattaa hämmästyttää Annalaa vähemmän tuntevat. Vuosituhannen vaihteessa ortodoksiseen kirkkoon liittynyt Annala on kuitenkin perehtynyt aiheeseensa, mikä näkyy tekstistä ja kirjan tematiikasta. Samoja teemoja on tosin voinut löytää myös Mokoman kappaleista, jos sanoituksia on tarkemmin kuunnellut. Kirjan ensilehdet silti yllättävät.
Kirjan aloitus nimittäin sukeltaa heti syvään päähän hurmoshenkisellä kuvauksella päähenkilön mummin näyistä. Kirja on paikoin vahvasti uskontoon kallellaan ja voisi sijoittua täysin toiseen aikaan – vaikka liikutaankin tämän päivän Pirkanmaalla ja Savossa.
Paaston viettämisen mukaan jaettuja lukuja
Vedän repun nyörit niin tiukalle kuin voin, mutta silti painavilla opuksilla ladattu reppu painaa alaselkääni. Vielä suurempi paino jää mielen päälle. Jotain jää sanomatta. Paljonkin. Ainakin se kaikkein tärkein.
Tarinan päähenkilö Matias on kroonisista selkäkivuista kärsivä keski-ikäinen tutkija. Jumalanpalveluksissa käytettävien liinojen taustojen selvittelyn sijaan miehen mielessä pyörivät enemmän isoäidin heikkenevä kunto ja uuden suunnan hakeminen omassa elämässä. Jotenkin uskonkriisistä pitäisi voida kertoa ortodoksisessa yhteisössä – mutta myös yksityiselämässä.