Kirja-arvio: Mangot ja porkkanat eivät ole meitä varten

Kypsä mango on maultaan ainakin tämän kirjoittajalle vertauskuvallisesti taivaasta.

Saamme mangosta sekä maun iloa että ravintoa. Mango tai muut hedelmät eivät kuitenkaan ole maapallolla ihmistä varten. Ne ovat olemassa, sellaisena kuin ne evoluution eri vaiheissa ovat, selviytyäkseen.

Hedelmät maistuvat hyvältä meille ja monelle muulle eläimelle siksi, että hedelmän liha suojelee siementä kunnes se on kypsä. Ja kun hedelmä on kypsä, sen syövä eläin kuljettaa siemenen mukanaan toisaalle, ja auttaa siten uuden hedelmän kasvamista siemenestä.

Tämän kirjan luettuaan ei enää puhu sairasvuoteella pysyvässä tajuttomuudessa makaavasta ihmisestä ”vihanneksena”. Sellainen on tietysti loukkaavaa potilasta kohtaan, mutta myös vihannesta vähättelevää. En vitsaile.

Aristoteles syypää

Pitkään kasveja on pidetty lähes kivikuntaan kuuluvina, koska ne ovat paikallaan pysyviä, ja ’kiitos’ tästä ajattelutavasta kuuluu antiikin Kreikan filosofille Aristoteleelle (384–322 eaa.). Aristoteleen määritelmän mukaan kasveilta puuttuu anima eli kyky liikkua, mikä erottaa elollisen elottomasta, Mancuso kertoo.

Hän on Firenzen yliopiston professori, kasvineurobiologiaksi kutsutun alan tienraivaajia. Viola on italialainen tiedetoimittaja.

Vaikka kasvien tutkimus on tällä alalla vasta ottamassa ensimmäisiä askeleitaan, kirja laittaa pohtimaan sekä omaa käsitystä kasveista (ja tämän käsityksen ihmiskeskeisestä filosofisesta perustasta), että lisää tiedollista ymmärrystä kasvimaailmasta.

Opus muistuttaa nöyrästi myös siitä, kuinka vähän me toistaiseksi kasvien maailmasta tiedämme. Kasvien osuus maapallon biomassasta on noin 99,5 prosenttia, joten tässäkään mielessä emme voi laiminlyödä lisäoppia kasveista.

Kasvit ovat siis sessiilisiä, eli ne eivät liiku paikoiltaan, mutta toki liikkuvat ja paljon. Ihmisen silmä ei tätä vain aina huomaa.

Kasvien aivottomuus ei haittaa

Kasvit erottaa muusta eliökunnasta se, ettei niillä ole aivojen kaltaista yhtä keskusta. Kasvit ovat modulaarisia, eli ”jokainen osa on tärkeä mutta ei täysin korvaamaton”.

Tämä tarkoittaa sitä, että jos ihmiseltä vie pään, hän kuolee, tai jos häneltä vie esimerkiksi raajan tai sisäelimen, se ei kasva takaisin luonnostaan. Mancuson mukaan on kasveja, jotka kasvavat entiselleen, vaikka niistä veisi pois 90-95 prosenttia.

Selviytymiskykyä jos mikä, ja tämän selittää evoluutio. Koska kasvit ovat paikallaan pysyviä ja käyvät nekin jatkuvaa selviytymiskamppailua, niiden on täytynyt ajan mittaan kehittää keinot välttää tulemasta kokonaan syödyksi.

Mancuso avaa muun muassa kasvien aistimaailmaa. Niillä on ihmisen viiden aistin lisäksi useita muita aisteja, kuten painovoiman ja elektromagneettisten kenttien havaitseminen, ja kyky tunnistaa ja mitata kemiallisia yhdisteitä.

Kasvit viestivät koko ajan

Kasvit älykkäitä? Heheh, on selkäydinreaktio. Mutta jos älykkyydellä tarkoitetaan kykyä ratkaista ongelmia, evoluution kuninkaana itseään pitävä homo sapiens ei ole ainoa tällaiseen kykenevä, kuten eivät ole monet muutkaan eläimet, Mancuso väittää.

Kasvitkin joutuvat ratkomaan ongelmia koko ajan. Ne selviytyvät käyttäen eräänlaista parvi- tai hajautettua älyä sekä lajitovereiden kanssa että keskenään. Kullakin kasvilla on miljoonia kasvuvyöhykkeitä juurissaan. Niissä käy jatkuvasti vilkas sähköisten signaalien viestintä. Tieto kulkee alhaalta ylös, ylhäältä alas, ja horisontaalisesti.

Mancuso onkin kirjoittanut oman luvun kasvien viestinnästä. Se tapahtuu monella keinoin ja on erittäin hienovaraista. Kasvin on esimerkiksi tiedettävä, miten paljon vettä juurista on ylöspäin pumpattava, ja toisaalta kuinka paljon lehtien kautta tarvitaan yhteyttämisessä muodostuvaa sokeria eli energiaa. Energiaa ei nimittäin ole koskaan tuhlattavaksi.

Kasvien ’tietotaidosta’ kertoo myös se, että ne toimivat yhteistyössä toisten saman lajin edustajien kanssa, tai niin, että kasvi ja toinen kasvi tai eläin hyötyvät toisistaan muun muassa pölytyksessä ja itsepuolustukseksi. Lisäksi monet kasvitkin osaavat huiputtaa ja nukkua.

Kun kasvitutkimus oli tuomittavaa

Kasvitutkimus on jäänyt eläintutkimuksen jalkoihin, väittää Mancuso. Hän kuitenkin esittelee monta raskaan sarjan kasvitutkijaa, heistä suurimpana tietysti Charles Darwin.

Mancuso kertoo myös hauskan anekdootin siitä, miten kasvien tutkimus oli aikoinaan jopa moraalisesti tuomittavaa. Carl von Linné (1707-1778) nimittäin kirjoitti, että kasveilla on seksiin viittaavat lisääntymiselimet. Se oli liikaa moraalinvartijoille, jotka tuomitsivat ruotsalaistiedemiehen näkemyksen.

Ihmiselle kasvi tuottaa muun muassa happea, ravintoa, energiaa, lääkeaineiden osia ja henkistä hyvinvointia.

Kysymysmerkki kirjan alaotsikon lopussa on tarpeen, sillä tiedämme kasveista toistaiseksi vielä vähän, mutta tiede etenee tässäkin. Kylmä tosiasia on se, että kasvit pärjäisivät ilman meitä, mutta me selviäisi ilman niitä, ollaan kasveista moraalisesti mitä mieltä tahansa.