Petri Laukka: Pieni kansa pyristeli. Sata tarinaa itsenäisestä Suomesta. Into. 2017. 352 s.
Oli torstai. Atlantilta oli saapunut matalapaine. Se vei pakkaset ja toi räntäsateen. Sellaisena päivänä Suomi itsenäistyi.
Sata vuotta myöhemmin sään voivottelu on suomalaista kansanurheilua. Sata vuotta sitten olimme köyhiä, mutta köyhäksi emme ole jääneet.
Kulttuurihistorioitsija Petri Laukka muistaa satavuotiasta Suomea sadalla kertomuksella pienistä ja merkittävämmistä ihmisistä. Hän kirjoittaa aatteista, jotka veivät äärioikealta äärivasemmalle, ja jotka onneksemme elähdyttivät vain riittävän pientä väkijoukkoa.
Kirja on hauska mutta myös traaginen. Oli sisällissota vankileireineen ja veljes- ja sisarvihoineen. Kirjailija Ilmari Kianto oli sitä mieltä, että naispunakaartilaiset piti ampua, ”naarassudet” ja ”pedot” kun synnyttävät ”pahoja penikoita”.
Ääriajattelujen keskellä
Tuli äärioikeisto Lapuan liikkeineen ja marsseineen. Äärioikeistolaiset muiluttivat entisen tasavallan presidentin K.J. Ståhlbergin enemmän tai vähemmän umpikännissä. Oikeudenkäynnissä kukaan ei oikein enää muistanut, mistä ja keneltä kyydityskäsky oli tullut. Uho oli kadonnut krapulan syövereihin.
Laukka tekee äärioikeistosta naurettavan. Mutta sotien jälkeinen Neuvostoliiton myötäily saa häneltä samankaltaisen käsittelyn, oli kyse kommunistien halusta muuttaa ”porvarillisen valtakuttuurin” kalenteri, Leninin nuoleskelu tai Yleisradion radio-ohjelma Tänään iltapäivällä.