Lauri Hokkanen: Kenen joukoissa seisoin. Taistolaiset ja valtioterrorin perintö. Docendo. 2021. 498 s.
Lauri Hokkanen oli stalinisti.
Retki poliittiseen äärilaitaan ei kestänyt kauan, mutta sen intensiivisyys, uskon katoaminen ja joidenkin poliittisten heimolaisten vainoharhaisuus jättivät jälkensä. Hokkasta kun ryhdyttiin sittemmin epäilemään CIA:n agentiksi.
Hokkasen tilinteko on melkoinen lukukokemus. Se on läpi- ja pitkittäisleikkaus kylmän sodan ajan raskaasta jaksosta.
Teos on myös vahvasti henkilökohtainen mielen vivisektio. Oman väärille teille päätyneen menneisyyden paperille kirjoittaminen kaikkien nähtäväksi ei ole helppoa.
Kysymykseen siitä, miksi ja miten Mikkelissä 1950 syntynyt partiopoika Hokkanenkin päätyi ylistämään sokeasti ja liturgisesti Neuvostoliittoa, saa odottaa syväsukeltavaa itsetutkiskelua kolmesataa sivua.
Ei niin, etteikö sitä ennen kirjoittamansa olisi muuta kuin kiukaan lämmittelyä.
Päinvastoin, Hokkanen vyöryttää välillä aikajanalla ja asiasta toiseen edestakaisin pomppien kansainvälistä ja kotimaista historiaa, ja tietysti laitavasemmiston sisäisiä jakolinjoja. Siinä lomassa hän kirjoittaa omaa ja perheensä tarinaa.
Kiihkovasemmistolaisissa kyseessä oli joukkoliike. Ei massiivinen, mutta stalinismi imi riveihinsä etuojoukoksi ikäluokkiensa terävimpiä päitä.
Nimiä, hyvin tunnettuja ja vähemmän sellaisia, on paljon.
Yhdeksi keskeisimmäksi vaikuttajaksi ja neuvostoliittolaisen kommunismin kotimaiseksi pää-äänitorveksi ja ideologiapäsmäriksi hän nostaa Tiedonantajan päätoimittajan Urho Jokisen. (Hokkasen mukaan Jokisen ja puoluepamppu Taisto Sinisalon arkistot pysyvät yhä kiinni.)
Henkilöhakemistossa hän on viittauksissa samassa määräkategoriassa Hrustsovin, Kekkosen, Leninin, ja Stalinin kanssa.