Kirja-arvio: Kaukoputki, matematiikka ja maailmankuvan murros

Aurinko kiertää Maata. Näin uskottiin pitkään. Siltä se taivaalle katsoessa näytti, niin katolinen kirkko kertoi ja tarvittaessa pakotti uskomaan, ja niin myös ne antiikin auktoriteetitkin olivat järkeilleet. Moderni tiede ei muuttanut käsityksiä ja maailmankuvaa hetkessä.

Eivät edes itse peruuttamattomasti maailmankuvaa muuttamassa olleet tiedemiehet (miehiä yleensä olivat) suorittaneet korviensa välistä ajatusloikkaa sormiaan napsauttaen, eivätkä nykynäkökulmasta edes kokonaan.

”Moderni tiede ei ole syntynyt empiiristen havaintojen yleistämisestä, vaan abstraktioihin kykenevän analyysin pohjalta.” Näin toteaa Paolo Rossi alunperin 1997 ilmestyneessä tieteen muutosten historiaa käsittelevässä teoksessaan.

1600-luku läpimurtovuosisata

1600-lukua yleisesti pidetään modernin tieteen, tai ainakin sen perustan, lopullisena läpimurtovuosisatana, vaikka kirkon ote ja opit ja rangaistusten uhka olivat yhä tiukasti läsnä.

Descartes, Leibnitz, Newton, Francis Bacon, William Harvey ja kumppanit pyrkivät selittämään ihmismieltä, maailmaa ja maailmankaikkeutta empiirisesti kokein, abstraktisti geometrian ja matematiikan avulla, ja tutkivat ihmistä luonnontieteellisesti.

Auktoriteetti, valta ja pyhän ”omistaminen” olivat Rooman ja Lutherinkin mielestä Herrassa, ei kaukoputken tai mikroskoopin linssissä tai uudessa mekanistisessa luontokäsityksessä. Ristiriidat olivat väistämättömiä.

Leonardo, Kopernikus, Galilei ja Giordano Bruno (italialaiset kaupungit olivat tuolloin merkittäviä tieteen ja taiteiden keskuksia) kuitenkin vaikuttivat jo 1500-luvulla. He edustivat uudenlaista kulttuurin henkilötyyppiä, luonnonfilosofia ja mekaanikkoa, kuten tuolloin sanottiin.

Tieto julkiseksi ja haastettavaksi

He pyrkivät tietämään uutta, ja levittämään tietoa. Yleisesti elettiin yhä yhdessä muuttumattomassa ja ikuisessa totuudessa. Nyt muuttumattomuuden käsitys haastettiin. Perustettiin uusia alan yhteisöjä ja uutta termistöä ja käsitteitä, ja oltiin rajustikin eri mieltä, henkilökohtaisuuksiin asti. Keskeistä oli asettaa havainnot toistenkin nähtäville ja ruodittavaksi.

Rossi kuvaa vanhan ja uuden maailman nykyvauhdilla ajatellen hidasta - mutta vääjäämätöntä – törmäystä eri aloilla, erityisesti luonnon- ja insinööritieteissä.

Yksikään näistä modernin tieteen pioneereista ei meidän aikamme näkökulmasta olisi nykyaikaisia. Kristillinen jumalausko oli vahva Newtonia myöten, joka pohti syvään ja hartaasti teologisia ongelmia, ja joutui omia kristillisä käsityksiään piilottelemaan.

Olemme taas murroksessa

Joka tapauksessa 1500- ja 1600-lukujen murros ja muutos olivat vastaansanomattomia, eikä tieteellisille muutoksille ja murroksille ole loppua. Emme ole luotuja, bonoboilla ja ihmisillä on lähes yhtenäinen dna, minkä pitäisi jokaisen opettajankin tietää.

Luonnon ja ihmisen fyysinen manipulointi, informaatioteknologia ja muut elämäämme, olemistamme, tekemistämme ja ajatteluamme mullistavat seikat haastavat samalla tavoin, kuin haastoivat tekemisineen edellä mainitut tieteentekijät omilla vuosisadoillaan. Ei siis kannata naureskella, vaan opiskella ymmärtämään, varsinkin kun ilmastonmuutos uhkaa maapalloa.