Kirja-arvio: Hollywoodista palannut elokuvaohjaaja sai huomata maailmansa kadonneen

Kalifornia vai Vanha manner?

Los Angeles vai Eurooppa? Ei ollut kyse kuvainnollisesta valinnasta ruton ja koleran välillä. Vanhalla mantereella oli kyse elämästä ja kuolemasta. Oman intohimonsa toteuttamisesta, ja sielunsa myymisestä kuolemankoneistolle.  

Saksalaisen Daniel Kehlmannin romaanissa on paljon lihaa ja verta olleita ihmisiä, Pabstista, Garbosta, Brooksista ja Leni Riefenstahlista lähtien. Ihmiset eivät ole mustavalkoisia, vaikka tuon ajan elävät kuvat olivat. Kirjailijalla on kuitenkin kirjailijan vapaudet tosiasioissa.

Romaani Ohjaaja – jonka kansi muuten on Pabstin kultakauden 1920-luvun tyylikäs - sijoittuu elokuvamaailmaan ja elokuvan tekemiseen.

Valkokankaan lumo ja elokuvan teemallinen ja visuallinen syvyys oli Pabstin ainoa todellinen kutsumus, ympärillä käytävien taistelujen keskelläkin.

Mutta vaikka Pabst on romaanin tähti, elokuvaa ei tee vain ohjaaja. Vaimo Trude, Hitler-jugendiin liittyvä poika Jacob, läheisiä ja muuten yhteistyökumppaneita elokuvamaailmassa. Varsin niljakas Jerzabekien talonmiesperhe Tillmitschissä. He saavat äänensä ja tarinansa.

Totaalisessa sodassa hyvänä ihmisenä oleminen tai säilyminen sellaisena on vaikeaa. 

Natsismia ei päässyt pakoon

Hakaristi punaisessa hihanauhassa oli painostavasti kaikkialla. Se haki pois käsikirjoittajan kesken illallisen.

Symboli ja aate ajoivat Pabstin hallusinoimaan, ”vinksahtaneeseen peilimaailmaan”, kun hän Berliinin labyrinttimaisessa valtapalatsissa turhaan väisteli ministerin pakkofaustilaista tarjousta palvella Führeriä, kansaa ja isänmaata.  

Valtavan ministerihuoneen painostavuus ja valta-aseman hyytävä käyttö, hymyä, naurua ja raivoa, on ajatonta ja tätäkin aikaa.

Ohjaajassa on kerronnallisia ja mielialan rytminvaihdoksia.

Natsien vankina ja sen jälkeen radioäänenä Berliinissä oli muiden muassa kirjailija P.G. Wodehouse, joka kovasti muistuttaa romaanin Wooster-sotavankihahmoa.

Wooster tuo synkkyyteen nokkelaa ja sarkastista englantilaishuumoria. Mutta myös lisäulottuvuuden siihen, mitä kollaboraatio syvästi kieroutuneen järjestelmän kanssa on, ja millä hinnalla. 

Wooster/Wodehouse oli onnekas jo siksi, että oli lännestä. Länsirintaman sota oli ’sivistynyttä’, siellä toimivat jonkinlaiset sodan säännöt. Mutta idässä näin voinut olla. Siellä asuivat ali-ihmiset juutalaiset ja slaavit, ja korjaamaton sivistymättömyys. Sinne Hitler tuhatvuotista valtakuntansa lebensraumia visioi.

Elokuvien avustajat olivat Hitlerin uhreja

Pabst ei tiedä, miksi Maxglanista tuodut elokuva-avustajat olivat oudon hiljaisia. (Maxglanissa oli natsien pakkotyöleiri romaneille ja romanikansaan kuuluville  sinteille).

Pabst ei koskaan saanut valmiiksi Prahassa ohjaamaansa elokuvaa Der Fall Molander. Ohjaajassa se valmistuu, mutta pakoreppuun otetut filmirullat katoavat.

Pabstin oikea käsi, kuvaaja Franz, näki elokuvan tekemisen rekvisiitaksi tuodussa, sotilaiden vartioimassa monisatapäisessä, mykässä joukossa yllättäen tutut kasvot lapsuudesta, lastenlääkäri Sämannin.

Pabstilla oli vain pakkomielteensä, elokuvansa. Franz ymmärsi pahuuden. Miksi muuten joukko oli hiljaa, kuin haamujen rivistö. ”…hänen vierellään nainen, jonka ikää oli mahdotonta sanoa, päässään silkkihuivi ilmeisesti ajellun pään peittona.”

Mykän joukon pimeys ei ollut elokuvasalin pimeyttä. Salissa oli sentään valoa edessä. Heidän elämänsä oli jo kuoleman pimeyttä.

Trude ei antanut anteeksi pojalleen. Miestään hän ei ollut rakastanut pitkään aikaan. Heidän välissään olleen filmikalvon oli valottanut vieraantuminen. 

• 9.11.20:00
  Propaganda

  Totuudella ei voi taistella valheita vastaan: Euroopassa totutellaan taas propagandaan ja valeuutisiin
• 5.11.06:30
  Helsinki

  Kirja-arvio: Asiat eivät muutu, jos joku ei niihin tartu – nämä hahmot olivat muuttamassa Stadia
• 26.10.06:45
  Tietokirjallisuus

  Kirja-arvio: Näin kokaiiniparonit tuhosivat Kolumbian jalkapallon
• 19.10.11:03
  Tietokirjallisuus

  Suomi ei hurmaantunut natseista – uutuuskirja avaa mutkikasta suhdettamme Hitlerin Saksaan
• 5.10.16:45
  Tietokirjallisuus

  Kaksi kiloa ja 100 vuotta Yleä: Kirjajärkäle avaa aikaa, jolloin yhtenäiskulttuuri kukoisti
• Lataa lisää