Kirja-arvio: Eteenpäin – ulkoministeriksi tai eristysselliin

Joschka Fischer on kuusikymmenlukulainen, josta tuli eurooppalaisen mahtivaltion, yhdistyneen Saksan, ulkoministeri. Arvostamastaan maankuulusta toimittajasta Ulrike Meinhofista tuli terroristi, joka teki itsemurhan 1976  sellissään Stammheimin vankilassa Stuttgartissa.

Fischer (s. 1948) oli eri sukupolvea kuin Meinhof (s. 1934), eivätkä he pyörineet samoissa tiiviissä piireissä. Ehkä se pelasti hänet kaidalle ja parlamentaariselle tielle. Heidän tarinansa kuitenkin lomittuvat aatteellisesti, ajallisesti ja paikallisestikin toisiinsa.

Maailmanmuuttamishalun ja vanhoillisen yhteiskunnan vastustamisen lisäksi heitä yhdisti Stammhein. Fischer istui siellä kuusi vuorokautta Vietnam-mielenosoituksen jälkeen. Lehto-Bleckertin mukaan poliisi oli tekaissut väitteen protestoijien väkivaltaisuudesta, mikä suututti perinpohjin parikymppistä aktivistia.

Fischerkin istui Stammheimissa

Vajaa viikko sellissä oli yksi Fischerin elämän ja toiminnan avainkokemuksista. Masentavat päivät kalterien takana antoivat aikaa miettiä.

Meinhofista Tampereen yliopistoon väitöskirjan tehnyt, Berliinissä asuva Lehto-Bleckert katsoo Saksan kuohuvia ja väkivaltaisia 1960- ja 70-lukuja radikaalin vasemmistolaisen liikehdinnän – teorian ja toiminnan – kautta.

Sellainen seikka kuin päiväkoti oli yksi lukemattomista muutosvaateista, erityisesti naisten mielestä.  

Sodan jälkeinen Länsi-Saksa oli vielä arvoiltaan, asenteiltaan ja rakenteiltaan jäykkä ja vanhoillinen, ja hyvin antikommunistinen, DDR naapurissaan. Entisiä natsejakin oli mukana eri hallinnonaloilla. Ilman muodollista akateemista oppiarvoa paremmat ovet eivät nuorille auenneet.  

Taloudellisesti maa kasvoi kohisten, rivikansalaiset keskittyivät materiaaliseen hyvinvointiin. Samaan aikaan  nk. kolmas maailma kärsi (Vietnamin sota paraatiesimerkkinä), radikaalit halusivat ei vain muistuttaa, vaan myös rajusti ravistella maansa ja maailman rakenteita.  

Vanha ja uusi törmäsivät rajusti

Vanhan ja uuden törmäys oli tunnetusti raju. Puhetta, lentolehtisiä ja kriittisiä lehtiä oli paljon, ja vaatimuksia. Oli myös toimintaa, julisteiden liimaamisesta mielenosoituksiin, ja lopulta murhaiskuihin. Virkavallan otteet olivat usein kovat. Syntyi kierre.

Lehto-Bleckert tuo esiin perusteellisesti ja sujuvasti sekä yhteiskunnan muutospaineet ja väkivallan (kuten Benny Ohnesorgin ampumisen, Rudi Dutschken murhayrityksen ja RAF:n terrorismin) että sen vasemman laidan keskeisimmät henkilöt muutoksia ajamassa ja tämän seurauksia kantamassa. Heitä sosiaalisine taustoineen on teoksessa paljon muitakin kuin vain kirjan alaotsikossa mainitut.   

Samankaltainen muutoshuuman, pettymysten ja aatteellisen sirpaloitumisen ja ideologisen kivettymisenkin kaari kuin muuallakin läntisessä Euroopassa. (Lasketaan tähän mukaan Neuvostoliiton varjossa ollut Kekkosen Suomi.)

Vuoden 1968 antiautoritaarinen ja huumoria korostanut henki Persian shaahin ja Yhdysvaltain vastaisine mielensoituksineen muuttui äärimmäisten tekojen ajaksi. Moni nuori vasemmistolainen innostui SPD:n valtaannoususta, mutta oli heitä, joille se oli osa establishmentia.  

Kaiken takana Meinhof

Kaiken takana on nainen, tässä tapauksessa Ulrike Meinhof.

Terrorismi ei ollut kirjattu hampurilaisessa konkret-lehdessä vaikuttaneen Meinhofin poliittiseen dna:han, vaikka hän radikaali sosialisti olikin. Lehden nimen kirjoittaminen pienellä alkukirjaimella oli sekin yksi protestin muoto.

Raf:n sittemmin toinen tunnetuin hahmo, Andreas Baader, ja myös tunnettu kumppaninsa Gudrun Ensslin soittivat Länsi-Berliinissä asuneen Meinhofin ovikelloa keväällä 1970.

Pariskunta oli hieman aiemmin räjäyttänyt pommin tavaratalossa Frankfurtissa tietoisesti sulkemisajan jälkeen, ihmisuhreja välttääkseen. Heille protesti kulutusyhteiskuntaa ja Vietnamin sotaa vastaan. Se oli heidän ensimmäinen suurta huomiota ja pelkoa herättänyt iskunsa, ja he olivat valmiita uusiin hyökkäyksiin.   

Ovellaan Meinhof tapasi oikeuslaitosta pakenevat Baaderin ja Ensslinin vasta toista kertaa. Baader jäi kohta kiinni. Hänet piti pelastaa.

Baaderin vapauttamisiskusta lopullinen käänne

Väkivallattomuutta kannattaneen Meinhofin kannalta syntyi ota tai jätä -tilanne, kun kirjastossa olleen Baaderin vapautuskeikan aikana kirjaston virkailija haavoittui vakavasti luodista. Lukusalissa ollut aseistamaton Meinhof oli suunnitelmassa mukana. Hän joutui miettimään nopeasti, ja päätti paeta muiden mukana.

Pian tapauksesta etsintäkuulutettiin murhayrityksestä epäiltynä Meinhof. Hän ja muut katosivat maan alle. Syntyi punainen armeijakunta Raf. Meinhof oli sen keskeinen teoriaosa, Baader kumppaneineen kylmäpäisiä toimijoita.

Raf toi julki yhteiskunnalliset näkemyksensä, mutta muu Länsi-Saksa (kirjailija Heinrich Böllin sanoin kuusi vastaan kuusikymmentä miljoonaa) näki ne toisin kuin radikaaliryhmittymä.  

Kesäkuussa 1972 Raf:n ensimmäinen sukupolvi jäi kiinni. Sen edellisen kuun terrori-iskuissa yhdysvaltalaisiin tukikohtiin, lehtikustantamo Springeriin ja viranomaiskohteisiin menehtyi useita ihmisiä, kymmeniä haavoittui.

Taksia ajava talonvaltaaja Fischer

Samaan aikaan unkarinsaksalaistaustainen Joschka Fischer ajoi työkseen taksia, ja toimi näkyvästi talojenvaltausliikkeessä. Tässä vastakulttuuritoiminnassa Fischer myös joutui väkivaltaisiin tilanteisiin, joita hän myöhemmin joutui pyytämään anteeksi.     

Meinhof teki itsemurhan Stammheimissa 1976, seuraavana vuonna selleissään Baader, Ensslin ja Jan-Carl Raspe.

Raf:n toinen sukupolvi oli iskuvalmiina, mutta Fischer kävi jaakobinpainia aatteensa ja toimintatapojensa kanssa. Väkivalta sai jäädä, ja kun kohdalle osui uusi vihreä puolue, koulut kesken jättänyt fiksu toimen mies löysi uuden kodin.   

Fischeristä tuli vakaan yhteiskunnan näkyvä pilari, joillekin omilleen joskus liikaakin.  ”Ei vasemmalle, ei oikealle, vaan eteenpäin”, hän tunnusti ajatustaan.

Lehto-Beckertin kirja avaa vaivattoman varmalla otteella tuon ajan myllerryksiä radikaalivasemmiston näkökulmasta.

Anarkisteista terroristeiksi

Kirjan raskaisiin vuosiin osui myös Münchenin olympialaiset 1972.

Mitä vasemmalla äärilaidalla Raf:ia myöten ajateltiin kisoissa tehdystä palestiinalaisten verisestä terrori-iskusta Israelin urheilujoukkueeseen ei kirjasta selviä. Palestiinalaisten olot Israelin miehityksen alla oli yksi kolmannen maailman liikehdinnän näkyvimpiä asioita.

Se oli yksi ennen ja jälkeen -tapahtumista. Lehto-Beckertin mukaan iskun tapahduttua Stammheimissa istuneista ja heidän teoistaan ryhdyttiin puhumaan terrorismina. Sitä ennen he olivat olleet ”anarkistisia väkivallantekijöitä”.