Patrik Ouředník: Europeana. 20. vuosisadan lyhyt historia (suom. Eero Balk). Siltala. 2022. 147 s.
Aika moni on kohdannut puheripulia potevan tarinaniskijän. Usein käy niin, että jutustelua kotvan kuultuaan alkaa etsiä keinoa livistää paikalta ja käyttää aikaansa parempaan.
Patrik Ouředníkin kirjallinen vyörytys on toista maata, vaikka sen kronologiaa kunnioittamaton taukoamattomuus pienten ja isojen, brutaalien ja banaalien, asioiden välillä on yhtä 1900-kuvun historian vekkulaa.
Pariisissa asuvan tshekkiläisen Ouředníkin Europeana ilmestyi kaksi vuosikymmentä sitten. Se ei ole menettänyt imuvoimaansa.
Toisin kuin yhdysvaltalainen politiikan tutkija Francis Fukuyama kylmän sodan lopulla optimistisesti ja naivisti hehkutti, historia ei loppunut. (Fukuyama on sittemmin toppuutellut itseään.)
Ouředník, Fukuyamaa nimeltä mainitsematta, taskukokoisen kirjansa lopussa viittaa hänen ajatuksiinsa kuluttajavetoisen liberaalin demokratian riemuvoitosta.
Keskieurooppalaisen kansanomaisesti hän päättää 150-sivuisen monologinsa: ”Eivätkä monet tienneet tästä teoriasta vaan jatkoivat muina miehinä historian tekemistä.”
Vaikka tämä vuosisata ei ole enää Euroopan ja Yhdysvaltain dominoimaa, riittää kun katsoo Eurooppaa nyt. Samat teemat kuin Europeanassa: sodat, bisnes, teknologia, kulttuuri, kansanmurhat, tilastot, rasismi, uskonnot, aatteet, suuret odotukset tulevaisuudesta, ihmiset tässä kaikessa kummallisuudessa. (Vain massaurheilu tuntuu puuttuvan Europeanasta.)
Europeanan kiehtovuus on sen arvaamattomuus, kuten muisti, joka yhtäkkiä palauttaa mieliin sattumanvaraisesti tuntuen sattumanvaraisilta vaikuttavia asioita, joilla kuitenkin on yhteys omaan mieleen kokemuksineen, muistineen ja muistoineen.
Kun Ouředník kirjoittaa ensimmäisestä ja toisesta maailmansodasta (moneen eri otteeseen), pian ollaankin Jehovien maailmanloppukäsityksissä, serbien kurittamassa Kosovossa, ja suuressa yhteiskunnallisessa muutoksessa, masennuksen kansantaudistumisessa länsimaissa.
Keskiaikaa kutsutaan yhä ja väärin perustein pimeäksi. 1900-luku voi erinomaisesti ottaa tuon pimeän ajan soihdunkantajan roolin. Koskaan aiemmin kuolema ei ollut vyörynyt päälle tahallisen massateollisesti. Samaisella vuosisadalla tiede edistyi mullistavasti, ja ihmisten keskimääräinen elinikä kasvoi erityisesti Euroopassa.
Europeana ei kuitenkaan ole yksitotista synkistelyä. Teos on faktojen ja draaman tajunnanvirtaa. Siitä löytyy niin yllättäviä detaljeja ennalta odottamattomissa yhteyksissä, luetteloa asioista, karmivaa pimeyttä, ihmisen aikaan saannosten komiikkaa ja pöhköyttä, kuin maailmankatsomusten ja muistamisen pohtimista, ilman saarnaa.
Teoksessa ei ole selkeästi etenevää rakennetta, jo käsiteltyihin asioihin palataan, ja välillä tuntuu, että ehkä tässä lukijaa halutaan hirtehisesti vedättää, vaikka Ouředník nojautuu tapahtuneisiin tosiasioihin.
Kun lukee vaikka esperanton harrastajien kohtalosta Stalinin Neuvostoliitossa, faktan ja fiktion raja voisi olla veteen piirretty, ellei tiedä, millainen oli Stalinin Neuvostoliitto. Suomalaiselle lukijalle toki itänaapurin lähimenneisyys on lähellä monin tavoin. Kirjastoluokituksessamme Europeana on 84.2, eli kertomakirjallisuutta.
Opus sopii taskuun. Sujauta se takin suojiin, ja lue vaikka spårassa tai hammaslääkärin vastaanottotiloissa, mutta älä naura liian kovaan ääneen, tai hämmästele suu auki. Ouředníkin tarjoama vesipuistonpärskeinen kyyti jää mieleen, kiitos myös oivan suomennoksen.