Patrik Ouředník: Europeana. 20. vuosisadan lyhyt historia (suom. Eero Balk). Siltala. 2022. 147 s.
Aika moni on kohdannut puheripulia potevan tarinaniskijän. Usein käy niin, että jutustelua kotvan kuultuaan alkaa etsiä keinoa livistää paikalta ja käyttää aikaansa parempaan.
Patrik Ouředníkin kirjallinen vyörytys on toista maata, vaikka sen kronologiaa kunnioittamaton taukoamattomuus pienten ja isojen, brutaalien ja banaalien, asioiden välillä on yhtä 1900-kuvun historian vekkulaa.
Pariisissa asuvan tshekkiläisen Ouředníkin Europeana ilmestyi kaksi vuosikymmentä sitten. Se ei ole menettänyt imuvoimaansa.
Toisin kuin yhdysvaltalainen politiikan tutkija Francis Fukuyama kylmän sodan lopulla optimistisesti ja naivisti hehkutti, historia ei loppunut. (Fukuyama on sittemmin toppuutellut itseään.)
Ouředník, Fukuyamaa nimeltä mainitsematta, taskukokoisen kirjansa lopussa viittaa hänen ajatuksiinsa kuluttajavetoisen liberaalin demokratian riemuvoitosta.
Keskieurooppalaisen kansanomaisesti hän päättää 150-sivuisen monologinsa: ”Eivätkä monet tienneet tästä teoriasta vaan jatkoivat muina miehinä historian tekemistä.”
Vaikka tämä vuosisata ei ole enää Euroopan ja Yhdysvaltain dominoimaa, riittää kun katsoo Eurooppaa nyt. Samat teemat kuin Europeanassa: sodat, bisnes, teknologia, kulttuuri, kansanmurhat, tilastot, rasismi, uskonnot, aatteet, suuret odotukset tulevaisuudesta, ihmiset tässä kaikessa kummallisuudessa. (Vain massaurheilu tuntuu puuttuvan Europeanasta.)