Erich Kästner: Tuuliajolla Berliinissä (Aviador 2022) 294 s. (Suom. Vesa Tapio Valo)
”Tämän siitä sai kun kuvitteli että maapallo pyörii vain kun itse on sen pyörimistä katsomassa. Tämä naurettava tarve päästä itse paikalle!”
Ihmiskunnassa liene aina ollut ja on heitä, joilla on tarve elää elämänsä muiden nähden, kautta ja ensimmäisten joukossa. ’Fomo’ on tälle vain tuorein joksikin aikaa vakiintunut muoti-ilmaus.
Tuota naurettavaa tarvetta poti yllä romaanin päähenkilö Fabian. Tuuliajolla Berliinissä on Erich Kästnerin montaasimainen pätkä elämää sotien välisessä miljoonakaupungissa.
Kyse ei ole nostalgisesta haihattelusta tai esteettisestä, julman kiihkeästä Berliini-rekonstruktiosta. Kästner (1899-1974) kirjoitti romaaninsa kolmikymppisenä ennen Adolf Hitlerin valtaannousua.
Hänellä ei ollut historian taustapeiliä, johon heijastaa tieto tulevasta suursodasta ja tuhosta, jota ennen – jos ei nyt ainakaan ihmiskunta, niin moni suurkaupunki Berliini etunenässä – elämä piti laukaista hillittömäksi energiaksi ja orgiaksi.
”Pitelet tämän poltetun romaanin ensimmäistä suomennosta paraikaa käsissäsi”, teoksen elämänkitkeränmakuisesti suomentanut Vesa Tapio Valo kirjoittaa jälkisanoissaan.
Kästner todisti aitiopaikalla, kun natsien kirjarovio nieli teoksensa painoksia Berliinissä 1933. Rappiotaidetta siis, kansallissosialistien mielestä.