Yhdysvallat haluaa jakaa Gazan kahteen osaan ja tuoda alueelle jopa 20 000 sotilasta.
Yhdysvallat aikoo jakaa Gazan kaistan pitkäksi ajaksi kahteen osaan, vihreään ja punaiseen alueeseen.
Jälleenrakennus keskittyy vihreälle alueelle, kun taas suuri osa Gazan kahdesta miljoonasta palestiinalaisesta asukkaasta on paennut tai pakkosiirretty punaiselle alueelle.
Yhdysvaltojen suunnitelmasta kertoo brittilehti Guardian, joka on nähnyt suunnitelmasta asiakirjoja ja haastattelut niistä tietoisia lähteitä. Guardian on julkaissut myös kartan suunnitellusta jakolinjasta.
Jälleenrakennettava alue kattaisi Gazan kaistan ulkorajat kokonaisuudessaan siten, ettei Israelin ja Egyptin vastaisilla raja-alueilla olisi maayhteyttä Gazan punaiselle alueelle.
Israelin ja ulkovaltojen sotilaat hallitsisivat vihreää aluetta. Punaisen alueen annettaisiin ainakin toistaiseksi olla raunioina.
Punaisen ja sinisen alueen puolestaan jakaisi niin sanottu keltainen linja, jota Israelin asevoimat tällä hetkellä vartioivat.
Guardianin mukaan suunnitelma "herättää vakavia kysymyksiä" siitä, onko Yhdysvaltojen ajatus ylipäätään tavoitella Gazaan pysyvää poliittista ratkaisua, jossa palestiinalaiset hallitsisivat koko Gazan kaistaa.
Presidentti Donald Trump on sanonut, että näin tulisi tapahtumaan.
