Kirja-arvio: Koronapandemia tuli, näki, voitti, jätti Euroopan ruhjeille ja kiihdytti salaliittoja

Koronavirus on jälleen keskuudessamme. Virus ei luonnon kierrossa tuosta noin vain katoa, minkä ei pitäisi olla yllätys kenellekään. 

Olemmeko nyt valmistautuneita paremmin kuin alkuvuodesta 2020, kun koronavirus levisi Kiinasta kulovalkean tavoin?

Juttu jatkuu linkin jälkeen.

Lue myös Helena Petäistö: Rokotussekoilu ja irvokas maskilinjaus todistavat, että Suomesta on tullut vahvojen valtakunta – riskiryhmät jätetään surutta syrjään

STT:n toimittaja Jussi Lankisen kirja Pandemian jäljet palauttaa vaikuttavasti mieliin, miten levisi Eurooppaan, mitä tehtiin tai ei tehty, miten virusta käytettiin hyväksi poliittisesti, ja otettiinko vaikeasta ajasta opiksi. 

Lankinen käy läpi pandemiat Italiassa, Espanjassa, Saksassa, Unkarissa, Ruotsissa ja Venäjällä. Hän on tehnyt haastatteluja ja taustatyötä sekä Suomessa että Euroopassa matkustaen.

Mafia tarttui tilaisuuteen

Italiassa viranomaiset reagoivat hitaasti, ja pandemiantorjuntasuunnitelma oli parasta ennen -tilassa. Tiedot koronaviruksesta tosin olivat aukkoiset. Kiinan salailu ei tiedonsaantia helpottanut. 

Italian julkisen terveydenhuollon tila oli tuttu muualtakin Euroopasta. Henkilökuntaa oli vähän, yksityinen puoli oli pessyt kätensä perusterveydenhuollosta, mikä rasitti entisestään julkisia sairaaloita.  

Etelässä mafia osasi tarttua tilaisuuteen, kun ryhdyttiin jakamaan EU:n elvytysrahaa pandemian vaikutusten lieventämiseksi. 

Pandemian jälkihoito ei ole kyennyt poistamaan Italian kesto-ongelmia, kuten tehotonta taloutta, pystyyn jämähtäneitä instituutioita, nuorten työttömyyttä tai väestön ikäpyramidia. 

Espanja pysähtyi

Naapurimaa Espanja oli sekin kovilla, erityisesti suurissa kaupungeissa.

Maa asetti tiukkoja liikkumisrajoituksia, jollaisista Suomessa ei edes nähty painajaisia. Kansalaiset eivät silti nousseet niitä vastaan voimallisesti.  

Pandemia koetteli kovimmin köyhiä ja maahanmuuttajia, ja matkailusta runsaasti tuloja saava talous joutui koville.

Jos pandemiassa oli jotain hyvää, se oli pimeän työn väheneminen. Myös Espanja sai Brysselistä elvytysrahaa. 

Politiikassa Katalonian itsenäisyysliike menetti puhtiaan, muttei ole kadonnut. Poliittisesti jakautuneessa Espanjassa pandemian aikana nosti päätään äärioikeistolainen Vox-puolue, josta on tullut näkyvä voima, ei kuitenkaan niin voimakas kuin äärioikeistosta Italiassa. Siellä pääministerinä hallitsee uusfasististaustaisen Italian Veljet -puolueen Giorgia Meloni.

Salaliitto yhdisti Saksan äärilaitoja

Saksassa pandemia yhdisti politiikan oikeaa ja vasenta äärilaitaa, New Age -väkeä ja liikkumisrajoituksia vastustavaa bilekansaa rokotevastaisiksi ja salaliittoteorioiden levittäjäporukaksi. 

Äärioikeistossa nousi AfD:n lisäksi esiin aatealuskasvillisuutta Reichsbürgereistä Querdenker-liikkeeseen. Demokratian vastainen ideologia levitti juuriaan myös asevoimissa ja poliisissa. Saksan politiikan tilasta kertoo, että yksi suurimpia nimiä on vasemmistopuolue Die Linken jättänyt putinisti Sahra Wagenknecht.

Pandemian aikana loppui yksi eurooppalainen aikakausi, kun Angela Merkel jätti liittokanslerin työn 16 vuoden jälkeen.

Merkelin maine tahriintui, kun Venäjä hyökkäsi voimalla Ukrainaan. Kävi väkivaltaisesti ilmi, että Wandel durch handel -ajattelu, eli Venäjän muutos kaupan avulla, osoittautui karmeaksi illuusioksi. Saksa olikin pahasti energiariippuvainen Putinista. 

Mikä muu muuttui? Ehkä Saksan asenne EU:n velanottoon. 

Pysyvältä sen sijaan näyttää itäisen ja läntisen Saksan sosioekonominen ja mentaalinen jako. Se on hieman kuin meillä Suomessa niin kutsuttu Pähkinäsaaren rajan linja raha- ja terveysasioissa. 

”Niin kauan kuin Saksa tarvitsee meitä, mitään todellista rangaistusta ei tule”, puuskahdetaan Lankisen kirjassa. 

Kyse on Saksan autoteollisuudesta, jolla on Unkarissa paljon tuotantoa. Se tuo mieleen Nokian aseman Suomessa takavuosina.

Unkarista tuli aiempaakin härskimpi

Pääministeri Viktor Orbán hyödynsi kaikin voimin Saksan myönteistä asennetta, härskiyttään ja jo muutenkin tiukkaa otettaan maasta. 

Media joutui yhä ahtaammalle, oikeuslaitos samoin. Kansallismielisyyttä Orbán tirisytti mehukkaammaksi syytämällä rahaa ulkounkarilaisille.

Historiankirjoista kaivettiin uhriutumistarina: Trianonin rauha 1920. Unkari menetti siinä suuria alueita, ja se on ollut unkarilaisten mielestä suuri historiallinen vääryys. Kansallinen psyyke on saatava nostalgisen ehyeksi, on kansallismielisyyden eetos.

Unkarissakin julkinen terveydenhuolto oli jätetty ajelehtimaan jo ennen pandemiaa. Maassa kuolleisuusluvut olivat toiseksi korkeimmat EU:ssa per väkiluku. 

Keskiverto Ruotsi ja Putinin pitkä pöytä

Ruotsin kohdalla suomalainen kysyy oitis, miten toimi Ruotsin koronalinja, jota mestaroi valtioepidemiologi Anders Tegnell.

Keskivertosuoritus, Lankinen määrittelee. Alun järkyttäneiden vanhusten menehtymisten jälkeen Covid-19 ”kohteli Ruotsia hyvin samankaltaisesti kuin sen verrokkimaita”. 

Ruotsikaan ei voi pestä käsiään julkisessa terveydenhuollossa. Esimerkki: vielä pandemian alkuvaiheessa lähihoitajaksi pääsyyn ei vaadittu minkäänlaista koulutusta. Ja kysyttiin ja kysytään, kuka kantaa vastuun: Hallitus? Alueet? Vai kuka?

Venäjä on sitten kokonaan omassa väkivaltaisessa luokassaan. 

Venäjällä ei kiirehditty ottamaan omaa Sputnik-rokotetta. Luottamus siihen oli heikohkoa. 

Vallanpitäjien vainoharhaisuutta ja länsivastaisuutta katutasollakin pönkittivät salaliittoteoriat koronasta länsimaisten kapitalistien juonena. 

Meemiksi muodostuivat viruskammoisen Vladimir Putinin istunnot koomisten pitkien pöytien ääressä. Putinista tuli ulkomaailmasta eristäytynyt bunkkeripappa, kuten oppositio häntä pilkkasi. 

Kuinka ratkaisevaa se oli maailmankuvan yhä kieroutuessa, ja päätöksessä hyökätä kolmella rintamalla Ukrainaan? Historiantutkimus toivottavasti sen paljastaa.

Pandemia jätti monia kysymyksiä, henkisiä ruhjeita ja uhkia demokratialle

Muuttuuko mikään julkisessa terveydenhuollossa? Osaavatko muut viranomaiset reagoida ja toimia legitiimisti? Miten kansalaiset toimivat?

Luutuneiden hallintorakenteiden muuttaminen voi olla ylivoimaista, esimerkiksi Italiassa, missä yhdistyvät kansalaisten luottamuspula politiikan tekijöihin, ja näiden roikkuminen olemassa olevissa rakenteissa. 

Alueelliset identiteetit ovat korostuneet, toisaalta myös on käynyt ilmi, että niilläkin on sisäiset nousevat ja laskevat dynamiikkansa, kuten Katalonia ja Skotlanti osoittavat. 

Salaliittoteoriat ovat näkyvämmin joukossamme, kiitos digiteknologian, ja yhteiskunnallinen debatti vain kärjistyy.

Jussi Lankisen kirja on sujuva katsaus viime vuosiin, ja herättää miettimään tämän päivän ja huomisen Eurooppaa.