Kirja-arvio: Esko-pojan työläisten Kallio

Kallion yksi hipsteri-ikoneista on Harjutorin saunan neonvalo. Kotiharjussa on vihdottu ja kylvetty jo ennen viime sotia.

Pukuhuoneessa, miestenpuolella / valittiin ”kippurahäntää” / kaapin pohjalta / lauantaina

Näin, muun muassa, pikku-Esko näki ja koki saunoessaan pienenä isänsä kanssa Torkkelinmäellä.

Esko syntyi 1944 työläisperheeseen, yhden runonsa mukaan yksiöön, jossa asui kahdeksan hengen perheensä.

Pienestä lumilinnastaan kertoessaan: Oma yksiö, / sen yksiön ikkunan alla, / jossa asui seitsemän muuta / minun lisäkseni. Lumilinna toi pojalle ja kaverilleen Pätkälle hetken yksityisyyttä.

Kappale kaupungin historiaa

Myöhemmin elämässään Esko Hytönen kuvasi ja havainnoi kotikulmiaan ja ihmisiä runoina - ”dokumentoi kappaleen stadin historiaa”, kuten sanoo johdannossaan kirjan toimittanut kalliolainen kulttuurivaikuttaja Juhani Styrman, joka on myös avannut kunkin runon mikromaantieteellistä, sosiologista ja historiallista taustaa lyhyissä katsauksissaan.

Hesarin kulmilla on kunnianosoitus vuonna 2013 kuolleelle Hytöselle, Styrman kirjoittaa. Hytösen säkeitä loihtivat näkyväksi Laura Salaman piirrokset, välillä nostalgisesti, välillä nykypäiväisesti mutta kulmat yhä tunnistaen.

Sotien jälkeinen Pitkäsillan pohjoispuolinen Helsingin kantakaupunki oli yhä ahtaasti asuttua duunariperheiden kosmosta. Hytösen elämän valtasuoni oli Hesari, Helsinginkatu, kaupungin maineikkaimpia katuja.

Valkeat lakanat ja Amerikan tuulahdus

Kortteleissa pihakauppiaat huutelivat myytäväänsä, lakanat kuivuivat pyykkinaruilla, maito haettiin kivijalasta, nokikorarit kiipesivät katoille, työväki söi kansanravintoloissa (vaikka oli myös ”Amerikan tuulahdusta” tuovia Ehon kahviloita, joita pieni Esko ”vierasti”).

Pikkupojan elämä ei rajoittunut vain Hesarin liepeille. Etelässä houkutti Hakaniemen tori, pohjoisessa Alppiharju sekä Lintsin seutu kallioineen. Iso tai pieni elämänpiiri, mutta lapsuuden kotikulmat.

Runot ovat myös intiimejä, kaunistelemattomia ja herkkiä.

Itku tuli pakkasella

Ulkoisesti pehmeyttä ei sopinut näyttää, mutta kun talvi oli saanut sormet pökkelöiksi, oli käveltävä kotiin miten pääsi Haapaniemen kentältä, missä urheileminen oli ilmaista.

kädet kohmeessa, / kukaan ei auttanut / Kävelin kotiin / luistimet jalassa / Itkin ja kävelin / ja itkin / Se ei maksanut mitään

Viina ja muut päihteet ovat aina olleet Hesarilla ja Sörnäisten kurvissa monen ilo mutta monen turma. Juotiin pulituuriakin, puusepänlakkaa, josta suolan avulla otettiin pirtu talteen. Saimme kieleemme ”puliukon”.

Historia - milloin tulipalo, modernisaatio tai ajan hammas - ovat nielleet Sadan markan villat, komean Alppiravintolan, Alppilan lavan ja hyppyrimäen nykyisen Tauno Palon puiston reunalta.

Siitä hypättiin vain / ”lampisilla ja järvisillä”, / Voitto-siteillä tai rotanloukuilla / Mäkisuksia tuskin kellään

Eipä ole enää sisäpihojen isäntiä talkkareitakaan (vai onko, en tiedä)

Ei kaikki vanha ole kadonnut

Mutta on silti paljon tallella.

Paljon ihmisiä silloin, niin on yhä, mutta lapsia vähemmän.

Brakulla eli Brahenkentällä urheillaan kesät talvet, ja brankkarit ampaisevat töihinsä yhä samalta tontilta. Torkkelinmäki katuineen on yhä komea.

Alli Tryggin puistossa on nykyään kesäisin yrttilaatikoita. Raittiusaktivistin mukaan nimetyn puiston tunnetuin arvovieras lienee ollut Ässärykmentin muistoa syksyllä 1940 kunnioittamassa käynyt marsalkka Mannerheim.

Ja on jotain mikä katosi, mutta palasi. Ennen televisiota kulmilla oli useita elokuvateattereita. Eskokin niissä kävi katsomassa jännäreitä ja sotaelokuvia, joskus yönäytöksessä, ja hiippaili niistä kotiin peiton alle.

En kuullut, / kun äiti kysyi, / missä sä oot ollu / taas näin myöhään

Harjukadulla on nyt taas Riviera.

Syvää rakkautta kotikulmiin.