Kuusikymmentälukulainen M.A. Numminen nostatti pahennusta kotikylällään Somerolla – armeijassa upseeri simputti amerikanraudan omistajaa

Numminen on Someron suuri poika, tosin vielä suurempi tai ainakin populaarimpi lienee Rauli Somerjoki.

Lue myös: Kirja-arvio: Missä M. A. Numminen, siellä tapahtui

Baddingia ja M.A.:ta yhdisti paitsi lounaishämäläinen kunta, myös musiikki. Somerolla soitti vuonna 1965 rockia yhtye The Five Yes.

– Huomasin heti, että Rauli Somerjoella oli aivan ainutlaatuinen ääni, Numminen kirjoittaa muistelmateoksessaan Kaukana väijyy ystävä.

Numminen sanoo pyytäneensä bändiä soittamaan myös tangoa ja humppaa, ja nämäkin tyylit onnistuivat Baddingilta hyvin.

Nuorten musisoinnissa oli kuitenkin selvästi jotain sopimatonta, vaikkei heillä vielä 60-luvun puolivälissä ollut edes lähestyvän ajan tavaramerkkejä, hippihiuksia, kummallisia leveälahkeisia samettihousuja, leveäkauluksisisia paitoja tai reuhottavia t-paitoja.

Kotijammailusta ilkeät huhut kylillä

The Five Yes ”jammaili” myös Nummisen kotitalon yläkerrassa. Sellainenhan alakerrassa asuvia tietysti kauhistutti. Ja kylillä alettiin puhumaan, jo vähemmästä sanalla on ollut tapana kiertää.

– Myöhemmin sain kuulla valokuvaaja Olavi Virtaselta Somerolla kiertävästä jutusta, että kotini alakerrassa vuokralla asuva perhe oli hermostunut ja rouva epäili, että ”siellä Nummisella taidetaan harrastaa sitä alapään kulttuuria”.

Rock on tietysti rajaton riemu ja seksikin siihen usein yhdistetään – keinuen ja pyörien, fiilaten ja höyläten – mutta totuus oli tällä kertaa kaukana juorulehtiaineksesta.

Numminen oli lähdössä Helsinkiin ja juoruille piti saada loppu. Hän ei ehtinyt tavata alakerran rouvaa kasvotusten, joten tämän levittämät pitäjähuhut piti kuitata kirjeitse, aiheutettua meteliä anteeksipyydellen.

Mutta kirje jatkui.

– ”… mutta ilmoitin, että alapään kulttuuria ei vieraidemme kesken harjoitettu, jos rouva ja minä tarkoitamme asialla samaa. Minun käsittääkseni rouva aviovaimona harrastaa alapään kulttuuria, mutta minun tietojeni ja kokemukseni mukaan se ei kuulu lattian läpi eikä aiheuta häiritsevää ääntä ulkopuolisille.   

Badding vihelsi sävellykset kapellimestarille

Numminen ja Badding tekivät vuosien mittaan paljon yhteistyötä. Sen muistelija kertoo, että toisin kuin on yleinen luulo, Badding ei osannut kirjoittaa nuotteja. Sävellykset hän teki päässään ”ja vihelsi ne kapellimestarille tai muusikoille”.

Viina alkoi viedä Somerjokea jo 1970-luvulla, kun sukseeta ei ollut. Numminen yritti auttaa ystäväänsä vaikeuksissa muun muassa etsimällä ja tuottamalla hänelle biisejä.

– Badding ei lainkaan käyttänyt alkoholia niinä aikoina, kun teimme yhteistyötä, Numminen kirjoittaa 1960-luvusta.  

Nummisen muistelmat on kuin uudemman musiikin Kuka kukin on. Hän tuntui tuntevan kaikki Unto Monosesta Arja Saijonmaahan, DannystäRemu Aaltoseen, tietysti underground- ja jazzpiirit mukaan lukien – kirjailijoita, filosofeja, kielitieteilijöitä ja sosiologeja unohtamatta.

Vexi Salmen kanssa Numminen teki Antti Hammarbergin eli Irwin Goodmanin Hattulassa sijaitsevan kotitalon Ryysyrannan pakkohuutokaupan konkurssijuhlaan vuonna 1970 levyn, jolla Numminen itse lauloi Salmen kirjoittamat sanat.

Julkaisua ei kannata etsiä divareista, niitä on vain yksi kappale.

– Paikalla oli koko silloisten pop-artistien kerma. Tapaus herätti valtavasti mielenkiintoa, joten tilaisuudessa oli paljon lehdistön edustajia. Minä viihdyin juhlissa sensaatiojournalisti Veikko Ennalan seurassa.

Seksikohuotsikko Jyväskylän kesässä 

Vallitsevia konservatiivisia arvoja ja asenteita ärsyttämään valmis pilke silmäkulmassa vastustanut Numminen teki monia kappaleita erilaisista jo julkaistuista teksteistä, kuten lakipykälistä ja itävaltalaissyntyisen filosofi Ludwig Wittgensteinin teoksesta Tractatus logico-philosophicus (monella kielellä). 

Jos nykyään on olemassa seksihelle, Numminen hankitutti itsensä seksikohuotsikoihin jo kesällä 1966. 

Jyväskylän kesä -festivaaleilla Numminen The Five yes -bändin kera hankki esiintymisellä itsensä paitsi ylipoliisipäällikön kuulusteltavaksi, myös Ilta-Sanomien jupakasta kirjoittaman, ”Seksihäätö Jyväskylässä” -otsikolla hehkutetun jutun yhdeksi pääjehuksi.

Numminen et co. esittivät mm. seuraavat kappaleet: Nuoren aviomiehen on syytä tietää, Jenkka ulkosynnyttimistä, ja Laki epäsiveellisten julkaisujen levittämisen ehkäisemisestä. 

Kohu ja järkytys olivat tietysti valmiita, kuten pitikin. Paikalle saapui kaksi poliisiautoa. Numminen tivasi virkavallalta ja festivaalien taustavoimilta, että miten julkisiin teksteihin pohjautuvat sanoitukset voivat olla vastoin lakia. 

– Onko teidän mielestänne tekstit, joita kuka tahansa saattaa lukea vaikkapa kirjastoissa, rivoja, kun ne lauletaan?

Kohuihin aina valmista, veijarimaista Nummista käskettiin olemaan viisastelematta.

Kuten näkyy, 1960-luvulla seksuaalisuus oli vielä vaikea asia julkisesti käsiteltäväksi, sitä kun piti laissakin paimentaa. Armeija ei ollut tuolloin sen kevyempi instituutio. Talvi- ja jatkosodistakaan ei ollut kuin reilu kaksi vuosikymmentä.

Nummisen Dodge Dart ärsytti esimiehiä armeijassa

Kyllä, Mauri Antero meni armeijan harmaisiin joulukuussa 1966, ja aloitti varusmiespalveluksensa Helsingin ilmatorjuntarykmentissä Hyrylässä tuottamalla välittömästi pettymyksen ylemmilleen.

– Päivystäjällä oli valmiina partakone ja sakset, sillä hänelle oli ilmoitettu Nummisen olevan pitkätukkainen partaradikaali. Päivystäjän ei tarvinnut vaivautua. Olin iltapäivällä käynyt parturissa ja leikkauttanut tukkani lyhyeksi.

Nummisen suhtautuminen SA Int:n touhuihin oli camp-huumorin läpäisemää, tuolle ajalle arkisesta simputuksesta huolimatta.

Tiskivuoroja keittiössä piisasi, ja kun M.A. oli ostanut vanhempien kotitalosta saaduilla rahoilla Dodge Dart GT:n vuosimallia 1963, amerikanrauta oli liikaa eräälle päivystävälle upseerille (PU), joka todennäköisesti ajeli pienemmällä ja rapakon tällä puolella valmistetulla autolla.

Tämä ammattisotilas nimittäin kerran viivästytti Nummisen lomille lähtöä kiskaisemalla irti napin varusmiehen puserosta ja vaati ompelemaan sen takaisin. Puolentoista tunnin päästä PU muka ihmetteli, että mitä Numminen vielä tekee kasarmilla.

Piristyslääkkeessä olikin amfetamiinia

Numminen halusi kuitenkin päästä takaisin siviilielämään tykkimiehenä seitsemässä kuukaudessa.  

Meno ei ollut henkisesti erityisen inspiroivaa. Olo tuntui tyhjältä ja siksi väsyneeltä. Siviililääkärin vastaanotolta löytyi apu, tymäkkä resepti, joka tehosi ja teki ”pirteäksi ja rennoksi”, eikä ihme.

– Tämä on maailman vaarallisin yhdistelmä! En missään tapauksessa kirjoita teille tätä lisää!, varuskunnan valkotakkinen järkyttyi Nummisen nauttimaa amfetamiinin ja barbituraatin yhdistelmää.

Aliupseerikouluun Nummisen vei, ei vauhtilääke, vaan noussut kunto. Ruotuväkiajan pitkittyminen oli ihan oma vika. Hän nimittäin unohti varusmiesmaailman kultaisen säännön: Älä ole koskaan ensimmäinen, äläkä viimeinen. 

40 kilometrin hiihtomarssi täyspakkauksella oli sen verran voimia koetteleva, että vain harva selvisi rinta rottingilla takaisin. Nummisen rottinki kesti. Kapteeni huomasi ”kuntouhoa” tihkuvan, ja siten ”ratkaisevan virheen” tehneen tykkimiehen.

Numminen yritti vängätä, ettei halua aliupseerikouluun.

– Teillä ei ole oikeutta kieltäytyä. Teidät määrätään aliupseerikouluun! Voitte poistua!

Siellä Numminen sävelsi paitsi Ojankaivuualiupseerien marssin, myös Jenkan hevosen puhdistamisesta (teksti löytyi nummismaisesti suoraan Sisäpalveluohjesäännöstä). Sen maine kiiri kauas armeijan harmaiden ulkopuolellekin.  

Opiskelurahoja kirjoittamalla miestenlehteen

Harva opiskelija oli tai on kroisos, eikä Numminen ollut poikkeus. Kaikkia vanhempien kodin myynnistä saatuja rahoja hän ei halunnut tuhlata Helsingin baareissa – baarien miehen maineen hän sai huomattavasti myöhemmin kirjoitettuaan kirjan suomalaisista katoavista keskiolutbaareista.

Kirjoittaminen oli Nummiselle luontevaa, joten toimittajana saattoi tienata artistitulojen lisäksi. Suosikki jo oli hänen juttujaan julkaisut. Nyt oli vuorossa aikuisempaa makua.

Jallu. ”Sukupuolisesti värittyneitä juttuja”. Tällaiseen kustantaja kehotti Nummista käyttämään mielikuvitustaan, kirjaimellisesti.

– Jutut voivat kyllä olla ihan sinun itse keksimiäsi.  

Numminen avusti noihin aikoihin myös muun muassa naistenlehti Monalisaa, tv-lehti Katsoa ja Nyrkkipostia. Jälkimmäiseen hän mm. kirjoitti jutun otsikolla ”Mies söi eväänsä ja kuoli”.

Nummisen kirja on anekdoottien aarreaitta.

1960-luvulla hän siis irvi ja pilaili underground-hengessä moraalikäsityksille, joiden aika olikin jäädä aikojen muutosten tienpientareelle.

Nummisen ja kumppaneiden tekosten ja toiminnan keskeinen käyttövoima oli huumori ja leikkisä vapaamielisyys vuosikymmenen asenteiden vapautumisen hengessä. Skandaalin aiheuttaminen oli aina elämys tai muuten hauskaa!

Helga-neiti ärsytti stalinistit 

Kulttuuripiireissä pyöri tuolloin paljon jäsenkirjavasemmistolaista tai muuten vasemmisto- ja arvoliberaalihenkistä väkeä.

1970-luvulla kulttuuripiireissä joiltakin hymy kuitenkin katosi, katse tuimentui, otsa rypistyi ja ajatukset kahliutuivat Neuvostoliiton sokeaan ja robottimaiseen ylistämiseen. Näihin stalinisti-henkisiin vähemmistökommunisteihin Numminen ei koskaan lukeutunut, ei edes halunnut.

Saksalaisen kulttuurin suuri ystävä M.A. oli tehnyt kotimaisen version kappaleesta Ich hab’ das Fräulein Helen’ baden seh’n. Kuten kappaleen nimi kertoo, kyseessä on Nummis-legenda Olen nähnyt Helga-neidin kylvyssä.   

Pieni esimerkki sanoista: Olen nähnyt Helga neidin kylvyssä ihanaa / Voi jopa nähdä kuinka pohje siellä vilahtaa / Vasta itseä pitää miehenä / Kun Helgan pohkeen voi nähdä kylvyssä

Kappaleen sanat eivät ole erityisen rohkeat, eivät tainneet olla edes silloin kun Numminen kiekaisu ”ihanaa” radiossa ensimmäisen kerran kuului.

Kyseessä lienee ollut porvarillinen hapatus, ainakin näkyvästi ja äänekkäästi kulttuuriskenessä vaikuttaneiden stalinistien mielestä (liekö kappaleen saksalainen alkuperä antanut poliittiselle tuomiolle lisäpontta).

– Vähemmistöläiset nimittivät kappaletta pornolauluksi, minun selkäni takana tietenkin; kukaan ei tullut sanomaan sitä minulle päin naamaa. Mutta ”koirat haukkuvat, karavaani kulkee”.

Biisiehdotus Elvikselle

Kokeellista elektronista musiikkia, humppaa, tangoja, uusrahvaanomaisuutta, lastenmusiikkia, jatsia, klassista, rockia, progea, elokuvamusiikkia, mainosmusiikkiakin. Nummisen musiikkiskaala on olut laaja kuin Pedro Hietasen haitarinpalkeet leveimmillään.

Mahtuu sinne myös yritys saada biisi Elvikselle.

Badding Somerjoella oli kova halu saada nimeä myös ulkomailla. 1975 Numminen tuotti tälle singlen, a-puolella Lights, b-puolella Feel Love.

– Minusta Lights oli kuin suoraan Elvis Presleylle tehty, kun ajattelin hänen monia hienoja balladejaan. Badding suostui siihen, että lähettäisin levyn Elviksen managerille. En saanut selville päämanagerin Tom Parkerin yhteystietoja Los Angelesissa, mutta minulle vakuutettiin toimistosta, että vastaanottaja olisi someone very important ja lähetin levyn saatekirjeen kera.

Olisiko U.S Postal Service hukannut postipaketin? Parkerin toimistosta ei koskaan tullut vastausta minkään tärkeysasteen henkilöltä.