Kimi Räikkösen luottomies onnellinen yhteisistä muistoista – ”Ei hän liian kauaksi lähde”

Kimi Räikkösen jäähyväiset Ferrarin väelle kauden kahden jäljellä olevan F1-kisan jälkeen eivät ole lopulliset hyvästit, sillä suomalaiskuljettaja on myös Sauberilla osa Ferrari-perhettä.

C Moren haastattelussa viikonlopun Meksikon GP:ssä vieraillut Ferrarin yleismies Gino Rosato on tuntenut Räikkösen jo yli kymmenen vuoden ajan ja ystävystynyt tämän kanssa.

Rosatolle Yhdysvaltain voitto oli tunteikas monesta syystä. Abu Dhabissa tunteet nousevat varmasti uudelleen pintaan, mutta Rosato muistuttaa, että Räikkönen nähdään F1-varikolla myös ensi vuonna.

– Hän ajaa Ferrarin voimalla ensi kaudella, joten ei hän liian kauaksi lähde, Rosato viittaa Sauberin voimanlähteeseen.

– Hän pyörii edelleen täällä ja ajaa vielä kaksi vuotta Alfa Romeolla, joka liikkuu Ferrarin moottorilla. Olen varma, että käyn moikkaamassa häntä ja hän tulee katsomaan meitä.

Räikkönen aina onnellinen, nyt vain eri tavalla

Räikkösen kohtelu suututti monet syksyllä, kun Ferrari päätti pitkän jahkailun jälkeen olla jatkamatta suomalaisen sopimusta. Kimi vastasi ajamalla paalupaikalle tiimin kotikisassa Monzassa. Hän on kuitenkin vakuuttanut olevansa onnellinen uudesta siirrostaan.

– Se oli oikea aika kaikille. Meillä oli hieno ajanjakso, ja voitimme maailmanmestaruuden yhdessä. Hän on ollut täällä pitkään, mutta tulevaisuus koittaa kaikille, ja nyt oli oikea aika tehdä se, Rosato kommentoi.

Perheen tulon myötä Räikkönen on saanut elämälleen uuden kiintopisteen, jonka ympärillä kaikki muu on vähemmän merkityksellistä. Rentous on näkynyt kuskin hymyilevässä olemuksessa.

– Aika varmaankin muuttaa meitä kaikkia. On eri asia, kun olet 25 tai 35 vuotta – sinusta tulee isä ja menet naimisiin, Rosata arvioi.

– Hän on eri tilanteessa elämässään. Hän oli aiemmin onnellinen jätkä eri tavalla kuin nyt. Hänellä on mahtava vaimo, Minttu, ja kaksi kaunista lasta. Hän on onnellinen kaveri eri tavalla.

Lue myös:

    Uusimmat