Kimi Räikköseltä vaikuttava esimerkki Robin-poikansa, 5, ajotaidoista – "Luotan häneen jollain omituisella tavalla"

Kimi Räikkönen on kertonut F1:n laajassa haastattelussa poikansa Robinin kartingautoilusta, ja siitä, miten hän ei halua luoda pojalleen liian suuria paineita harrastuksen parissa.

Räikkönen on tottunut heräämään aikaisin viettääkseen aamut lastensa Robinin, 5, ja Riannan, 3, kanssa. Koronaviruksen aiheuttaman kisatauon myötä perheen keskeinen vapaa-aika on lisääntynyt runsaasti.

Vielä jokin aika sitten yhteiset aamut lasten kanssa tarkoittivat leluautoilla leikkimistä olohuoneen matolla, mutta nykyään Räikkönen voi haistaa bensan tuoksun myös hänen poikansa kartingharrastuksen parissa.

– Viime kesänä Robin kertoi useampaan otteeseen, että hän haluaisi kokeilla. Me veimme hänet sinne kerran, jonka jälkeen me olemme käyneet 10 kertaa yhdessä. Hän pitää siitä hyvin paljon, ja niin pitkään kun hän nauttii siitä, teemme sitä.

Räikkösen tekisi varmasti mieli jakaa pojalleen kaikenlaisia oppeja, joita hän on vuosien varrella formularadoilta poiminut. Suomalaistähti ei kuitenkaan ole halunnut ryhtyä Robinin valmentajaksi hänen ollessa vielä näin nuori.

– En kerro hänelle mitään ohjeita. Pyydän häntä vain olemaan varovainen ja välttelemään hulluuksia. En kerro hänelle minne hänen tulisi ajaa tai ota kierrosaikoja. Haluan hänen vain nauttivan siitä. Se on hyvä harrastus, Räikkönen jatkoi.

– En katso sitä niin, että onko hän siinä hyvä vai huono. Onko hän hyvä? En tiedä. Hän täytti juuri viisi. Jos hän nauttii siitä ja haluaa jatkaa ajamista 3-4 vuoden päästä, ehkä me tulemme siinä vaiheessa katsomaan tilannetta eri tavalla. Mutta juuri nyt olen vain iloinen, että hän tykkää jostain.

– Luotan häneen jollain omituisella tavalla. Motocross-pyörällä jarruttamisen ja kaasuttamisen opettelu kesti useita kuukausia. Nyt hän menee täydellä nopeudella! Toistaiseksi mitään ei ole tapahtunut, Räikkönen vastasi kysyttäessä siitä, miten huolissaan hän on Robinin puolesta.

Räikkösen oma ura moottoriurheilun parissa lähti käyntiin kolmen vuoden ikäisenä motocross-pyörän selässä. Ei ole siis yllättävää, että myös Robin on saanut ensikosketuksensa moottoriurheiluun kaksipyöräisen kautta, saman ikäisenä kuin hänen isänsäkin.

– Hän pitää siitä, hän ajoi motocross-pyörää jo kaksi vuotta sitten. Se on kiva että hän haluaa kokeilla ja oppia uusia asioita.

Räikkösen 3-vuotias tytär Rianna on myös yrittänyt pysyä hänen isänsä ja veljensä perässä moottoriurheilun parissa.

– Tietysti nyt kun lapset ovat hieman nuorempia, he yrittävät matkia sisaruksiaan jatkuvasti. Hän (Rianna) on hyvin itsepäinen. Hän uhkaa ajavansa isompana Robinin go-kartia. Juuri nyt hän ajaa sähkömönkijää. Hän pitää myös normaaleista tyttöjen jutuista. Välillä hän laittaa Robinin koville, se on ajoittain melkoista sekasortoa!

Lue myös:

    Uusimmat