Kimi Räikköseltä painokasta puhetta väleistään Sebastian Vetteliin – "En näe syitä"

Kimi Räikkönen on jakanut painokkaan puheenvuoron väleistään hyvään ystäväänsä Sebastian Vetteliin. Räikkönen kaasutteli saksalaiskuskin kanssa Ferrarilla F1-tallikavereina kaudesta 2015 tähän vuoteen.

Jatkossa kaksikko on eri teillä, kun Vettel jatkaa Ferrarilla mutta Räikkönen ajaa seuraavat kaksi sesonkia Sauberilla. Räikkösen mukaan mikään ei tule kuitenkaan muuten muuttumaan.

– Olen varma, että tulemme näkemään toisiamme usein, Räikkönen sanoi F1Today.netin mukaan.

– En usko, että mikään on muuttunut ensimmäisestä tapaamisesta tähän päivään. En näe syitä, miksi se muuttuisi, vaikka emme kisaa samassa tiimissä. Me tulemme pysymään ystävinä, ja olen varma, että matkustamme joskus yhdessä ja näemme toisiamme, Jäämies jatkoi.

Vettelin Ferrari-tallikaverina ajaa jatkossa nuori monacolaiskuski Charles Leclerc, joka debytoi formula ykkösissä tänä vuonna Sauberilla.

– Uskon, että olemme kilpakumppaneita samalla lailla kuin Kimi ja minä olimme. Sitä yrittää aina olla ensimmäinen, ja jos tekee sen, lyö kaikki muut, myös talikaverinsa, Vettel sanaili. 

– Tiedämme myös, että haluamme palauttaa Ferrarin takaisin voittojen tielle. Hänellä on tietysti eri uravaihe menossa kuin minulla, mutta aika näytää. Sen myötä, mitä tiedän nyt ja kuinka tunnen hänet, hän vaikuttaa hyvältä jätkältä, saksalaiskuski jatkoi.

Lue myös:

    Uusimmat