Kimi Räikkönen nähnyt koko ajan tallikaverinsa vauhdin: ”No en tiedä, onko kehittynyt”

Kimi Räikkösen mielestä on ollut vain ajan kysymys, milloin Alfa Romeon tallikaveri Antonio Giovinazzi alkaa löytää suuntansa ensimmäisellä kokonaisella F1-kaudellaan.

Italialainen Giovinazzi sai vaikean alun uudessa tiimissään, kun rutkasti kokeneempi Räikkönen toi Alfa Romeolle yksinään pisteitä kauden neljässä ensimmäisessä kisassa.

Aika-ajoissa ensimmäiset onnistumisensa saanut Giovinazzi nappasi viimein avauspisteensä Itävallan GP:n kymmenennellä sijallaan. Räikkönen on saanut seurata vierestä nuoren kuskin toimintaa, joten varsinaisesta tason nostosta ei ole hänen mukaansa kyse.

– No en mä tiedä, (onko) kehittynyt. Ehkä enemmän hän on saanut asioita menemään niin kuin haluaa, Räikkönen arvelee C Morelle.

– Aina hän on ollut nopea kuski. Joskus asiat menevät vähän paremmin kuin toisina viikonloppuina. Ehkä hän on löytänyt vähän niitä asioita, joista itse tykkää ja mihin suuntaan pitää mennä.

– Kyllä se siitä, kun kokemusta tulee, niin varmasti tulee se kokonaisuuskin paremmin, Räikkönen tsemppaa.

Giovinazzi ehti ajaa kaudella 2017 kaksi kisaa tuuratessaan Sauberilla loukkaantunutta Pascal Wehrleinia. Hän toimi vuosien ajan Ferrarin reservikuskina, ja nousi lopulta 25-vuotiaana kisakuskiksi.

Lue myös:

    Uusimmat