Kilojen vuoksi kiusaaminen voi johtaa lihottavaan kierteeseen – vaarassa myös normaalipainoiset lapset

Lähes joka neljäs suomalaislapsi ja -nuori on ylipainoinen. He saattavat olla painonsa vuoksi alttiita joutumaan kiusaajien kohteeksi. Tuoreen yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan kiusaaminen liikakilojen vuoksi on nimittäin yleistä – ja voi johtaa lihottavaan kierteeseen.

Ylipainon vuoksi kiusatut lapset näyttävät kerryttävän vuosittain 33 prosenttia enemmän painoa kuin lapset, joita ei painon vuoksi kiusattu, tiivistävät Yhdysvaltain terveysviraston tutkijat tiedotteessaan. Löydökset vihjaavat, että negatiivinen lähestyminen ei auta muuttamaan liikakiloihin johtavia tapoja ja auta laihtumaan.

Yli puolet ylipainoisista lapsista oli joutunut kiusatuksi

Pediatrics Obesity -julkaisussa ilmestyneessä tutkimuksessa tarkasteltiin 110 lasta ja nuorta, joiden keski-ikä tutkimuksen alkaessa oli noin 12 vuotta. Lapset olivat joko itse ylipainoisia tai heidän vanhempansa olivat ylipainoisia tai lihavia, vaikka lapsi itse olikin normaalipainoinen. Vanhempien liikakilojen on huomattu lisäävän riskiä lapsen ylipainoon ja lihavuuteen.

Tutkimuksen alussa lapset vastasivat kyselyyn, jossa kartoitettiin heidän kokemaansa kiusaamista painon vuoksi. Ylipainoisista lapsista 62 prosenttia oli kokenut tulleensa kiusatuksi painonsa vuoksi vähintään kerran. Lihavien vanhempien lapsista samanlaista kiusaamista oli kokenut 21 prosenttia.

Kyselyn jälkeen lapset osallistuivat vuosittaisiin seurantoihin, jotka kestivät keskimäärin 8,5 vuoden ajan, osalla lapsista jopa 15 vuoden ajan.

Tutkijat huomasivat, että ylipainon vuoksi kiusatut lapset kerryttivät painoa vuodessa keskimäärin 33 prosenttia enemmän ja kehon rasvaa 92 prosenttia enemmän kuin lapset, joita ei oltu kiusattu.

Kiusaaminen ei edesauta laihtumista

Tutkijoiden teorian mukaan painoon liitetyt negatiivisen käsitykset voivat saada lapset jämähtämään epäterveellisiin käyttäytymismalleihin, kuten ahmintaan ja liikunnan välttelyyn. Painonsa vuoksi kiusatut lapset eivät välttämättä uskalla mennä kuntosaleille tai lenkkipoluille, sillä he pelkäävät samanlaisen käytöksen jatkuvan.

Toinen mahdollinen selitys on, että kiusaamisesta koitunut stressi lisää kortisoli-hormonin tuotantoa, mikä voi johtaa painon kertymiseen sekoittamalla aineenvaihduntaa ja lisäämällä ruokahalua. Lisäksi kiusaamisesta aiheutunut masennus ja ahdistus voivat johtaa häiriintyneeseen syömiseen.

Ylipainon vuoksi kiusaaminen on yleistä

Vaikka tutkimus ei osoita syy-seuraussuhdetta kiusaamisen ja kilojen kertymisen välillä, huomauttavat tutkijat, että kiusaaminen oli selvästi yhteydessä ajan myötä kertyneeseen painoon.

Texasin yliopiston lastenlääketieteen apulaisprofessori Stephen Pont muistuttaa National Public Radion haastattelussa, että läntisessä maailmassa ylipainon vuoksi kiusaaminen on hyvin yleistä. Isompikokoiset henkilöt esitetään monesti huvittavassa valossa, mikä voi loukata ylipainoisten tunteita. Loukkaantuminen puolestaan voi johtaa ylipainoa ruokkivaan kierteeseen.

10:36
Videolla kysytään, kuinka suuri ongelma lasten ylipaino on.

Lue myös

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Olemme päivittäneet MTV Oy:n tietosuojakäytännön. Päivityksen yhteydessä Mediahub Oy:n tietosuojakäytäntö on yhdistetty osaksi MTV:n tietosuojakäytäntöjä. Lue lisätietoja tästä.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja