Kiinnostaako avoin suhde? Psykoterapeutti kertoo, mitä se vaatii toimiakseen

Psykoterapeutti kertoo, mitä avoin suhde vaatii toimiakseen.

Avoimet suhteet herättävät kiinnostusta ja niistä puhutaan aiempaa enemmän. Huomenta Suomessa vieraillut psykoterapeutti ja Väestöliiton parisuhdekeskuksen johtaja Heli Vaaranen kertoo, millaiselle ihmiselle tällainen suhdemalli sopii ja keille välttämättä ei.

Avoin suhde tarkoittaa parisuhdetta, jossa kummallakin osapuolella on lupa olla seksuaalisessa kanssakäymisessä muidenkin kuin oman kumppanin kanssa.

Ole hyvin valmis joustamaan!

Vaaranen kertoo, että kiinnostus ja uteliaisuus suhteen avaamista kohtaan on lisääntynyt. Avoin suhde ei kuitenkaan välttämättä ole kaikille toimiva.

– Täytyy olla todella kyvykäs joustamaan, hän sanoo.

– Mustasukkaisuus ominaisuutena ei sovi avoimiin suhteisiin. Omistuksen halu ei sovi.

Vaaranen muistuttaa, että avoin suhde ei ole yhden ihmisen asia vaan se pitää sopia kahden ihmisen välille.

Näissä tilanteissa avoin suhde ei ole hyvä idea

Avointa suhdetta ei Vaarasen mukaan kannata ottaa vaihtoehdoksi silloin, kun ollaan vasta solmimassa liittoa, suunnittelemassa perheen perustamista tai ollaan menossa naimisiin.

– Pitäisin sen aika kaukana avoimista suhteista.

Monien tunteet pelissä

Vaaranen kertoo, että avoimessa suhteessa kyse ei ole vain siihen ryhtyvistä osapuolista. Se koskee myös muita osapuolia, jotka kytkeytyvät tähän ihmissuhteeseen.

– Hekin ovat siinä emotionaalisesti mukana, voivat rakastua, loukkaantua, tulla mustasukkaisiksi. 

– On hyvin suuri mahdollisuus on saada isoja tunteita aikaan monella taholla.

Mitä psykoterapeutti sanoisi niille, jotka pohtivat suhteen avaamista? Entä miten asiasta pitäisi puhua, jos jollakulla on lapsia? Katso koko haastattelu yltä.

Lue myös:

    Uusimmat