Itä-Kiinassa kymmenissä ihmisissä on havaittu uutta virusta, joka osoittaa, miten helposti virukset siirtyvät eläimistä ihmisiin. Uuden Langya-viruksen löytymisestä kertoo CNN.
Langya henipaviruksesta (layV) ei ole raportoitu kuolemantapauksia, mutta sitä havaittiin Kiinassa 35:ssä ihmisessä vuosien 2018-2021 aikana.
– Aliarvioimme valtavasti zoonoositapausten määrän maailmassa. Langya-virus on vain jäävuoren huippu, sanoi Hongkongin yliopiston professori ja uusien virusten asiantuntija Leo Poon.
Viruksesta ei odoteta uutta pandemiaa, mutta tutkijoiden mukaan se kuitenkin osoittaa, että zonoottisia leviämistä tapahtuu useammin kuin luullaan.
Duken ja Singaporen kansallisen yliopiston professori Linfa Wangin mukaan on ehdottoman tärkeää, että aktiivista seurantaa harjoitetaan avoimesti ja kansainvälisessä yhteistyössä, jotta uudesta viruksesta ei tule terveyskriisiä.
Juttu jatkuu videon ja linkin jälkeen
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.
