Apinarokkoon sairastunut Matt kertoo, millainen tauti on: "Ette halua tätä"

Amerikkalainen Matt Ford sairastui apinarokkoon. Hän keräsi miljoonayleisön kerrottuaan TikTokissa kokemastaan.

Terveysviranomaiset ovat havainneet Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa tuhansia tapauksia harvinaista apinarokkoa. Tautia on löydetty myös Suomesta. YK:n alainen Maailman terveysjärjestö WHO on julistanut apinarokon kansainväliseksi kansanterveysuhaksi

Amerikkalainen Matt Ford sairastui tautiin kesällä 2022 ja päätti kertoa TikTokissa kokemastaan. Hänen videonsa on kerännyt jo 1,3 miljoonaa katselukertaa.

"Huomasin pari näppylää, joita en aiemmin ollut huomannut"

Ford oli kuullut apinarokosta sosiaalisen median kautta, muttei tiennyt taudista paljoakaan. Kaikki muuttui, kun hän sai ystävältään soiton mahdollisesta altistumisesta. Ford päätti heti tarkastaa koko kehonsa.

– Huomasin pari näppylää, joita en aiemmin ollut huomannut, Ford kuvasi CNN:lle etäyhteydellä; mies on Los Angelesissa eristyksessä kotonaan.

Fordista näppylät näyttivät finneiltä tai sisään kasvaneilta karvoilta. Hän päätti kuitenkin hakeutua apinarokkotestiin.

"Edes kipulääkitys ei turruttanut täysin"

Muutamaa päivää myöhemmin saapunut tulos oli positiivinen. Ford ei ollut yllättynyt: finnimäiset näpyt olivat suurentuneet ja täyttyneet nesteellä. Ne myös aiheuttivat kipua. Ford koki myös olonsa flunssaiseksi.

Osa haavaumista oli hyvin kivuliaita, ja Ford joutui hakemaan lääkäriltä kipulääkereseptin niitä varten.

– Se osoittautui hyödylliseksi, koska kykenin viimein nukkumaan läpi yön. Edes kipulääkitys ei kuitenkaan turruttanut minua täysin. Se vain teki olostani suunnilleen siedettävän, jotta saatoin nukahtaa uudelleen, hän kuvaa.

Jutun alussa olevalla videolla Matt kertoo, millaisia oireita tauti aiheutti. 

TikTokissa Ford varoitti muita ikävästä taudistaan.

– Hei, olen Matt. Minulla on apinarokko, se on p*rseestä ja te ette halua tätä, hän kuvaili.

"Ei tähän pitäisi liittyä minkäänlaista stigmaa"

Ford halusi videollaan jakaa tietoa taudista, koska moni hänen lähipiiristään on jo sairastunut. Vastaanotto on ollut positiivinen.

– Ei tähän pitäisi liittyä minkäänlaista stigmaa. Se on vain epäonninen käänne, hän kuvaa.

Ford kertoo näkevänsä tilanteessa paljon yhtäläisyyksiä HIV- ja AIDS-epidemiaan ja pitävänsä hallituksen toimia taudin tiimoilta hitaina: mies toivoisi esimerkiksi rokotteita nopeammin jaettaviksi. Hän korostaa, ettei tautiin liity mitään häpeää.

– Uskon, että monesti vaikeneminen on vihollisemme. Olen iloinen siitä, että saan jakaa tietoa ihmisille.

Jatkovideossaan Ford kertoi toipuneensa hyvin ja selvinneensä taudista.

Katso myös: Miten pitää toimia, jos epäilee apinarokkoa?

Lue myös:

    Uusimmat