Onko tässä eläin, joka levitti vaarallisen koronaviruksen ihmiseen Kiinassa? Geenitutkimus antaa vihiä taudin mahdollisesta alkuperästä

Uudenlaiseen koronavirukseen kuollut jo 17 – miten Suomi varautuu tautiin? 5:28
Miten Suomi on varautunut Wuhanin koronaviruksen leviämiseen? Katso video!

Kiinan Wuhanista alkunsa saanut, uudenlainen koronavirus saattoi levitä ihmiseen käärmeestä, uutisoi CNN.

Uusi koronavirusepidemia on askarruttanut tutkijoita siitä asti, kun vuoden vaihteessa joukko wuhanilaisella kalatorilla vierailleita ja työskennelleitä ihmisiä sairastui vakavasti.

Sittemmin koronaviruksesta on tullut huolestuttava epidemia, joka on sairastuttanut Kiinassa jo yli 570 ihmistä ja aiheuttanut ainakin 17 ihmisen kuoleman. Nyt on varmistettu, että tauti leviää myös ihmisestä toiseen läheisessä kontaktissa.

Leviää eläimestä ihmiseen

Kun uudesta taudista saatiin vihiä, viranomaiset alkoivat välittömästi epäillä sen tarttuneen ihmisiin kalatorilla olleista elävistä tai kuolleista eläimistä. 

Torilla myydään kalojen lisäksi useita muitakin ruoaksi tarkoitettuja eläimiä, ja koska koronaviruslajien ei ole aiemmin havaittu levinneen merenelävien kautta, tutkijoiden epäilys kohdistui muihin eläimiin.

Wuhanin koronavirus muistuttaa geneettiseltä koodiltaan Sarsia. Koronaviruksiin kuuluvat, ihmiselle hengenvaaralliset sars- ja mers -virukset, tarttuivat ihmiseen lepakosta väli-isännän kautta. Sarsin tapauksessa väli-isäntänä toimi sivettikissa ja Mersin tapauksessa dromedaari.

Geneettisen koodin tutkimus antaa vihiä

Nyt tutkijoilla on hypoteesi eläimestä, joka on saattanut levittää Wuhanin koronaviruksen ihmiseen. 

Geneettisen koodin tarkempi analyysi on osoittanut viitteitä siitä, että väli-isäntä on tässä tapauksessa käärme. Luonnossa lepakko on käärmeen saaliseläin ja kalatorilla on myyty esimerkiksi lintujen ja jänisten lisäksi myös käärmeitä. CNN:n mukaan kyseinen käärmelaji saattaa olla hyvin myrkkyllinen kratti.

Jotta hypoteesi saadaan todistettua, tutkijoiden tulisi etsiä ja paikantaa virus torilla myydyistä käärmeistä. Hankalaksi tästä tekee se, että epidemian jälkeen kalatori päätettiin sulkea ja desinfioida.

Kaupunki eristyksissä

WHO aikoo tänään arvioida vielä uudelleen, pitäisikö Wuhanin koronavirus julistaa kansainväliseksi terveysuhaksi.

Tauti on päässyt leviämään Wuhanista Kiinan sisällä muihin kaupunkeihin sekä levinnyt jo Kiinasta Japaniin, Hongkongiin, Etelä-Koreaan, Taiwaniin, Thaimaahan ja Yhdysvaltoihin.

Eilen illalla Wuhan ilmoitti katkaisevansa lento- ja junaliikenteen kaupungista välttääkseen viruksen leviämisen laajemmalle. Lisäksi bussi- ja metroliikenne on suljettu ja kaupungin asukkaita on pyydetty olemaan matkustamatta pois kaupungista.

Lue myös:

    Uusimmat