Sairastumisia ei ole aiheuttanut yksittäinen tuote vaan erilaiset multatuotteet.
Tänä vuonna poikkeuksellisen monen legionelloosiin eli legioonalaistautiin sairastuneista epäillään saaneen legionellabakteerin mullasta.
Tartuntatautirekisteriin on kirjattu tälle vuodelle 41 legionelloositapausta. Määrä on melko korkea, sanoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) ylilääkäri Leif Lakoma, sillä viime vuonna tartuntoja kirjattiin 52.
– Tänä vuonna on poikkeuksellista, että meidän tietojemme mukaan aika suuri osa näistä tartunnoista on liittynyt multakontaktiin, Lakoma kertoo STT:lle.
Legionelloosi on kuumetauti, johon liittyy yleensä myös keuhkokuume. Taudin aiheuttavat luonnonvesissä ja maaperässä elävät legionellabakteerit. Lakoman mukaan taudin saa useimmiten vedestä, mutta THL ja Ruokavirasto varoittivat toukokuussa multa- ja kompostituotteisiin liittyvästä legionellariskistä.
Lakoman mukaan legionellaa on kaikessa mullassa jonkin verran, mutta tällä hetkellä ei tiedetä, onko sitä tavallista enemmän. Sairastumiset voivat liittyä myös ihmisten käyttäytymiseen, eli esimerkiksi siihen, että mullalta ei ole suojauduttu kunnolla.
