Mainos

Kiina valmis yhteistyöhön tuoteturvallisuudessa

Kiina suhtautuu vakavasti kansainvälisiin huoliin. Viimeksi eilen leluvalmistaja Mattel ilmoitti jälleen vetävänsä Kiinassa valmistettuja leluja markkinoilta.

Kiinan presidentti Hu Jintao sanoo Kiinan olevan valmis parantamaan yhteistyötä tuoteturvallisuuden kohentamiseksi.

- Kiina on valmis ja halukas työskentelemään kansainvälisen yhteisön kanssa parantaakseen laadunvalvontaa, Hu sanoi Aasia ja Tyynenmeren maiden APEC:n huippukokouksen lehdistötilaisuudessa.

Hu toteaa Kiinan suhtautuvan kansainvälisiin huoliin tuoteturvallisuudesta vakavasti.

Kiinalaisten tuotteiden maine on kokenut viime aikoina kolauksia. Kauppojen hyllyiltä on vedetty esimerkiksi leluja ja hammastahnaa. Viimeksi eilen leluvalmistaja Mattel ilmoitti vetävänsä markkinoilta satojatuhansia Kiinassa valmistettuja leluja lyijypitoisen maalin takia.

EU kaipaa lisää valvontaa kiinalaistuotteisiin

Jo ennen viimeisintä Mattel-kohua EU-komissio varoitti, että se voi turvautua jopa kaupparajoituksiin, jos Kiina ei muuten tehosta toimintaansa. Komissio odottaa tiukennusta Eurooppaan tuotujen tuotteiden seuraamisessa lokakuuhun mennessä.

EU aikoo tuoreimman kohun takia myös selvittää, toimiiko sen oma valvontajärjestelmä kunnolla. EU-tason kuluttajajärjestö BEUC:n mukaan nykyinen järjestelmä on sekava, eivätkä kaikki jäsenmaat valvo lakeja riittävän tarkoin.

Eurooppalaiset ja amerikkalaiset yhtiöt teettävät tuotteita Kiinassa usein äärimmäisen alhaiseen hintaan. Tämä näkyy usein myös tuotteiden laadussa.

(MTV3-STT-Reuters)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.