Kiina siirtänyt uiguureita vankileirimäisiin olosuhteisiin, hyötyjien joukossa Nokia – "Kaikki tietävät, että he eivät tulleet omasta tahdostaan"

Kiina on siirtänyt kymmeniä tuhansia uiguurimuslimeita tehtaisiin eri puolille maata pakkotyötä muistuttaviin olosuhteisiin, kertoo australialaisen ajatushautomon raportti.

Osassa tehtaista valmistetaan raportin mukaan tunnettujen kansainvälisten brändien, esimerkiksi Applen ja Niken, tuotteita tai niiden osia.

Raportin mukaan mahdollisesta epäilyttävästä käytännöstä hyötyy suoraan tai epäsuorasti myös suomalainen verkkolaiteyhtiö Nokia. Nokia löytyy raportin 83 yrityksen listalta, mutta yrityksen yhteyttä uiguureihin ei täsmennetä.

The Australian Strategic Policy Instituten (ASPI) raportin mukaan siirroissa kyse olisi seuraavasta vaiheesta Kiinan niin kutsutuilla uudelleenkoulutusleireillä.

Kiinan on kerrottu vieneen jopa miljoona uiguuria vankileirimäisiin olosuhteisiin Xinjiangin alueella.

Tehtaat sijaitsevat tyypillisesti kaukana siirrettyjen ihmisten kotipaikkakunnilta, työtuntien ulkopuolella on ideologista koulutusta, liikkumista on rajoitettu ja asuinpaikkana toimii yhteinen makuusali, raportissa kuvaillaan.

ASPI:n varovaisen arvion mukaan tehdastyöhön olisi siirretty noin 80 000 uiguuria, pääosin naisia.

"He eivät tulleet omasta tahdostaan"

Raportista ovat uutisoineet useat kansainväliset mediat, esimerkiksi brittiläinen yleisradioyhtiö BBC sekä Washington Post, jolle asiaa kommentoi myös muutama kymmenistä tehtaisiin liitetyistä kansainvälisistä yrityksistä.

Niken edustajan mukaan sen tuotantoketjussa mukana olevia tahoja on kielletty käyttämästä vankeja tai muutoin töihin pakotettua työvoimaan.

Applen edustajan mukaan yhtiö ei ole tutustunut raporttiin, mutta pyrkii varmistamaan, että kaikkia tuotantoketjun jäseniä kohdellaan "heidän ansaitsemallaan kunnioitukselle ja arvostuksella", lehti kirjoittaa.

Washington Postin Laixin kaupungissa haastattelemat torikauppiaat kertoivat, että paikallisen kenkätehtaan uiguurityöläiset ovat paikalla maan hallituksen lähettäminä.

– Kaikki tietävät, että he eivät tulleet omasta tahdostaan, sanoi lehden jututtama nainen.

Raportissaan ASPI toivoo toimenpiteitä niin Kiinan valtiolta, kiinalaista työvoimaa käyttäviltä yrityksiltä, Kansainväliseltä työjärjestöltä ILO:lta kuin kuluttajajärjestöiltäkin.

Kiinan hallitus on toistuvasti väittänyt, etteivät leirit, joille uiguureja on koottu, ole vankileirejä.

Viranomaisten mukaan ne tarjoavat vapaaehtoista koulutusta ja muun muassa mandariinikiinan ja työtaitojen opiskelua.

Lue myös:

    Uusimmat