Mainos

Kiina myönsi vihdoin päästöjensä kasvun

Kiinan kasvihuonekaasupäästöt ovat nousseet Yhdysvaltain tasolle, eivätkä ne lähitulevaisuudessa ainakaan laske, toteaa korkea kiinalainen virkamies Xie Zhenhua.

Kiina myönsi näin ensimmäistä kertaa, että sen päästöt ovat vähintään yhtä suuria kuin Yhdysvaltojen. Monet asiantuntijat ovat tosin jo kauan uumoilleet, että Kiina on jopa ohittanut Yhdysvallat päästöjen määrässä.

Xie toimii varajohtajana valiokunnassa, joka ohjaa Kiinan ilmastopolitiikkaa. Xie oli tänään mukana julkaisemassa hallituksen ilmastonmuutosta koskevaa selontekoa ja toimintaohjelmaa.

- Käytettävissämme olevan tiedon mukaan päästömme ovat jotakuinkin yhtä suuret kuin Yhdysvaltain. Ei sinällään ole tärkeää olemmeko jo menneet ohi.

Tähän asti kiinalaiset viranomaiset ovat kierrelleet asiaa, eikä Kiina ole julkaissut uusia tilastoja päästöistä 14 viime vuoden aikana. Päästötilastoja ei sisältynyt myöskään tänään julkaistuun ns. white paper -selontekoon.

Hiilellä vankka tulevaisuus

Kiina on valmis ponnistelemaan ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi, mutta samalla se haluaa turvata taloudellisen kasvunsa. Kiina pyrkii nostamaan sadat miljoonat kansalaisensa köyhyydestä, minkä vuoksi maa joutuu vielä lisäämään hiilidioksidipäästöjä.

Kiinan teollisuuden energiantarpeesta kaksi kolmasosaa tyydytetään hiilellä.

- Hiilivoimaista energiantuotantoa ei pystytä oleellisesti muuttamaan lähitulevaisuudessa, minkä vuoksi kasvihuonekaasupäästöjen hallinta on vaikeaa, todettiin hallituksen selonteossa.

Ilmastonmuutos supistaa Kiinassa satoja, pahentaa kuivuutta joillain alueilla ja joillain taas lisää tulvia.

- Ilmastonmuutos on jo tuonut todellisia uhkia Kiinan ekosysteemille sekä taloudelliselle ja yhteiskunnalliselle kehitykselle, Xie sanoi.

Kööpenhaminassa alkaa ensi vuonna todellinen vääntö ilmastonmuutosta koskevan Kioton sopimuksen seuraajasta. Vuonna 2012 päättyvässä Kioton sopimuksessa kehitysmaille ei ole asetettu tavoitteita kasvihuonekaasupäästöjen rajoittamiseksi. Näiden maiden joukossa on muun muassa Kiina.

(MTV3-STT-AFP-Reuters)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.