Mainos

Kiina kiistää Pol Potin saapumisen

Kiina kiistää väitteet, joiden mukaan Kambodzhan entinen hirmuhallitsija Pol Pot olisi paennut Kiinaan.

Kambodzhalaiset lehdet toivat eilen julki epäilyn, jonka mukaan Pol Pot pakoilisi Kiinassa kansainvälistä tuomioistuinta. Nimettömänä esiintynyt korkea-arvoinen kambodzhalainen tiedusteluvirkailija puolestaan epäili tietojen paikkansapitävyyttä. Hänen mukaansa kukaan ei voisi salakuljettaa Pol Potia Kambodzhasta.

Kiinan ulkoministeriön tiedottaja kumosi epäilyt tänään jyrkästi. Tiedottaja muistutti, että Kiinan hallitus on katkaissut suhteensa Punaisten khmerien kanssa.

Punaiset khmerit tuomitsivat sisäisen välienselvittelyn jälkeen Pol Potin kesällä järjestetyssä näytösoikeudenkäynnissä elinikäiseen kotiarestiin. Pol Pot, joka on nykyisin yli 70-vuotias, hallitsi Kambodzhaa kovakouraisesti vuosina 1975-79. Yli miljoonan kambodzhalaisen arvellaan saaneen surmansa väärinkäytösten vuoksi hänen hallintokaudellaan, ja YK pyrkii saamaan hänet kansainvälisen tuomioistuimen eteen. Kambodzhan hallituksen joukot taistelevat edelleen Punaisia khmerejä vastaan maan pohjoisosassa.
(Reuters-STT)

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.