Mainos

Kevät kunnolla käyntiin sunnuntaina: "Lumi sulaa vauhdilla koko maassa"

Suomessa päästään sunnuntaista alkaen kunnolla kevään makuun, kun lämpötilat kohoavat ja aurinko paistaa.

MTV:n meteorologi Markus Mäntykannas kertoo, että terminen kevät päässee viikonvaihteessa käyntiin maan etelä- ja keskiosassa. Tällöin vuorokauden keskilämpötilat nousevat pysyvästi plussan puolelle.

Vielä tänään ja huomenna sää on pitkälti harmaan pilvistä, mutta sunnuntaina tapahtuu merkittävä käänne. Aurinkoista säätä on sunnuntaista lähtien luvassa suureen osaan maata.

-Myös alkuviikosta aurinko paistaa ja lämpötila voi kohota paikoitellen jopa kymmenen asteen lukemiin, Mäntykannas kertoo.

Tämänhetkisten ennusteiden mukaan ensi viikon puolivälin paikkeilla sää voi olla hieman epävakaisempaa, mutta talvi on kuitenkin selätetty.

-Lumi sulaa vauhdilla koko maassa, toteaa Mäntykannas.

Pääsiäisen paluuliikenteen aikaan maanantaina päätieverkosto on sula ja teillä vallitsee normaali ajokeli. Alempi tieverkosto voi kuitenkin olla liukas erityisesti pohjoisempana sään lauhtumisen johdosta.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.