Perussuomalaisten työryhmä on laatinut puolueelle uusia kielipoliittisia linjauksia, joista HBL uutisoi.
Perussuomalaiset on muuttamassa suhtautumistaan ruotsin kieleen ja keskittymässä englannin kielen uhkaan. Asiasta kertoo puolueen ensimmäinen varapuheenjohtaja Teemu Keskisarja Hufvudstadsbladetille (HBL).
Puolueen piirissä on laadittu uusi HBL:n näkemä kielistrategia, jota ei ole vielä julkaistu eikä hyväksytty puoluehallituksessa. Strategian laati viitisentoista perussuomalaista puolueen kokoontumisessa Hämeenlinnassa lokakuussa. Keskisarja johti työryhmää.
– Perussuomalaiset on 1800-luvun fennomanian ja suomalaisuusliikkeen perillinen. Vihollinen on vain vaihtunut. Meidän äidinkieleemme kohdistuu tappava uhka. Taistelemme englannin kielen hegemoniaa vastaan, ryhmä kirjoittaa HBL:n mukaan.
Linjauksissa puolue edelleen esimerkiksi vastustaa pakollista ruotsin kielen opiskelua kouluissa, mutta ei enää vaadi keskustelua ruotsin kielen perustuslaillisesta asemasta.
– Perussuomalaiset hyväksyy ruotsin toisena kansalliskielenä, kuuluu uusi linjaus.
Keskisarja: Muutos perussuomalaisten kielipolitiikassa
Keskisarjan mukaan strategia merkitsee muutosta perussuomalaisten kielipolitiikassa: puolue näkee nyt "uuden vihollisen" englannin kielessä. Keskisarjan mielestä ruotsi ei muodosta uhkaa suomen kielelle, vaan nyt puolue haluaa suojella molempia kansalliskieliä englannin kielen vaikutteilta.
