Mainos

Sampsan vieressä istunut koulupoika otti kesken aamunavauksen pistoolin repustaan ja ampui kaksi koulukaveriaan – Suomen ensimmäinen kouluampuminen on seurannut miestä 30 vuotta

2:35
Videolla Sampsa Simpanen kertoo kertoo Raumanmeren kouluampumisesta.

Tammikuun 25. päivä vuonna 1989 Sampsa Simpanen on 14-vuotias Raumanmeren yläasteen 8. luokkaa käyvä koulupoika. Ennen kuin oppitunti pääsee kunnolla alkuun Sampsan vieressä luokassa istunut poika kaivaa repustaan pistoolin ja ampuu hengiltä kaksi oppilasta. 

Raumanmeren ampuminen on Suomen ensimmäinen kouluampuminen, josta tulee tänään kuluneeksi 30 vuotta. 

Sampsan luokan oppilailla keskiviikkoaamun ensimmäinen tunti oli äidinkieltä. Niin kuin monina muinakin aamuina, ennen tunnin alkua kuunneltiin aamunavaus keskusradiosta. Pekka tuli sinä päivänä kouluun vähän myöhässä, mutta hän ehti kuitenkin luokkaan ennen kuin aamunavaus alkoi.

Aamunavauksen jälkeen opettaja rupesi tekemään muistiinpanoja päiväkirjaansa: ketkä oppilaista olivat paikalla ja ketkä poissa. Merkintä tuli myös myöhästymisestä.

Samaan aikaan kun opettaja kirjoitti päiväkirjaansa, pamahti.

– Pekka ampui ensimmäisen. Oppilaat lähtivät paniikissa karkuun luokasta, jolloin pamahti toisen ja vielä kolmannenkin kerran. Pekka ampui kaksi poikaa, ja hän yritti ampua kolmannenkin, mutta tämä kaatui ja luoti meni ohi, Simpanen muistelee traagisia tapahtumia 30 vuoden takaa.

Ampuja pakeni paikalta 

Omien muistikuviensa mukaan Simpanen oli viimeisimpiä luokasta poistuneita oppilaita.

– Kun pääsin luokasta käytävälle, vilkaisin taakseni ja näin Pekan juoksevan toiseen suuntaan ja poistuvan takaovesta ulos pihalle. Palasin luokkaan ja näin muutaman muun oppilaan kanssa, että nyt on verta ja paljon.

Silloin ei eletty kännykkäaikaa, vaan koulun kansliassa oli puhelin, josta hälytettiin apua. Simpanen muistelee, ensimmäisessä ambulanssissa olleen ensihoitajan sanoneen, että täällä tarvitaan ambulansseja paljon enemmän.

– Moni meistä luuli, että Pekalla olisi ollut joku esitelmä aseista ja hän olisi ottanut aseen rekvisiitaksi esitykseen. Eihän tänä päivänä tuollainen tulisi kysymykseen, että koulussa olisi oikea ase, mutta siihen aikaan se olisi voinut olla täysin mahdollista.

Pekka jäi kiinni tunti myöhemmin Eurajoella. Aseen hän oli ottanut luvatta kotoaan.

Täydellinen epäusko

Simpasen mukaan ensimmäinen tunne tapahtuneen jälkeen oli täydellinen epäusko, eihän tällaista voi tapahtua Suomessa.

– Jos jotain tuollaista olisi epäilty, niin totta kai silloin olisi jotain tehty asian estämiseksi. Ei tuota voinut kukaan uskoa.

Yhdeksi syyksi teolle on esitetty koulukiusaamista, mutta oikeuden asiakirjoissa mainitaan myös mielenterveysongelmat.

– Pekkaa kiusattiin aina, myös minuakin. Hän oli vähän hiljaisempi ja syrjäänvetäytyvä, mutta luonteeltaan kuitenkin hyvin avoin. Pienen kokonsa vuoksi helppo kohde kiusaamiselle, hän jäi fyysisesti aina toiseksi.

Simpanen muistelee, ettei koulukiusaamisesta tuohon aikaan puhuttu.

– Tai jos puhuttiin, se kuitattiin aika usein olankohautuksella sanoen: ”Pojat on poikia”. Kyllä me painittiin välitunneilla paljon, siellä otetiin voimista mittaa. Se oli vähän erilaista aikaa kuin nykyään, ei ollut somea, jossa olisi päässyt lyömään sanallisesti, vaan kaikki piti sanoa vasten kasvoja. Sitä painittiin vähän aikaa ja sitten tilanne oli ohi.

Jälkihoito oli olematonta

Ampumisen jälkeen Simpasesta tuntui, ettei kenelläkään ollut työkaluja tapahtuneen trauman purkamiseksi ja asian käsittelemiseksi.

Simpanen muistelee tapausta, jossa Helsingistä tulleet psykologit veivät oppilaat busseilla leirikeskukseen. Leirikeskukseen oli lavastettu luokka pulpetteineen, johon Simpanen koulukavereineen istutettiin. Ampujaa ja uhreja esittivät näyttelijät.

– Psykologit laittoivat meidät käymään sen koko tilanteen läpi eli se näyteltiin uudestaan. Ohjaaja huusi aina välillä seis, jolloin näyttelijät jähmettyivät paikoilleen. Sitten keskusteltiin yhdessä, mitä tässä tapahtuu. En ymmärrä mitä sillä haettiin, kun 14-vuotiaita, täysin sokissa olevia nuoria laitetaan käymään se helvetti uudestaan läpi.

Paluumatkalla bussissa tunnelma oli järkyttynyt.

– Tytöt itkivät, osa jätkistäkin itki. Ihmettelimme, mitä hemmettiä täällä tapahtuu, miksi meidät laitetaan käymään läpi tuo kaikki uudestaan.

Keväällä luokka hajotettiin, mutta se oli Simpasen mielestä virhe.

– Mielestäni meistä olisi ollut apua ja voimaa toisillemme. Ilmeisesti ajatuksena oli, että kun luokka hajotetaan, niin jatkamme elämää eteenpäin. Kaikkiaan tapauksen jälkihoito oli olematonta.

Simpanen kiittää vanhempiaan ja äitipuoltaan siitä, että nämä laittoivat hänet koulupsykologille, jonka luona hän kävi parin vuoden ajan.

– He hakivat ammattiapua, kun ymmärsivät, ettei heillä ole työkaluja asian käsittelemiseen.

Painajaiset tulivat 11 vuoden jälkeen

11 vuotta ampumisen jälkeen Simpanen alkoi nähdä painajaisia lähes joka yö. Painajaisessa hän oli luokassa, kun ampuminen tapahtuu.

– En osaa, mikä sen laukaisi silloin, mutta puoli vuotta niitä kesti, ja hain siihen ammattiapuakin. Sen jälkeen tapahtumat palaavat mieliin tasaisin väliajoin, mutta painajaisia en ole enää nähnyt.

Raumanmeren kouluampumisen myötä muuttui kymmenien, ellei satojen ihmisten elämä.

– Meidän luokassa olleiden oppilaiden elämä ei enää ikinä ollut samanlaista kuin ennen sitä. Myös ampujan perhe sai paljon paskaa niskaansa. Pieni kaupunki oli silloin aika sekaisin ja edelleen se on osa raumalaista historiaa.

Koska ampuja oli alle 15-vuotias hän ei joutunut rikosoikeudelliseen vastuuseen teostaan. Hänet määrättiin maksamaan 100 000 markan korvaukset.

Pekan nimi muutettu.

Lisää aiheesta
    Mainos
    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja