Mainos

Kesän mansikkasato myöhässä

Mansikkakausi on tänä vuonna hieman myöhässä viime viikkojen viileiden säiden takia.

Etelä-Suomen aikaisilta tiloilta kerätään tällä hetkellä harsojen alla kasvanutta mansikkaa. Avomaan mansikat alkavat puolestaan kypsyä vasta juhannuksen jälkeen.

Varsinaisen mansikka-sesongin alkamisen ratkaisevat nyt lähiviikkojen säät.

Hedelmän- ja Marjanviljelijäin liitto arvioi, että pääsatokausi alkaa heinäkuun alkupuolella ja kestää ainakin kolme viikkoa.

Toiminnanjohtaja Hannu Salon mukaan sato vaikuttaisi olevan kunnossa kylmistä säistä huolimatta.

- Maku on tällä hetkellä aika hyvä, koska aurinkoa on ollut riittävästi ja myöskin kosteutta alkaa olla riittävästi, Salo arvioi.

Tämän vuoden hintojen suhteen Salo ei uskalla tässä vaiheessa antaa kuin varovaisen arvion.

- Luulisin että viime vuotisissa tai hiukan viime vuotista korkeammissa hinnoissa liikutaan tänä vuonna. Pääkaupunkiseudulla hinta oli viime vuonna 3,5-5 euroa litra.

Määrällisesti mansikkasadosta odotetaan tänä kesänä tavanomaista.

(MTV3)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.