Kelly sai esikoisensa 50-vuotiaana: "Minulla ei ole enää tarvetta matkustaa ja juhlia"

Hedelmöityshoitojen määrä kasvaa - tästä se johtuu 10:18
KATSO MYÖS VIDEO: Lapsettomuushoitojen määrä on lisääntynyt. Viiden jälkeen -ohjelmassa kerrottiin, mistä ilmiö johtuu.

Kelly, 52, kertoo aina halunneensa äidiksi, mutta tilanne ei ollut sitä aiemmin oikein sallinnut.

Brittiläinen Kelly Clarke, 52, synnytti esikoisensa vuonna 2020. Hän hankki lapsensa koeputkihedelmöityksellä. 

Lentoemäntänä 23 vuotta työskennellyt Kelly sanoo Yahoo! Life -sivuston haastattelussa, että nyt aika oli hänelle oikea perheen perustamiseen.

Kelly kertoo aina halunneensa äidiksi, mutta vastaan ei ollut sattunut sopivaa kumppaniehdokasta. Lisäksi reissaamista vaativa työ vaikeutti ihmissuhdekuvioita ja toisaalta rakkauselämässä ei oikein onnistanut.

50-vuotissyntymäpäivänsä lähestyessä hän päätti mennä hedelmöityshoitoihin yksin.

Koeputkihedelmöitys onnistui

Vuonna 2020 Kelly meni koeputkihedelmöitykseen. Hoidoissa käytettiin lahjoitettua spermaa.

12 päivää myöhemmin raskaustesti näytti positiivista, ja tytär Lyla syntyi maaliskuussa 2021. 

Independentin haastattelussa Kelly kertoo olleensa ikionnellinen saadessaan tietää raskaudesta. Tässä haastattelussa hän kertoo myös, että toisaalta on ollut hieman surullista, että asiaa ei ole voinut jakaa kumppanin kanssa. Jos video ei näy, voit katsoa sen täältä

Paremmat eväät äitiyteen nyt

Kelly kertoo nyt olevansa valmis äidiksi. Hän sanoo, että hänellä on tällä hetkellä paremmat eväät vanhemmuuteen.

– Nyt minulla ei ole enää tarvetta matkustaa ja juhlia. Sen sijaan haluan nähdä Lylan kasvavan, hän sanoo.

– Elämäni on nyt hyvällä tolalla äitiyttä varten. Tunnen olevani todella onnekas sen suhteen, että minulla on enemmän elämän elämänkokemusta Lylan kasvattamista varten.

Hän sanoo, että jokainen ihminen on erilainen ja että hänen matkansa äidiksi oli nyt tällainen.

Tyytyväinen itsellinen äiti

Kelly kertoo olevansa tyytyväinen siihen, että hankki lapsen itsellisesti. 

– Voin kasvattaa hänet niin kuin haluan eikä minun tarvitse tehdä kompromisseja muiden kanssa. Saan myös viettää kaiken aikani hänen kanssaan.

Lylalle kerrotaan myöhemmin

Nyt Lyla on vuoden ja seitsemän kuukauden ikäinen. Kelly kuvailee tytärtään oikein hauskaksi lapseksi.

Kelly aikoo myöhemmin kertoa Lylalle, miten tämä sai alkunsa.

– Kun hän on tarpeeksi vanha ymmärtääkseen, kerron hänelle rehellisesti kaiken.

Ikäasia mietityttää välillä

Kelly kertoo, että joskus hänen ikänsä mietityttää häntä. 

– Tajuntaani on iskenyt se, että olen 72-vuotias hänen täyttäessään 22.

– Varmaa on kuitenkin se, että Lyla tietää, että häntä rakastetaan.

Läheisten epäilykset haihtuneet

Kellyn mukaan hänen suunnitelmansa hankkia jälkikasvua viisikymppisensä herätti lähipiirissä jonkin verran vastustusta. Läheiset ilmaisivat huolensa hänen terveydestään ja siitä, mitä seurauksia lahjoittajan käytöstä olisi.

Lylan synnyttyä kaikki ovat olleet hänen tukenaan ja epäilykset ovat haihtuneet.

– Hänellä on kaksi ihanaa serkkua, jotka palvovat häntä ja hänkin pitää heistä kovasti. Hänellä on upea täti ja mahtavat isovanhemmat. Minusta hänellä on tosi hyvä tukiverkko.

KATSO MYÖS: Lapsettomuudesta kärsinyt Jennika on nyt kolmen lapsen äiti.

Lue myös:

    Uusimmat