Arkkitehti Maria Nordinin vetämässä uutuusohjelmassa tehdään Keidas julkisuudesta tutulle henkilölle. Nordin kannustaa soveltamaan ohjelman ideaa omaankin kotiin. Ei tarvitse olla puutarhaa, jotta voisi nauttia puutarhan iloista.
Maria Nordin innostui itsekin sarjan myötä puutarhanhoidosta.
– Meillä on taloyhtiön puutarha, mutta kyllä minä ajattelen, että se on myös minun puutarhani, koska se on taloyhtiön yhteinen.
Nordin painottaa sitä, että jokaisella on oikeus nauttia puutarhasta, omisti sitten oman pihapläntin tai ei. Hän kehottaa ajattelemaan esimerkiksi puistoa kaikkien yhteisenä puutarhana.
– Mielestäni on todella tärkeää ajatella, että ei ole pakko omistaa sitä ympäristöä. Suomalaiset ovat arkoja ja ajattelevat, että ei tämä nyt ole minun paikkani. Puistohan on jokaisen paikka, jossa saa viettää vaikka piknikkiä ja omia hetkiä.
Ohjelman keidas on pienempi kuin puutarha, joten idean voi tuoda myös omaan kotiin. Nordin ehdottaa keitaaksi vaikkapa parveketta, ikkunalautaa tai olohuoneen hyllyä. Vain mielikuvitus on rajana.
Nordin kertoo nauttineensa ohjelman tekemisestä.
– Olen saanut monin tavoin toteuttaa itseäni. Olen saanut piirtää ja suunnitella, ja miettiä, minkälaisia vieraat ovat.
Erityisesti ohjelman vieraista Nordinin mieleen jäi Arman Alizad.
– Tietenkin kaikki vieraat olivat ihania, mutta Armanin kanssa oli hulluinta huumoria ja eniten actionia.
Lapset mukaan puutarhahommiin
Nordin sanoo, että hänen lapsensa ovat innolla mukana puutarhassa. Hän myös muistuttaa, että puutarhanhoito ja kasvien näkeminen on tärkeää lapsen kehitykselle.
– Ulkona on paljon yhteistä puuhaa. Syksyllä kasvatimme kurpitsan ja kaiversimme sen Halloweenia varten. Olen myös keksinyt, että lapsille voi antaa pensselit, sillä he tykkäävät maalata tummia pintoja.
Itse Nordin ei kuitenkaan ollut lapsena yhtä onnekas, sillä hänen espanjalaisella isoäidillään oli upea ruusutarha, joka oli tiukasti kielletty lapsilta.
– Ehkä minun viherpeukaloni on alkujaan sieltä, kun en päässyt ruusutarhaan, Nordin nauraa.
Nordinin mielestä suomalaiset lapsiperheet hyödyntävät ulkoilumahdollisuuksia etenkin, jos heidän käytössään on oma piha.
– Taloyhtiöiden pihoja pitäisi kuitenkin käyttää enemmän.
Keidas alkaa huomenna tiistaina 15.4. MTV3-kanavalla kello 20.30!
(MTV LIFESTYLE)
Uusimmat
-
23:57
Israel iski Länsirannan Tulkarmin pakolaisleirille
-
22:35
Conor McGregor sekoili Lontoossa – lupaa touhulle ei ollut
-
22:32
Aasianherhiläiset saapuivat Slovakiaan – laji vaaraksi koko Euroopalle
-
22:16
Olli Jokinen kommentoi pelaajansa dramaattista loukkaantumista
-
22:15
Stranger Things -tähden ja Jon Bon Jovin pojan hääkuvat julki!
-
22:14
Vähintään kymmeniä kuollut lauttaonnettomuudessa Nigeriassa
-
22:04
Huoli Lähi-idästä kiristi tunnelmia – öljyn hinta kiipesi liki viisi prosenttia
-
21:38
Leijonat-herkkupala myytiin saman tien loppuun – MM-kisaliput hupenevat
-
21:11
Hissijoukkue nousee Veikkausliigaan
-
21:10
Mikä tyyli! Tällaisena et ole Rita Behmiä nähnyt
-
20:59
Olli Jokisen Timrån ottelu keskeytettiin – raastavat tuskanhuudot kaikuivat kaukalosta
-
20:48
Alkukauden komeetta SaiPa syöksähti tappioputkeen
-
20:42
Iranissa paniikki: Salamurhista tunnetun Mossadin pelätään soluttautuneen ylimpään johtoon
-
20:35
Poliisitehtävän syy Venäjän suurlähetystössä selvisi
-
20:29
MTV:n kirjeenvaihtaja Mari Karppinen sai Yhdysvaltain kansalaisuuden – "Yllättävän suuri hetki"
-
20:09
Zlatan Ibrahimovic paljasti melkoisen syntymäpäivälahjan – hinta hipoo miljoonaa
-
20:03
290 000 euroa kahden vuoden vankeudesta ei riitä Liberia-sotarikosjutussa vapautetulle – "Ei kohtuullista"
-
20:01
Tuija Pehkonen yrittää pyristellä pois vanhemmiltaan oppimasta mentaliteetista: "Aina ei tarvitse tehdä, tehdä ja tehdä"
-
19:29
Poliisilla tehtävä Venäjän suurlähetystöllä – virkavalta porttien sisäpuolella
-
19:13
Mies pelasti olympiamitalisti Dianan, 19, keskellä verilöylyä – kylmäävä kuvaus raitiovaunussa alkaneesta tappamisesta: "Valahdin kalpeaksi"
-
Lataa lisää